Moni ajattelee, ettei aikuisena voi enää vaihtaa alaa. Tosiasiassa ikä ei ole este alan vaihtamiselle. Usein iän tuoma kokemus on itse asiassa monin tavoin hyödyksi alaa vaihtaessa. Itse lähdin vaihtamaan alaa vasta nelikymppisenä, alla oma tarinani.
Minulla ei nuorena koskaan ollut selkeää unelma-ammattia. Kaupassa tykkäsin olla töissä, joten lähdin lukion jälkeen opiskelemaan yliopistoon markkinointia. Koska olin ollut kaupan alalla töissä koko opiskeluaikani, pääsin töihin heti valmistumisen jälkeen ja etenin urallani, aina ulkomaille asti. Vastuuta oli paljon ja työ oli vaihtelevaa ja mielenkiintoista. Työvuosien karttuessa alkoi kuitenkin jäytää tunne siitä, etten halua tehdä tätä työtä eläkeikään asti. Huomasin, että arvoni ja tahtotilani olivat iän myötä muuttuneet. Työni ei enää motivoinut minua, halusin työn jolla olisi minulle merkitystä. Yritin pitkään lakaista ajatukseni maton alle, koska muutos tuntui pelottavalta. Tämä johti siihen, että uupumus alkoi kolkutella ovella. Tuntui siltä, että joku muutos tilanteessa pitää tehdä. Aloin vakavissani pohtia alanvaihtoa.
Kun ajatukset alanvaihdosta heräsivät, en tiennyt yhtään, mihin suuntaan lähteä. Lähdin pohtimaan asiaa ammatinvalintapsykologin avustuksella. Uraohjaus auttoi minua selkiyttämään arvojani, kiinnostuksiani ja tahtotilaani. Halusin tehdä työtä, jossa saisin olla tekemisissä ihmisten kanssa. Työtä, jolla olisi joku merkitys. Vielä en tiennyt, mitä tällainen työ voisi olla. Ratkaisin akuutin tilanteen vaihtamalla työtehtäviä ja samalla lähdin työn ohessa tutustumaan erilaisiin vaihtoehtoihin. Otin avoimen yliopiston kautta kiinnostavia kursseja ja luin minua kiinnostavaa kirjallisuutta ja ihmisten uratarinoita. Pohdin, mikä minua kiinnostaa ja millaisessa työssä voisin hyödyntää aiemman kokemukseni. Lopulta suunta alkoi hahmottua: halusin ammatinvalintapsykologiksi itsekin. Siinä työssä voisin auttaa ihmisiä, edistää työhyvinvointia ja hyödyntää kaikkea aiempaa kokemustani. Psykologiaan liittyvät asiat taas olivat aina minua kiinnostaneet.
Sitten työpaikallani tuli yt-neuvottelut, joiden myötä oma tehtäväni hävisi. Hyödynsin mahdollisuuden ja pidin opiskelutauon, jona aikana opiskelin avoimen yliopiston kautta psykologiaa ja tein coaching-tutkinnon. Sen jälkeen aloin suuntautua työtehtäviin, joissa pääsin työskentelemään enemmän ihmisten kanssa ja pohtimaan uraan liittyviä kysymyksiä (työhönvalmentaja, uravalmentaja, TE-toimisto) – halusin varmistua soveltuvuudestani alalle ennen opiskelemaan lähtemistä. Työ tuntui erittäin mielekkäältä ja koin pärjääväni siinä hyvin, joten hakeuduin psykologian tutkinto-opiskelijaksi yliopistoon. Töiden ohessa oli hankala löytää tarpeeksi aikaa lukea pääsykokeisiin, joten ensimmäinen pääsykoe ei mennyt hyvin. Toisaalta nyt tiesin, millainen koe on ja sain kokemusta opintoihin hakeutumisesta ja pääsykokeisiin lukemisesta. Toisella kerralla panostin lukemiseen paljon ja käytin lukemisen tukena myös aiempia valintakoekysymyksiä - ja sitten tärppäsikin ja sain opiskelupaikan.
Olin jo kouluun hakeutuessani selvittänyt, paljonko voisin saada hyväksilukuja aiemman tutkintoni ja työkokemukseni perusteella. Opintojen alkaessa kävin oppilaitoksen opintosuunnitelman tarkasti läpi, jotta tietäisin, paljonko opintoja olisi suoritettavana, mitä opintojen suorittaminen vaatii ja kauanko minulla opintoihin menisi. Sitten eikun vain opiskelemaan! Opiskelu aikuisena oli aluksi haastavaa mutta äkkiä siihen tottui. Opinnoissa pystyin suoraan hyödyntämään aiempaa työ- ja elämänkokemustani. Se loi pohjaa asioiden laajemmalle ymmärtämiselle ja pystyin myös hyödyntämään omia kokemuksiani esimerkiksi esseiden tarkastelukohteina. Opiskelukaverit olivat enimmäkseen suoraan lukiosta tulleita nuoria, mikä sai olon aluksi tuntumaan orvoksi. Nuoret suhtautuivat keski-ikäiseen opiskelijaan kuitenkin erittäin hyvin, ja meitä oli onneksi muutama muukin aikuinen alanvaihtaja psykologiaa opiskelemassa.
Omalla kohdallani opinnot kestivät yhteensä 2 vuotta, johtuen aiemmasta korkeakoulututkinnostani ja avoimessa yliopistossa tekemistäni opinnoista, jotka sain suoraan hyväksiluettua tutkintoon. Halusin myös itse tehdä opinnot mahdollisimman nopeasti. Ensimmäisen puoli vuotta opiskelin töiden ohessa hyödyntäen lomapäiviä, lopulle ajalle otin opintovapaata työstä ja hain opintovapaan ajalle aikuiskoulutustukea Työllisyysrahastolta. Opinnot sujuivat suunnitelmani mukaan ja valmistuin psykologiksi ollessani 46-vuotias. Siitä lähtien olen toiminut ammatinvalintapsykologina ja pidän työstäni erittäin paljon. Päivääkään en ole katunut alanvaihtoani, vaikka matkan varrella on ollut myös monia vaikeita hetkiä.
Jos sinua kiinnostaa psykologin ammatti, voit tutustua siihen Työmarkkinatorin Ammattitieto -osiossa. Psykologeja toimii hyvin erilaisissa työtehtävissä yksityisellä ja julkisella sektorilla sekä ammatinharjoittajina. Psykologiliiton sivustolla voit tutustua psykologien erilaisiin työtehtäviin. Psykologina voi toimia vain psykologian maisterin yliopistotutkinnon suorittanut henkilö, joka on saanut Valviralta luvan toimia laillistettuna terveydenhuollon ammattihenkilönä. Psykologian maisterin tutkinnon voi opiskella Helsingin, Turun, Tampereen, Jyväskylän tai Itä-Suomen (Joensuu) yliopistossa – tulevaisuudessa myös Oulun yliopistossa. Täältä löydät tietoa psykologian maisterin opintoihin hakeutumisesta. Psykologian opinnot ovat pääosin samanlaiset eri yliopistoissa, toki valinnaisissa aineissa voi olla eroja sen mukaan, mihin kukin yliopisto on tutkimuksessaan erikoistunut. Lisätietoja löydät yliopistojen nettisivuilta.
Mari
urapsykologi
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti