keskiviikko 30. maaliskuuta 2016

Järjellä vai tunteella

Asiakkaat miettivät usein, valitako ammatti tai uraratkaisu järkeen vai tunteisiin liittyvillä perusteilla. He tarkoittavat järkiperusteilla varmaa työllistymistä ja toimeentuloa. Tunneperusteilla he tarkoittavat itsensä toteuttamista, kiinnostusten, arvojen ja toiveiden suuntaan etenemistä. Kun työvoimaennusteet ja palkkatilastot viittaavat yksille aloille ja omat toiveet toisille aloille, millä perusteilla valinnan voisi tehdä. Järki sanoo yhtä, sydän sanoo toista.

Pohdintaan sisältyy useita paradokseja. Varmaa työllistäjää ei ole eikä mikään ala tai ammatti voi joka hetki tuntua ihanalta, vaikka kuinka saisi toteuttaa itseään. Huolimatta valinnasta, jonka tekee, työelämässä vaaditaan kykyä sietää epävarmuutta. Turvallisuuden tarve ja onnellisuuden tavoittelu kamppailevat mielessä, vaikka niiden ei tarvitse sulkea toisiaan pois.

Järki ja tunne eivät ole toistensa vastakohtia. Molemmat kannattaa ottaa huomioon. Tuskin kukaan haluaa tehdä järjetöntä tai tunteet kokonaan sivuuttavaa valintaa. On vaikea viihtyä, suoriutua hyvin ja jaksaa opinnoissa ja työssä, joka on vastoin itselle tärkeitä tavoitteita, omia vahvuuksia ja kehittymistoiveita. Usein etsitään riittävän hyvää kompromissia. Joskus joudutaan valitsemaan pienimmän pahan periaatteella, kun monet vaihtoehdot karsiutuvat sopimattomina pois. Joskus unelma on niin innostava, että sen suuntaan haluaa ja rohkenee toimia riskeistä huolimatta.

Ajatukset, tunteet ja käyttäytyminen vaikuttavat kaikki toisiinsa. Ne eivät ole muuttumattomia ja toisistaan irrallisia. Vaikuttamalla yhteen näistä, esimerkiksi ajatuksiin, on mahdollista saada muutosta tunteisiin ja toimintaan. Ajatuksiin ja tunteisiin voidaan vaikuttaa myös muuttamalla omaa toimintaa. Tekemisen kautta kertyy kokemuksia, näkemyksiä, huomioita ja tietoja valintapäätöksen tueksi. Kannattaa ottaa huomioon ajatukset ja tunteet ja toimia tärkeinä pitämiensä tavoitteiden hyväksi.

Sari

keskiviikko 16. maaliskuuta 2016

Osaamisen markkinoiminen työnantajalle

Yksi työnhaun avainelementeistä on, että osaat markkinoida omia kykyjäsi työnantajalle mahdollisimman hyvin. Mikään ei ole ilahduttavampaa kuin se, että hakija osaa tarjota kauniin paketin taidoistaan työnantajalle minkä perusteella hänet on helppo pyytää haastatteluun.

Nuorilla työkokemusta ei välttämättä ole kertynyt, joten sitä kautta saatuja tietoja ja taitoja ei ole kuten varttuneemmilla henkilöillä. Tämän vuoksi osaamisen markkinointi koetaan usein haasteelliseksi. Osaaminen nähdään yleensä kuitenkin laajempana kokonaisuutena kuin listana aiemmista työtehtävistä. Tiedot, taidot, tavat ja persoona voivat yhdessä muodostaa osaamisen.

Tällä kertaa eläinsankarimme lähtee kartoittamaan osaamisiaan ja karttuneita vahvuuksiaan - katso vinkit videolta.


Kun kartoitat taitojasi, kannattaa kirjata ylös kaikki tieto itsestä ylös. Myös ns. "huonot puolet" kannattaa kirjata ja miettiä miten esität ne positiivisella tavalla. Huonoja puoliasi, tai yleisemminkin "heikkouksiasi" voidaan kysyä haastattelutilanteessa. Kannattaa muistaa, että kolikolla on aina kaksi puolta. Kokemattomuus voi tarkoittaa oppimishalua, hiljaisuus voi tarkoittaa hyvää kuuntelijaa ja niin edelleen.

Pystytkö nousemaan ylös ja puhumaan 10 minuuttia aiheesta ”Minä osaan…”? Harjoittelemalla itsesi kehumista, voi huomaamatta jäsennellä juuri niitä asioita, joita tarvitset työnhakemisessa. Omakehu haisee, mutta ei työnhaussa!

Kun tunnet itsesi - opit kertomaan itsestäsi.
 
Antti
 
Teksti on julkaistu aiemmin JoBitti-verkkosivuilla.

keskiviikko 9. maaliskuuta 2016

10 vinkkiä pääsykokeisiin valmistautujalle

Mihin junaan nouset?

1. Päätä mitä haluat.
Kenellekään ei ole olemassa yhtä oikeata alaa tai ammattia. Paljon on kiinni mm. siitä, mitä taitojaan haluaa työelämässä kehittää ja hyödyntää. Päätä mihin haluat tällä kertaa panostaa ja miksi. Etenkin miksi. Päätös ei automaattisesti määritä loppuelämääsi.

2. Selvitä, mitä halutun asian saavuttaminen vaatii.
Oletko valmis tarpomaan mukavuusalueesi ulkopuolella saavuttaaksesi haluamasi? Huomioi käytettävissä oleva aika ja voimavarasi. Mikäli tavoite tuntuu tähän hetkeen liian haastavalta, palaa kohtaan yksi.

3. Tee aikataulu.
Laadi aikataulu, joka on realistinen. Elämään kuuluu muutakin kuin pääsykokeisiin valmistautuminen. Hahmota aikataulu aihealueittain ja unohda sivunumerot. Ei niitä kysytä. Hyväksy se, että aikataulu pettää. Se kuuluu asiaan. Se ei estä sinua jatkamasta.

4. Opiskele.
Kun puhut pääsykokeisiin valmistautumisesta, puhut opiskelusta. Lukeminen on vain yksi osa opiskeluprosessia. Se ei yksistään takaa, että sisäistäisit opiskelemasi. Käytä apuna värejä, piirroksia ja miellekarttoja. Tapetoi keittiön seinät muistiinpanoillasi ja kuuntele tapetoidessasi uudelleensanoittamaasi lempibiisiä.

5. Hakeudu porukkaan.
Hyödynnä opiskelussa muiden samaan pääsykokeeseen valmistautuvien apua. Kun joudut selittämään oppimaasi ääneen, huomaat, oletko oikeastaan sisäistänyt sitä. Muilta voit saada myös tukea, kun usko ja motivaatio välillä hiipuvat. Jos omalta paikkakunnalta ei löydy sopivaa porukkaa, kokeile nettiä.

6. Aloita.
Jos olet jo aloittanut, hyvä. Todennäköisesti kohtaat aloittamisen ongelman useampaan kertaan. Siivous ei ehkä koskaan ole houkuttanut niin paljon kuin nyt. Kodin suursiivouksen ehtii kuitenkin hoitaa pääsykokeiden jälkeen. Hyödynnä Pomodoro-tekniikkaa päästäksesi taas vauhtiin opiskelussa.

7. Pidä yllä motivaatiota.
Mistään ei voi motivoitua, ellei ensin perehdy. Kaikesta ei tarvitse motivoitua. Hyödynnä näissä tilanteissa ulkoista motivaatiota, eli palkitse itsesi hyvin tehdystä työstä. Kun olet saanut hankalimmalta tuntuvan osa-alueen käsiteltyä, sovi vaikka treffit hyvän ystävän kanssa. Voit jopa yllättyä. Et ehkä millään malttaisi lähteä opintojen ääreltä, kun olet vihdoin ymmärtänyt aiemmin heprealta tuntuneen osa-alueen.

8. Luota itseesi.
On luonnollista epäillä omia kykyjä ja mahdollisuuksiaan päästä opiskelijaksi. Jos kuitenkin opiskelet koko ajan itseäsi epäillen, tuhlaat voimavarojasi. Joskus on uskallettava luottaa itseensä ja otettava riskejä. Pääsykokeissa olet itsesi pahin vastustaja. Älä vertaa itseäsi muihin vaan hahmota omaa kehityskulkuasi.

9. Opiskele.
Kyllä, tämä tuli kertauksena. Pääsykokeisiin valmistautuminen on kovaa työtä. Joudut hyväksymään sen, ettet vielä hallitse kaikkea. Kertaa edellisiä teemoja ennen uusien opiskelua. Tämä voi auttaa luomaan merkitysyhteyksiä.

10. Huolehdi itsestäsi.

Oma hyvinvointisi mahdollistaa onnistumisen. Lepää riittävästi ja huolehdi monipuolisesta ravinnosta sekä liikunnasta. Älä unohda ystäviä ja perheenjäseniä. Itsestä huolehtiminen auttaa sinua jaksamaan.

Tsemppiä!


Hannele

keskiviikko 2. maaliskuuta 2016

OMAA POLKUA ETSIMÄSSÄ


Sitä on ilmassa: yhteishakuaikojen lähestyessä oppilaitokset esittelevät innostuneita opiskelijoita, joilla näyttää menevän tosi lujaa. Lehdissä on hohdokkaita uratarinoita, miten työn loputtua löytyikin uusi, entistä parempi ammatti ja työpaikka. Haastatteluissa ammatinvaihtajat huokuvat intoa ja varmuutta – kyllä kannatti lähteä opiskelemaan. 

Miten he ovat löytäneet sen oikean ammatin?  Ehkä joku tietääkin jo lapsesta lähtien, mikä hänestä tulee isona. Useimmille meistä uravalinta taitaa kuitenkin olla pitkä ja monivaiheinen prosessi, jonka alussa ei lopputuloksesta ole aavistustakaan.  Suotta ei puhuta urapolusta: se alkaa jostain, mutta matkanvarrella on mutkia sekä ylä- ja alamäkiä.

Liikkeelle voi lähteä vaikkapa miettimällä, mikä kiinnostaa ja mitä haluaisit oppia. Kaikissa koulutuksissa ja töissä voi olla tylsiä aineita tai tehtäviä, mutta on tärkeää, että enimmäkseen asiat ja tehtävät tuntuvat mielekkäiltä ja niihin haluaa perehtyä.

Tunnista omat vahvuutesi. Älä jää tuijottamaan kouluarvosanoja vaan mieti sitä, mitä muuten olet huomannut osaavasi: ehkä selvität näppärästi tietokoneongelmia, olet ystävällinen ja saat muut hyvälle tuulelle, osaat kuunnella ja auttaa muita tai korjata ja huoltaa auton. Monia arjessa esiin tulevia taitoja tai taipumuksia voi hyödyntää myös työssä. Mitä taitoja haluaisit käyttää ja kehittää?

Mieti, mikä työssä on tärkeää sinulle ja mikä sopii työskentelytyyliisi. Pidätkö ryhmätöistä vai haluatko mieluummin tehdä työsi yksin, kaipaatko vaihtelua vai tuovatko tutut, hyvin opitut tehtävät turvallisuutta työpäivään, sopiiko vuorotyö sinulle vai haluatko säännöllisen työajan. Kaikki toiveet eivät ehkä toteudu, mutta mieti, mitkä ovat tärkeimmät työhön liittyvät toiveesi ja missä taas voisit joustaa.

Hanki tietoa koulutuksista ja ammateista laajasti ja monipuolisesti – tutustu, tutki ja kysele. Näistä voisi olla apua: koulutusneuvonta(at)te-toimisto.fi, facebook.com/koulutusneuvonta, www.ammattinetti.fi, www.opintopolku.fi.Voit myös arvioida kiinnostusten suuntautumista ja saada ammatti-ideoita harkittaviksi tekemällä avo-ohjelman www.te-palvelut.fi/avo.  Monilla oppilaitoksilla on ennen kevään hakuja avointen ovien päivä tai info-tilaisuuksia, joihin kannatta osallistua. Joskus voi sopia itse tutustumiskäynnin oppilaitokseen ja päästä keskustelemaan opon kanssa.

Arvioi ammattitoiveiden ja tavoitteiden vaatimaa työtä ja mitä olet valmis tekemään päästäksesi toiveittesi mukaiseen ammattiin.  Ammatin hankkiminen vaatii useimmiten opiskelua:  haluatko päästä nopeasti työelämään vai voisitko opiskella pitkään tai jopa käyttää aikaa valmentautumiseen tai numeroitten korottamiseen, jotta saisit opiskelupaikan.

Entä jos valitsenkin väärin ja huomaan loppujen lopuksi olevani työssä, joka ei kiinnosta pätkääkään? Älä pelkää – ammatinvalinta on tärkeä asia, mutta mikään päätös ei ole peruuttamaton. Joskus voi jo opiskelun aikana suuntautua uudelleen hakemalla siirtoa toiseen koulutusohjelmaan tai tutkintoon, työelämässä voi samalla koulutuksella hakeutua usein erilaisiin työpaikkoihin tai lisä/täydennyskoulutuksella saada toisen ammatin. Työelämässä tehtävät muuttuvat ja tilaisuuksia uuden ammatin hankkimiseen voi tarjoutua myös työssä ollessa.  Urapolulla voi siirtyä eteenpäin, mutta joskus pitää ottaa se ensimmäinen askel.
- Aila -