Parin päivän päästä, 21.7.2019, on kulunut tasan 50 vuotta siitä, kun astronautti Neil Amstrong lausui kuolemattomat sanat astuessaan Kuun kamaralle:” Tämä on pieni askel ihmiselle, mutta valtava askel ihmiskunnalle.”. Kuuhun ei olisi koskaan kokeiltu lentää, ellemme me ihmiset haaveilisi.
Valitsin kirjoitukseni otsikoksi ”Haaveet kantaa”, vaikka
näin Seinäjoen Tangomarkkinoiden aikaan ja kesän lämpöä vielä odotellessa
mielen valtaa haikeus ja kaipuu. Suomalaisen tangon sävellaji on molli, sen
sanotaan kuvastavan mielenlaatuamme. Myös laulujen lyriikat ovat usein
pessimistisiä. ”Haaveet kaatuu”, joka ei siis ole tango, on jo niin tuttu
biisi, että se melkein varmasti tuli otsikostani mieleen. Mutta miksi?
Elämässä voi saavuttaa paljon, mutta kaikkea ei voi saada
yhtä aikaa. Olet ehkä nähnyt dokumenttielokuvan ”Over the Limit” venäläisestä
Margarita Mamunista, joka voitti rytmisen voimistelun kultamitalin vuonna 2016
Rio de Janeiron Olympialaisissa? Elokuvassa
seurattiin nuoren naisen valmennusta ja tietä lajinsa ylimmälle huipulle.
Huipulle pääsy vaati yli-inhimillistä taitoa, osaamista, harjoittelua,
kieltäytymistä ja sietämistä. Nuoren naisen valmentajien tyyli oli raaka. He
parjasivat, ivasivat ja letkauttelivat urheilijan henkilökohtaisista
ominaisuuksista. Mikään muu kuin paras
sija ja suoritus ei riittänyt valmentajille. Mamun ei hymyillyt dokumentissa
kuin soittaessaan poikaystävälleen tai kun sai suorituksensa loppuun. Mamunin
isä kuoli syöpään kahden päivän päästä tyttärensä voitosta. Olympiavoiton
jälkeen Mamun lopetti kilpauransa, ollessaan vasta 20-vuotias. Ohjaaja Marta
Prusin dokumenttielokuva kiteyttää mielenkiintoisesti sen, että huipulle pääsy
ei takaa ihmisen onnea.
Suomalainen kasvatusperinnekin on ollut torumiseen, kuritukseen
ja moittimiseen perustuvaa. Tehdessäni opiskeluaikanani pientä tutkielmaa kasvatusasenteista
törmäsin vanhaan sananlaskukirjaan. Minulle on jäänyt mieleen sananlasku, josta
olen edelleen eri mieltä: ”Mies se tulee räkänokastakin, vaan ei tyhjän naurajasta!”.
Toinen, hyvin tuttu sanonta on ”Joka kuritta kasvaa, se kunniatta kuolee!”.
Vakava, erittäin vakava on ollut kasvatusilmastomme.
Onneksi tuulet ovat käyneet ja vieneet mukanaan ummehtunutta
ahdistuneisuutta ja synkkyyttä, meillä ja muualla. Psykologian tutkimukset ovat
jo viime vuosituhannella osoittaneet, että jos kritiikki esimerkiksi
työsuorituksessa kohdistuu henkilökohtaisiin ominaisuuksiin, eli
ominaisuuksiin, jotka ovat ja pysyvät, kritiikki johtaa toivon ja motivaation
nujertumiseen sekä kritiikin kohteena olevan itsesyytöksiin. Paremman
lähtökohdan onnistumisille, kaikessa inhimillisessä toiminnassa, kuten
oppimisessa ja työnteossa, tarjoaa positiivinen kannustus. Optimistisesti
asennoituva uskoo, että epäonnistuminen johtuu olosuhteista, joiden muuttaminen
on mahdollista. Kun annetaan kritiikkiä taitavasti, keskitytään siihen, miten
suoritusta voidaan parantaa.
Tunteet tarttuvat, myönteisyys lisää myönteisyyttä. On
todettu, että hyväntuulisuus auttaa ajattelemaan monimutkaisia asioita
joustavasti, joka taasen edistää ongelmien ratkaisua. Tietenkin asioita pitää
tarkastella harkiten, analysoiden ja kriittisen realistisesti. Mutta on hyvä antaa
tilaa myös vapaudelle, luovuudelle, ilolle ja mielikuvitukselle.
Meistä kaikista ei voi tulla maailman parhaita huippuja. Ihmisen
osa ei ole helppo, tulemme aina kohtaamaan vaikeuksia ja lähtökohtamme ovat
hyvin erilaisia. Mutta me kaikki voimme tehdä elämästä paremman kannustamalla
tosiamme ja uskomalla unelmiimme.
Elise
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti