keskiviikko 9. lokakuuta 2019

Työvoimakoulutuksen aikana maksettavasta kulukorvauksesta




(Päivitetty 17.4.2024)

Huomautus TE-toimiston ja kuntakokeilujen asiakkaille!

Harkinnanvaraista kulukorvauksen päätöstä haetaan oman alueen TE-toimistosta tai kuntakokeilusta riippuen siitä kumman asiakas olet. Myönteisen päätöksen tapauksessa maksatusta haetaan KEHA-keskukselta sähköisesti tai TEM630-lomakkeella. Tutustu kuitenkin ensiksi, onko sinulla tarvetta hakea kyseistä etuutta.


Työvoimakoulutus on ilmaista, mutta usein koulutuksen aikaisesta matkustamisesta, ruokailusta ja asumisesta kertyy sievoinen summa itselle maksettavaksi. Näihin kustannuksiin voi saada kuitenkin helpotusta kulukorvauksesta, josta kerron seuraavaksi.

Kulukorvausta maksetaan työllistymistä edistäviin palveluihin osallistumisesta aiheutuvien matka- ja muiden kustannusten korvaamiseksi. Voit saada kulukorvausta palveluun kuten työvoimakoulutukseen osallistumisen aikana, jos saat yhtään työttömyysetuutta. Hieman aiheen rajauksesta lipsuen mainitsen, että kulukorvausta ei voi saada kuitenkaan enää julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetun lain mukaisen työttömyysetuudella tuetun omaehtoisen opiskelun aikana; tilanne on ollut tämä vuoden 2017 alusta alkaen ja johtuu lakimuutoksesta.

Kulukorvauksesta on säädetty julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetun lain 9 luvussa, asetuksen 8 luvussa ja soveltamisohjeen 9 luvussa. Kulukorvauksen maksamisesta ja sen määrästä päättää viime kädessä työttömyysetuuden maksaja, eli työttömyyskassa tai Kela. Työttömyysetuudella tarkoitetaan ansiosidonnaista työttömyyspäivärahaa, peruspäivärahaa ja työmarkkinatukea. Maksaja perustaa kulukorvausta koskevan ratkaisunsa muun muassa TE-toimiston antaman lausunnon tietoihin. Lausunto annetaan yleensä työvoimakoulutuksen alkamisen jälkeen, koska on tarkoituksenmukaista varmistaa ensiksi koulutuksen aloittaneet.

Viittaan tässä blogitekstissä työvoimaviranomaiseen, jolla tarkoitan TE-toimistoa tai kuntakokeilua. Voit halutessasi tarkistaa Oma asioinnista, kumman asiakas olet. 


Video: Mitä ovat työvoimakoulutukset?

Pitääkö kulukorvausta hakea erikseen?


Sinun ei tarvitse hakea kulukorvausta erikseen työttömyysetuuden maksajalta, eli työttömyyskassasta tai Kelasta. Poikkeuksena on KEHA-keskukselta haettava harkinnanvarainen kulukorvaus, josta seuraavaksi lisää.

Voinko saada kulukorvausta, jos en saa yhtään työttömyysetuutta?


Silloin et voi saada kulukorvausta työttömyysetuuden maksajalta. Voit kuitenkin hakea harkinnanvaraista kulukorvausta. Lain mukaan sitä voidaan myöntää seuraavien edellytysten täyttyessä.
  1. Työvoimakoulutuksesta on sovittu työllistymissuunnitelmassa tai sitä korvaavassa suunnitelmassa.
  2. Koulutukseen osallistumisesta aiheutuu välttämättömiä kustannuksia.
  3. Sinulla ei ole oikeutta työttömyysetuuden maksajan maksamaan kulukorvaukseen eikä oikeutta vastaavaan korvaukseen palveluun osallistumisesta aiheutuvista kuluista muun lain nojalla.
Lähde liikkeelle ottamalla yhteyttä oman alueesi TE-toimistoon tai kuntakokeiluun riippuen siitä kumman asiakas olet. Voit esimerkiksi jättää yhteydenottopyynnön Oma asioinnista koskien oman tilanteeni tarkistamista. Kerro avoimessa tekstikentässä haluavasi selvittää harkinnanvaraisen kulukorvauksen mahdollisuuden ja sopia työvoimakoulutuksesta suunnitelmassa. Sinuun ollaan yhteydessä TE-toimistosta tai kuntakokeilusta.

TE-toimisto tai kuntakokeilu tekee päätöksen harkinnanvaraisesta kulukorvauksesta samalla kun työvoimakoulutus lisätään suunnitelmaan. Jos koulutukseen osallistumisesta aiheutuvat kustannukset eivät ole olleet suunnitelmaa laadittaessa tai tarkistettaessa ennakoitavissa, päätös voidaan tehdä myös tämän jälkeen. Päätöstä tehdessä huomioidaan, että esimerkiksi verkkokoulutukseen osallistumisesta ei välttämättä synny matkakuluja tai muita korvattavia kustannuksia.

TE-toimisto tai kuntakokeilu täyttää lomakkeen "Päätös työllistymistä tukevan palvelun kulukorvauksesta" (TEM631- tai KK631-lomake) ja toimittaa sen KEHA-keskukselle tiedoksi maksatuksen suorittamiseksi. Myönteisen päätöksen tapauksessa haet kulukorvauksen maksatusta KEHA-keskukselta kalenterikuukauden kuluessa kunkin sellaisen kalenterikuukauden päättymisestä, jona olet osallistunut työvoimakoulutukseen. Esimerkiksi, jos olet osallistunut koulutukseen 15.–20.3., niin sinun on haettava kulukorvauksen maksatusta huhtikuun loppuun mennessä. Harkinnanvaraisen kulukorvauksen maksatusta haetaan sähköisesti tai TEM630-lomakkeella. Voit saada harkinnanvaraista kulukorvausta ainoastaan niiltä päiviltä, jolloin työvoimakoulutusta järjestetään ja osallistut koulutukseen. Kulukorvaus maksetaan jälkikäteen kuukausittain.

Myös Ukrainasta saapunut tilapäisen suojelun perusteella oleskeluluvan saanut työnhakija voi saada harkinnanvaraista kulukorvausta kaikkien edellytysten täyttyessä. Muista hakea työttömyysetuutta vaikka oikeutta työmarkkinatukeen ei olisikaan.

Huom.! TE-toimisto tai kuntakokeilu eivät tee merkintöjä maksatushakemukseen, vaan haet maksatusta suoraan KEHA-keskukselta. Varmista, että yhteystiedot ja tilinumero ovat hakemuksessa oikein. Hakemusten käsittely on valitettavasti tietojeni mukaan ruuhkautunut: lokakuussa 2023 käsitellään tammikuussa 2023 saapuneita maksatushakemuksia. Ethän lähetä samaa hakemusta uudelleen, koska se ei nopeuta tilannetta.

Onko toimeentulotuki, täydentävä tai ehkäisevä toimeentulotuki, vastaanottoraha tai täydentävä vastaanottoraha esteenä harkinnanvaraisen kulukorvauksen myöntämiselle?


Ei ole. Palvelulain 9. luvun 1 §:n 3 momentin mukaan harkinnanvaraista kulukorvausta ei voida myöntää, jos asiakkaalla on mahdollisuus saada korvausta palveluun osallistumisesta aiheutuvista kuluista muun lain, eli ensisijaiseksi tarkoitetun järjestelmän kautta. Ensisijaiseksi tarkoitettuna järjestelmänä ei kuitenkaan pidetä toimeentulotuen tai vastaanottorahan kokonaisuutta, koska ne ovat viimesijaisia taloudellisen perusturvan tukimuotoja. Tämän vuoksi toimeentulotuki, täydentävä tai ehkäisevä toimeentulotuki, vastaanottoraha tai täydentävä vastaanottoraha eivät ole este harkinnanvaraisen kulukorvauksen myöntämiselle.

Voiko harkinnanvaraisen kulukorvauksen myöntää päätoimiselle yrittäjälle, päätoimiselle opiskelijalle tai työssäkäyvälle?


Kyllä voi, mikäli muut edellytykset täyttyvät.

Mikä on kulukorvauksen määrä?


Kulukorvauksen määrä on joko 9, 18 tai 16,82 euroa päivässä. Jos työvoimakoulutuksen järjestää Pohjoiskalotin koulutussäätiö eli Koulutus Nord, on kulukorvauksen määrä 16,82 euroa päivässä. Kaikkien muiden työvoimakoulutusten osalta kulukorvauksen määrä on lähtökohtaisesti 9 euroa päivässä. Korotettua kulukorvausta 18 euroa päivässä voi saada seuraavissa tilanteissa.

  1. Osallistut työssäkäyntialueen ulkopuolella järjestettävään työvoimakoulutukseen.
  2. Osallistut työvoimakoulutukseen työssäkäyntialueellasi, mutta kuitenkin kotikuntasi ulkopuolella, ja osallistumisesta aiheutuu sinulle majoituskustannuksia.

Työssäkäyntialue ulottuu 80 kilometrin etäisyydelle tosiasiallisesta asuinpaikastasi. Tosiasiallinen asuinpaikka on lähtökohtaisesti työvoimaviranomaisen asiakastietoihin ilmoittamasi osoite. Onko sinulla Poste restante -osoite? Silloin työssäkäyntialue määräytyy sen työvoimaviranomaisen osoitteen mukaan, jossa olet asiakkaana. Kulukorvauksen maksaja saattaa edellyttää selvitystä esimerkiksi majoituskuluista.

Verkkokoulutus katsotaan työssäkäyntialueella järjestetyksi, vaikka koulutuksen järjestävä oppilaitos olisi työssäkäyntialueen ulkopuolella.

Minkä suuruista korvausta saan, jos osa työvoimakoulutuksesta järjestetään työssäkäyntialueella ja osa sen ulkopuolella?


Kulukorvaus maksetaan lähtökohtaisesti samansuuruisena (joko 9 tai 18 eur/pv) koko työvoimakoulutuksen ajan. Ratkaisevaa on, katsotaanko koulutuksen pääasiallisen järjestämispaikan olevan sinun työssäkäyntialueellasi vai sen ulkopuolella. Pääasiallisena järjestämispaikkana pidetään paikkaa, jossa työvoimakoulutuksesta järjestetään arviolta yli 60 prosenttia.

Silloin kun pääasiallinen järjestämispaikka on työssäkäyntialueella, on kulukorvaus 9 euroa päivässä koko koulutuksen ajalta. Jos pääasiallinen järjestämispaikka on työssäkäyntialueen ulkopuolella, on kulukorvaus 18 euroa päivässä koko koulutuksen ajalta.

Pohjoiskalotin koulutussäätiön eli Koulutus Nordin järjestämien työvoimakoulutusten kohdalla kulukorvauksen määrä on aina sama 16,82 euroa päivässä.

Entä jos työvoimakoulutuksen pääasiallinen järjestämispaikka ei ole ratkaistavissa edellä kerrotulla tavalla?


Silloin kulukorvausta maksetaan sen mukaan, osallistutko koulutukseen tosiasiallisesti työssäkäyntialueella vai sen ulkopuolella. Kulukorvauksen määrä voi tällöin vaihdella päiväkohtaisesti.

Pohjoiskalotin koulutussäätiön eli Koulutus Nordin järjestämien työvoimakoulutusten kohdalla kulukorvauksen määrä on aina sama 16,82 euroa päivässä.

Muuttuuko kulukorvauksen suuruus siltä päivältä, kun osallistun työvoimakoulutukseen ja opiskelupäivän aikana joudun käymään työssäkäyntialueen ulkopuolella tai toisinpäin?


Ei muutu. Koulutuksen katsotaan olevan järjestetty kyseisenä päivänä lähtöpaikassa, jolloin vaikutusta sen päivän ajalta maksettavan kulukorvauksen suuruuteen ei ole.

Saanko mitään lisäkorvausta siltä ajalta, jos työvoimakoulutus järjestetään kokonaan tai osittain ulkomailla?


Ulkomailla järjestettävään työvoimakoulutukseen osallistuvalla opiskelijalla on lakiin perustuva oikeus saada koulutuksen aikaisten yöpymis- ja muiden kustannusten korvauksena 50 prosenttia päivärahasta, joka suoritetaan valtion virkamiehille asianomaisessa maassa tehdyn virkamatkan matkakustannusten korvauksena.

Valtion virkamiesten ulkomaanpäivärahakorvausten maakohtaiset määrät löydät tämän asiakirjan lopusta (sopimuskausi 1.3.2022–29.2.2024). Ulkomailla opiskelulla voi olla vaikutusta myös siihen, kuinka monelta päivältä viikossa kulukorvausta maksetaan, josta seuraavaksi lisää.

Kuinka monelta päivältä kulukorvausta maksetaan?


Lähtökohta on, että kulukorvausta maksetaan enintään 5 päivää viikossa. Poikkeuksen muodostaa ulkomailla järjestettävä työvoimakoulutus, johon osallistuvalle maksetaan kulukorvausta enintään 7 päivää viikossa.

Pohjoiskalotin koulutussäätiön eli Koulutus Nordin Ruotsissa järjestämän työvoimakoulutuksen aikana voi saada kulukorvausta 7 päivää viikossa silloin, kun asuu oppilaitoksen tarjoamissa majoitustiloissa; muissa tilanteissa (esim. jos asuu koulutuksen aikana Suomessa) kulukorvausta maksetaan enintään 5 päivää viikossa. Huom.! Ilmainen asuminen Koulutus Nordin tarjoamissa majoitustiloissa on mahdollista vain, jos yhdensuuntainen matka kotoa koulutukseen on yli 70 kilometriä.

Maksetaanko kulukorvausta työvoimakoulutuksen lomajaksoilta?


Kulukorvausta ei makseta työvoimakoulutuksen lomajaksolta, ellei lomajakson aikana osallistu koulutukseen kuuluvaan työssäoppimiseen tai harjoitteluun. Edellytyksenä on kuitenkin, että olet työnhakijana ja saat työttömyysetuutta. Yleensä työvoimakoulutuksissa on viikko lomaa kutakin kuuden kuukauden jaksoa kohden.

Pitääkö kulukorvauksesta maksaa veroa?


Ei tarvitse. Kulukorvaus on verotonta tuloa.

Keneltä voin kysyä lisää kulukorvauksesta?


Kulukorvaukseen liittyvissä asioissa kannattaa ottaa yhteyttä työttömyysetuuden maksajaan, eli joko työttömyyskassaan tai Kelaan. Työvoimakoulutuksen aikana maksettavista etuuksista voit kysyä meiltä Koulutusneuvonnasta; kerromme yleisellä tasolla myös kulukorvauksesta.

/Panu

(Päivitetty 10.2.2020. Lisättiin otsikon "Mikä on kulukorvauksen määrä?" alle teksti: "Tosiasiallinen asuinpaikka on lähtökohtaisesti TE-toimiston asiakastietoihin ilmoittamasi osoite. Onko sinulla Poste restante -osoite? Silloin työssäkäyntialue määräytyy sen TE-toimiston osoitteen mukaan, jossa olet asiakkaana.")

(Päivitetty 11.5.2021. Lisättiin blogitekstin alkuun huomautus kuntakokeilujen asiakkaille.)

(Päivitetty 8.6.2021. Tarkistettiin ja päivitettiin toimimattomat linkit. Päivitettiin kirjoitusvirhe otsikon "Voinko saada kulukorvausta, jos en saa yhtään työttömyysetuutta?" alta.)

(Päivitetty 12.10.2021. Päivitettiin tiedot koskien harkinnanvaraista kulukorvausta ja lähdeluettelo.)

(Päivitetty 20.5.2022. Päivitettiin linkit ja lähdeluettelo ajan tasalle.)

(Päivitetty 31.5.2022. Lisättiin otsikon "Mikä on kulukorvauksen määrä?" alle tieto verkkokoulutuksesta.)

(Päivitetty 31.10.2022. Lisättiin otsikon "Voinko saada kulukorvausta, jos en saa yhtään työttömyysetuutta?" alle esimerkki kulukorvauksen maksatuksen hakemisesta sekä tietoa Ukrainasta saapuneiden mahdollisuudesta hakea harkinnanvaraista kulukorvausta.)

(Päivitetty 9.11.2022. Lisättiin otsikon "Voinko saada kulukorvausta, jos en saa yhtään työttömyysetuutta?" alle tieto siitä, kuinka verkkokoulutukset huomioidaan ja korjattiin saman otsikon alta myös yksi linkki.)

(Päivitetty 24.2.2023. Lisättiin Koulutusneuvonnan YouTube-video blogitekstiin.)

(Päivitetty 12.4.2023. Lisättiin harkinnanvaraista kulukorvausta koskevaan kappaleeseen maininta Päätös työllistymistä tukevan palvelun kulukorvauksesta -lomakkeesta, jonka täyttää TE-toimisto tai kuntakokeilu. Korvattiin sanat kotikunta --> kuntakokeilu.)

(Päivitetty 11.8.2023. Päivitettiin käsitekartta alusta ja lisättiin tekstiin työvoimaviranomaisen käsite korvaamaan toistuvia viittauksia TE-toimistoihin ja kuntakokeiluihin.)

(Päivitetty 27.10.2023. Lisättiin otsikon "Voinko saada kulukorvausta, jos en saa yhtään työttömyysetuutta?" vastauksen loppuun ajankohtaisia huomioita ja vinkkejä maksatusta hakeville.)

(Päivitetty 17.4.2024. Päivitettiin kappale "Voinko saada kulukorvausta, jos en saa yhtään työttömyysetuutta?". Lisättiin kysymys "Onko toimeentulotuki, täydentävä tai ehkäisevä toimeentulotuki, vastaanottoraha tai täydentävä vastaanottoraha esteenä harkinnanvaraisen kulukorvauksen myöntämiselle?" ja vastaus sen alle. Lisättiin kysymys "Voiko harkinnanvaraisen kulukorvauksen myöntää päätoimiselle yrittäjälle, päätoimiselle opiskelijalle tai työssäkäyvälle?" ja vastaus sen alle.)


Lähteet


Laki julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta (28.12.2012/916) (viitattu 17.9.2019)
https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2012/20120916

Työttömyysturvalaki (30.12.2002/1290) (viitattu 17.9.2019)
https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2002/20021290

Valtioneuvoston asetus julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta (28.12.2012/1073) (viitattu 17.9.2019)
http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2012/20121073

Valtioneuvoston asetus julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetun valtioneuvoston asetuksen 24 §:n väliaikaisesta muuttamisesta (149/2021) (viitattu 12.10.2021)

Työ- ja elinkeinoministeriö: Työ- ja elinkeinoministeriön ohje julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetun lain ja asetuksen soveltamisesta (19.12.2017 TEM/2376/00.03.05.02/2017) (viitattu 17.9.2019)
https://www.finlex.fi/fi/viranomaiset/normi/540001/42910

Työmarkkinatori: Työvoimakoulutus (viitattu 20.5.2022)

TYJ: TE-toimisto auttaa työnhaussa (viitattu 8.6.2021)
https://www.tyj.fi/jos-jaat-tyottomaksi/tyottoman-tietopankki/tukea-tyonhakuun/

Suomi.fi: Harkinnanvarainen kulukorvaus (viitattu 12.10.2021)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti