(Päivitetty 31.10.2024)
Tiesitkö, että mitkä tahansa tavallisesti työttömyysetuuden saamisen estävät päätoimiset opinnot ovat osoitettavissa sivutoimiseksi työhistorialla? Kyse on opintojen pitämisestä sivutoimisena vakiintuneen työssäolon tai yritystoiminnan perusteella. Tarkoituksena on osoittaa työhistorialla, ettei opiskelu ole esteenä kokoaikaisen työn vastaanottamiselle. Tästä mahdollisuudesta on säädetty työttömyysturvalain 2 luvun 10 a §:ssä ja soveltamisohjeen luvussa 3.2.1.
- Olet opiskellut työn tai yritystoiminnan ohessa vakiintuneesti vähintään 6 kuukautta.
- Jäät työttömäksi sinusta itsestä riippumattomista syistä.
- Olet opintojen aikana työmarkkinoiden käytettävissä.
Lomautettujen ja tuta-syistä irtisanottujen tilanne
Opinnot katsotaan sivutoimiseksi myös siinä tilanteessa, jos opinnot on aloitettu työsuhteen aikana ja työttömyys johtuu lomautuksesta tai irtisanomisesta taloudellisella tai tuotannollisella perusteella. Sekä opintojen alkamista työsuhteen aikana että työsuhteen päättymissyytä koskevien edellytysten tulee täyttyä. Edellytysten täyttyessä opinnot katsotaan suoraan sivutoimiseksi opiskeluaikaisen työhistorian kestosta riippumatta. Sinulta ei siis edellytetä, että olisit opiskellut työn ohessa vakiintuneesti vähintään 6 kuukautta. Tämä tuli uutena lisäyksenä työttömyysturvalakiin ja on voimassa tammikuusta 2023 lähtien. Tätä sovelletaan vaikka opinnot olisivat alkaneet ennen 1.1.2023, kunhan työnhakijan työttömyys on alkanut 1.1.2023 tai sen jälkeen.
Lain soveltamisohjeen mukaan tässä tilanteessa ei ole merkitystä esimerkiksi opintotyypillä, opintojen laajuudella tai opintojen järjestämistavalla. Myöskään työsuhteen pituus tai työaika eivät vaikuta säännöksen soveltamiseen. Vaikka et olisi tehnyt työtä esimerkiksi perhevapaan takia, sillä ei ole merkitystä arvioitaessa, onko opinnot aloitettu työsuhteen aikana. Päättyvän työsuhteen ei tarvitse olla sama työsuhde, jonka aikana opinnot ovat aikoinaan alkaneet. Opinnot voidaan katsoa sivutoimiseksi vaikka olisit aloittanut ne ollessasi tietoinen tulevasta työttömyydestä.
Säännöksen soveltamisen ulkopuolelle on rajattu muun muassa sellaiset tilanteet, joissa työsuhteen päättyminen johtuu työnhakijasta johtuvasta syystä kuten työstä eroamisesta. Lomautuksella tarkoitetaan työnantajan suorittamaa lomautusta tuotannollisilla ja taloudellisilla syillä.
Sivutoimisesti opiskellessa työttömyysetuuden saamisen edellytyksenä on, että olet työmarkkinoiden käytettävissä, eli haet työmahdollisuuksia työllistymissuunnitelmassa (tai sitä korvaavassa suunnitelmassa) sovitulla tavalla ja olet valmis vastaanottamaan kokoaikatyötä. Lisäksi sinun pitää olla valmis osallistumaan työllistymistä edistäviin palveluihin sellaisia tarjottaessa. Työnhakuvelvollisuus on lähtökohtaisesti täysimääräinen, ellei sitä ole alennettu tai jätetty asettamatta palvelulaissa säädetyin perustein. Täysimääräinen työnhakuvelvollisuus tarkoittaa neljän työmahdollisuuden hakemista kuukauden kestävän tarkastelujakson aikana. Olet lähtökohtaisesti myös tavanomaisen palveluprosessin piirissä, eli sinulle järjestetään työnhakukeskustelut ja täydentävät työnhakukeskustelut palvelulain mukaisesti. Kaikki työttömän työnhakijan oikeudet ja velvollisuudet koskevat sinua opinnoista huolimatta.
Sivutoiminen opiskelu ei oikeuta työttömyysetuuden korotusosaan, kuten työttömyysetuudella tuettu omaehtoinen opiskelu tai työvoimakoulutus. Sivutoimisen opiskelun aikana et voi saada myöskään kulukorvausta kuten työvoimakoulutuksessa. Esimerkiksi korvaukseton määräaika (eli karenssi) tai työssäolovelvoite estävät työttömyysetuuden saamisen sivutoimisen opiskelun aikana. Työttömyysetuudella tarkoitetaan ansiosidonnaista työttömyyspäivärahaa (eli ansiopäivärahaa), peruspäivärahaa tai työmarkkinatukea. Etuuden maksaa joko työttömyyskassa tai Kela.
Päätoimisella opiskelijalla ei ole lähtökohtaisesti oikeutta työttömyysetuuteen. Opintojen osoittaminen sivutoimiseksi työhistorian perusteella mahdollistaa työttömyysetuuden säilymisen, vaikka opinnot täyttäisivät työttömyysturvalaissa määritellyt päätoimisen opiskelun kriteerit. Päätoimisia opintoja ovat tyypillisesti muun muassa yliopisto- tai ammattikorkeakoulututkintoon johtavat opinnot, ammatilliseen perustutkintoon johtavat opinnot, sekä nuorille tarkoitetut lukio-opinnot. Myös avoimen yliopiston ja avoimen ammattikorkeakoulun opinnot voivat olla päätoimisia.
Tässä blogitekstissä paneudun otsikon aiheeseen yleisimpien kysymysten ja vastausten kautta. Keskityn vain työn ohessa aloitettujen opintojen osoittamiseen sivutoimiseksi, en sivutoimiseen opiskeluun laajemmin.
Video: Opintojen osoittaminen sivutoimiseksi työhistoriallaOlen opiskellut kokoaikatyön rinnalla vuoden ajan. Irtisanouduin työstäni pelkästään opintojen vuoksi. Onko opiskelu osoitettavissa sivutoimiseksi työhistorian perusteella?
Ei ole. Työsuhteen päättymissyyllä on merkitystä arvioitaessa katsotaanko työssäolon tai yritystoiminnan osoittavan, ettei opiskelu ole esteenä kokoaikaisen työn vastaanottamiselle. Näin on esimerkiksi tilanteissa, joissa työnhakija on päättänyt työsuhteen opiskelun perusteella.
Voidaanko opiskelu katsoa sivutoimiseksi sillä perusteella, että työtä on tehty pelkästään oppilaitoksen loma-aikoina?
Ei voida katsoa. Lainkohtaa sovellettaessa edellytetään, että henkilön opiskeluaikainen työssäkäynti tai yritystoiminnan harjoittaminen on ollut vakiintunutta. Esimerkiksi työskentelyä pelkästään oppilaitoksen loma-aikoina ei voida pitää säännöksessä tarkoitetulla tavalla vakiintuneena.
Pitääkö työn olla kokoaikatyötä?
Ei välttämättä. Myös työssäoloehtoon luettava osa-aikatyö voidaan ottaa huomioon. Työssäoloehdosta löydät tietoa TYJ:n ja Kelan verkkosivuilta.
Pitääkö työhistorian olla aina täysin yhtenäistä ja sijoittua välittömästi ennen työttömäksi jäämistä?
Ei välttämättä. Eräissä poikkeustilanteissa (esimerkiksi vanhempainvapaa) työhistorian ei tarvitse olla välittömästi ennen työttömyyden alkamista eikä sen tarvitse välttämättä olla täysin yhtenäistä. Kovin epäyhtenäinen työhistoria ei kuitenkaan voi olla säännöksessä tarkoitetulla tavalla vakiintunutta. Tämän edellytyksen täyttymiseen liittyy tapauskohtaista harkintaa.
Koskeeko mahdollisuus opintojen katsomiseen sivutoimiseksi työhistorian perusteella myös lomautettuja sekä henkilöitä, joiden kokoaikatyö on muuttunut osa-aikatyöksi?
Työsuhteen aikana aloitetut opinnot katsotaan sivutoimiseksi riippumatta työhistorian pituudesta, jos sinut lomautetaan tuotannollisilla ja taloudellisilla syillä.
Jos kokoaikatyösi muuttuu osa-aikatyöksi, opinnot voidaan katsoa sivutoimiseksi, jos niitä on tehty työn ohessa vähintään 6 kuukautta. Sivutoimiseksi katsominen mahdollistaa sovitellun työttömyysetuuden saamisen.
Huomioithan, että jos kokoaikatyö muuttuu osa-aikatyöksi omasta aloitteestasi, menetät oikeuden soviteltuun työttömyysetuuteen. Asiasta päättää työttömyysetuuden maksaja.
Onko sillä merkitystä sivutoimiseksi katsomisen kannalta, kuinka paljon opinnot ovat edenneet työhistorian aikana?
Ei ole. Lain soveltamisohjeen luvun 3.2.1 mukaan opintojen etenemistä työssäolon tai yritystoiminnan harjoittamisen aikana ei selvitetä. Sillä on kuitenkin merkitystä, jos opinnot ovat olleet keskeytyneenä vähintään vuoden ajan. Aiheesta lisää seuraavaksi tässä blogitekstissä.
TE-toimisto on arvioinut opintoni sivutoimiseksi työhistorian perusteella kauan aikaa sitten. Olen ollut sen jälkeen työelämässä, jona aikana opinnot ovat olleet keskeytyneenä useita vuosia kunnes jäin työttömäksi. Jos aloitan opiskelun uudelleen, katsotaanko opinnot edelleen sivutoimiseksi työhistorian perusteella?
Ei katsota. Opintoja ei katsota enää sivutoimiseksi työhistorian perusteella, jos opinnot ovat ehtineet päättyä. Opinnot katsotaan päättyneiksi, jos ne ovat olleet keskeytyneenä vähintään vuoden ajan. Opinnot katsotaan päättyneiksi myös, jos olet eronnut oppilaitoksesta tai luopunut opinto-oikeudesta yliopistossa. Opintojen päättymisen jälkeen opintoihin suhtaudutaan uusina opintoina. Voit halutessasi hakea työttömyysetuudella tuettua omaehtoista opiskelua TE-toimistolta tai kuntakokeilulta, jos olet 25 vuotta täyttänyt.
Olen aloittanut opinnot työsuhteen aikana, ja minut irtisanotaan tuotannollisista ja taloudellisista syistä. Opiskeluoikeus opintoihin on edelleen voimassa, mutta opintosuorituksia ei ole tullut vuoteen. Opinnot ovat siis olleet keskeytyneinä vähintään vuoden ajan ennen työsuhteen päättymistä. Katsotaanko opinnot sivutoimisiksi vai päättyneiksi?
Opinnot voidaan katsoa sivutoimisiksi työttömyysturvalain 2 luvun 10 a §:n 2 momentin perusteella, jos olet opiskellut opintoja edes jollakin tasolla. Jos sinulla ei ole opintosuorituksia vähintään vuoteen, etkä ole muutoinkaan ottanut osaa opetukseen tai valmistellut lopputyötä, niin opinnot voidaan katsoa silloin päättyneiksi työttömyysturvalain 2 luvun 11 §:n perusteella. Työvoimaviranomainen ratkaisee asian antamasi selvityksen perusteella.
Estääkö opintojen katsominen sivutoimiseksi työhistorian perusteella mahdollisuuden työttömyysetuudella tuettuun omaehtoiseen opiskeluun?
Ei estä. Asia on tehty selväksi palvelulain soveltamisohjeen 6 luvun 3 §:ssä. Muistathan kuitenkin, että työttömyysetuudella tuettu omaehtoinen opiskelu on aina harkinnanvaraista ja tuen saamisesta päättää oman alueesi TE-toimisto tai kuntakokeilu. Hakuohjeet löydät tästä blogitekstistäni.
Voiko työttömyysetuudella opiskelu vaikuttaa palkkatuen suuruuteen?
Työttömyysetuudella opiskelulla voi olla vaikutusta palkkatukeen, jos se on työvoimakoulutusta tai työttömyysetuudella tuettua omaehtoista opiskelua. Sen sijaan lyhytkestoisella tai sivutoimisella opiskelulla ei ole vaikutusta. Sillä ei ole merkitystä, onko opiskelu sivutoimista laajuuden vai esimerkiksi työhistorian perusteella. Lyhytkestoisen opiskelun piiriin kuuluvatkin katsotaan nykyään palvelulain mukaan työttömiksi, joka yksi palkkatuen keskeisistä edellytyksistä.
Olen jäänyt työttömäksi opintovapaalta. Estääkö se opintojen osoittamisen sivutoimiseksi työhistorialla?
Ei estä. Opinnot voidaan katsoa sivutoimiseksi, jos olet tehnyt opintoja työn ohessa vähintään 6 kuukautta ennen opintovapaata ja työsuhde on päättynyt sinusta itsestä riippumattomista syistä.
Opinnot voidaan katsoa sivutoimiseksi myös siinä tilanteessa, jos ne on aloitettu työsuhteen aikana ja työttömyys johtuu lomautuksesta tai irtisanomisesta taloudellisella tai tuotannollisella perusteella. Silloin opiskelunaikaisen työhistorian kestolla ei ole merkitystä. Silläkään ei ole merkitystä, oletko tosiasiassa tehnyt työtä.
Oppisopimuskoulutukseni purkautuu taloudellisista tai tuotannollisista syistä, mutta opinnot jatkuvat edelleen. Katsotaanko opiskelu sivutoimiseksi?
Ei katsota. Oppisopimuskoulutuksessa tehdyllä työllä ei voi osoittaa opintoja sivutoimiseksi, koska opiskelu on ollut työntekoa.
Oppisopimuskoulutuksen tapauksessa työttömyys ei johtuisi irtisanomisesta. Opintoja ei voisi katsoa sivutoimiseksi sillä perusteella, että opinnot olisivat aloitettu työsuhteen aikana ja työttömyys johtuisi irtisanomisesta taloudellisella tai tuotannollisella perusteella.
Opinnot on aloitettu työsuhteen aikana ja jään työttömäksi lomautukseen rinnastettavasta syystä. Katsotaanko opinnot sivutoimiseksi?
Päätoimisen opiskelun kriteerit täyttävät opinnot voidaan katsoa sivutoimiseksi, jos olet opiskellut työn ohessa vakiintuneesti vähintään 6 kuukautta.
Opintojen aloittaminen työsuhteen aikana ja työttömäksi jääminen lomautukseen rinnastettavasta syystä ei riitä tässä tilanteessa opintojen sivutoimiseksi katsomiseen, koska siinä ei ole kysymys työttömyysturvalain mukaisesta lomautuksesta. Työttömyysturvalaissa lomautuksella tarkoitetaan työnantajan suorittamaa lomautusta tuotannollisilla ja taloudellisilla syillä.
Aloitan uudet päätoimisen opiskelun kriteerit täyttävät opinnot lomautuksen alettua. Koska työsuhde on voimassa lomautuksen aikana, opinnot ovat työsuhteen aikana aloitettuja. Katsotaanko opinnot sivutoimiseksi?
Ei katsota. Opintojen pitää olla aloitettu työsuhteen aikana ennen lomautuksen alkamista, jotta kyseistä säännöstä voidaan soveltaa.
Minulla on kesken kahdet tutkintoon johtavat ammattikorkeakouluopinnot, jotka on aloitettu työsuhteen aikana. Voidaanko molemmat opinnot katsoa sivutoimisiksi, jos minut lomautetaan?
Mikäli molemmat opinnot ovat alkaneet työsuhteen aikana ja työttömyys johtuu lomautuksesta, voidaan molemmat opinnot katsoa sivutoimisiksi.
Opintoni on aiemmin katsottu sivutoimisiksi sillä perusteella, että ne aloitettiin työsuhteen aikana ja työttömyys johtuu irtisanomisesta taloudellisilla tai tuotannollisilla perusteilla. Jos menen toiseen työhön ja irtisanoudun siitä, voidaanko opinnot katsoa päätoimisiksi?
Kyllä siinä sellainen riski on olemassa. Jos tuta-perusteilla irtisanottu menee muuhun työhön ja tämä työ päättyy vaikkapa omasta pyynnöstä, uuden työttömyysjakson ei katsota johtuvan enää aiemman työn tuta-irtisanomisesta. Silloin opintojen pää- tai sivutoimisuus voidaan arvioida uudelleen.
Voiko omassa työssä työllistymisellä (esim. apurahatyöskentelyllä) osoittaa opinnot sivutoimiseksi?
Omassa työssä työllistymisellä ei voi osoittaa opintoja sivutoimiseksi. Poikkeuksena on palkkatoimitusjohtajan tehtävä, jossa on työsuhteeseen rinnastettavia piirteitä.
/Panu
KoulutusneuvojaValtakunnallinen koulutusneuvonta
(Päivitetty 7.8.2024. Lisättiin kysymys ja vastaus koskien tilannetta, jossa opinnot on katsottu sivutoimiseksi työttömyysturvalain 2 luvun 10 a §:n 2 momentin perusteella, henkilö menee sen jälkeen toiseen työhön ja irtisanoutuu siitä, jolloin työttömyyden syy vaihtuu.)
(Päivitetty 23.7.2024. Lisättiin kysymys ja vastaus koskien tilannetta, jossa opinnot ovat alkaneet työsuhteen aikana, henkilö irtisanotaan tuta-syistä, mutta opinnot ovat olleet keskeytyneinä vähintään vuoden ajan ennen työsuhteen päättymistä.)
(Päivitetty 8.12.2023. Lisättiin kysymys ja vastaus koskien opintojen osoittamista sivutoimiseksi omassa työssä työllistymisellä.)
(Päivitetty 12.10.2023. Lisättiin kysymys ja vastaus koskien tilannetta, jos on kesken kahdet AMK-opinnot ja lomautetaan.)
(Päivitetty 29.3.2023. Lisättiin tekstiin tieto siirtymäsäännöksestä, eli kuinka kyseistä työttömyysturvalain kohtaa sovelletaan jo ennen 1.1.2023 alkaneisiin opintoihin.)
(Päivitetty 24.2.2023. Lisättiin Koulutusneuvonnan YouTube-video blogitekstiin.)
(Päivitetty 15.2.2023. Muutettiin otsikko "Opintojen osoittaminen sivutoimiseksi työhistorialla" --> "Työn ohessa aloitettujen opintojen osoittaminen sivutoimiseksi". Päivitettiin koko teksti tammikuussa 2023 voimaan astuneiden lakimuutosten johdosta.)
(Päivitetty 20.5.2022. Päivitettiin linkit ja lähdeluettelo ajan tasalle.)
(Päivitetty 23.2.2022. Lisättiin tieto työttömyysetuudella opiskelun mahdollisesta vaikutuksesta palkkatukeen.)
Lähteet ja lisätietoja
Työttömyysturvalaki (30.12.2002/1290) (viitattu 3.12.2020)
https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2002/20021290
Laki julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta (28.12.2012/916) (viitattu 3.12.2020)
https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2012/20120916
Työ- ja elinkeinoministeriö: Työ- ja elinkeinoministeriön ohje TE-toimiston tehtävistä työttömyysturvajärjestelmän toimeenpanossa (VN/34741/2022) (viitattu 15.2.2023)
https://www.finlex.fi/fi/viranomaiset/normi/540001/48879
Työ- ja elinkeinoministeriö: Työ- ja elinkeinoministeriön ohje julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetun lain ja asetuksen soveltamisesta (19.12.2017 TEM/2376/00.03.05.02/2017) (viitattu 3.12.2020)
https://www.finlex.fi/fi/viranomaiset/normi/540001/42910
TEM.fi: Jatkoa toimille, joilla on tuotu turvaa ja joustoa työmarkkinoille korona-aikana (viitattu 3.12.2020)
https://tem.fi/artikkeli/-/asset_publisher/jatkoa-toimille-joilla-on-tuotu-turvaa-ja-joustoa-tyomarkkinoille-korona-aikana
TEM.fi: Väliaikaiset laajennukset lomautettujen ja yrittäjien työttömyysetuuteen jatkuvat (viitattu 3.12.2020)
https://tem.fi/-/valiaikaiset-laajennukset-lomautettujen-ja-yrittajien-tyottomyysetuuteen-jatkuvat
Työmarkkinatori: Töiden ja tekijöiden kohtaamispaikka (viitattu 20.5.2022)
https://tyomarkkinatori.fi/
Suotuisa suunta: Avoimen opintojen tukimahdollisuuksista (viitattu 3.12.2020)
http://suotuisasuunta.blogspot.com/2015/08/avoimen-opintojen-tukimahdollisuuksista.html
Suotuisa suunta: Työttömyysetuudella tuetun omaehtoisen opiskelun hakemisesta (viitattu 3.12.2020)
http://suotuisasuunta.blogspot.com/2020/01/tyottomyysetuudella-tuetun-omaehtoisen.html
TYJ.fi (viitattu 3.12.2020)
https://www.tyj.fi/
Kela.fi (viitattu 3.12.2020)
https://www.kela.fi/
Miten suhtaudutaan siihen jos avoimet opinnot muuttuvat tutkinto-opinnoiksi? Entä onko läsnäolevaksi ilmoittautumisella merkitystä laskemisen kannalta?
VastaaPoistaHei! Kiitos viestistä. Avoimen yliopiston tai avoimen AMK:n opintoja työn ohessa suorittamalla ei voi osoittaa varsinaisen yliopiston tai AMK:n tutkintoon johtavia opintoja sivutoimisiksi. Avoimen opinnot ja tutkintoon johtavat korkeakouluopinnot katsotaan erillisiksi opintokokonaisuuksiksi. (Huom.! Tilanne on toisenlainen työttömyysetuudella tuetussa omaehtoisessa opiskelussa, jossa päätoimiset avoimen väylä- tai polkuopinnot ja varsinainen tutkintoon johtava koulutus muodostavat yhden opintokokonaisuuden. Se on kuitenkin asia erikseen.) Jos saa avoimen opintojen jälkeen opiskelupaikan tutkintoon johtaviin korkeakouluopintoihin, niitä tutkintoon johtavia opintoja pitäisi tehdä työn ohessa riittävän pitkään, jotta ne voidaan osoittaa myöhemmin sivutoimiseksi työhistorialla.
PoistaLäsnäolevaksi tai poissaolevaksi ilmoittautumisella on merkitystä siinä mielessä, että jos ottaa opiskelupaikan vastaan vaikkapa tutkintoon johtaviin korkeakouluopintoihin, mutta ilmoittautuu välittömästi poissaolevaksi, niin silloin ei katsota aloittaneen lainkaan niitä opintoja. Tilanne on siis työttömyysturvan näkökulmasta katsottuna sama, kuin ei olisi opiskelupaikkaa ollenkaan. Tekemällä työtä samalla, kun opinnot ovat olleet edellä mainitulla tavalla "tauolla", ei voi osoittaa opintoja sivutoimisiksi. Myöskään sellaisia opintoja ei voi osoittaa sivutoimiseksi työhistorialla, jotka ovat olleet keskeytyneenä vähintään vuoden ajan ja on jäänyt sitten työttömäksi. Vähintään vuoden ajan keskeytyneenä olleet opinnot katsotaan päättyneiksi, ja kun opinnot aloitetaan uudestaan, niihin suhtaudutaan uusina opintoina. Vuoden keskeytyneenä olemista edeltäneellä työn ohessa opiskelulla ei katsota olevan enää siinä vaiheessa merkitystä.
Toivottavasti tämä vastasi kysymyksiisi. Mukavaa viikonjatkoa! /Panu
TTL 2a:3 § Työstä eroaminen työpaikan sijainnin ja työmatkan perusteella. Miten kyseisestä lain kohtaa katsotaan opintojen osoittamisen sivutoimiseksi työhistorian näkökulmasta?
VastaaPoistaHei! Kiitos viestistä. Lain soveltamisohjeen (TEM/12765/2022) mukaan "Työsuhteen päättymisen syyllä on muutoinkin merkitystä. Opintojen katsominen sivutoimiseksi työhistorian perusteella edellyttää lähtökohtaisesti, että työsuhteen päättymisen syynä on jokin muu kuin hakijan oma pyyntö, ellei hakija voi perustella irtisanoutumistaan esimerkiksi terveydellisillä syillä."
PoistaJos on tehnyt opintoja työn ohessa, työsuhde päättyy omaan pyyntöön työmatkan perusteella ja henkilö ilmoittautuu työnhakijaksi, siinä selvitetään ainakin onko työstä eroamiseen ollut pätevä syy ja voidaanko opiskelu katsoa sivutoimiseksi työhistorian perusteella. Opintojen sivutoimiseksi katsominen voi olla mahdollista, jos työsuhteen päättymisen syynä on jokin muu kuin oma pyyntö opiskelun vuoksi.
Opintojen sivutoimisuus/päätoimisuus harkitaan tapauskohtaisesti asiakkaan antaman selvityksen perusteella. Työsuhteen päättäminen omasta tahdosta on aina hieman riskialtista, kun on tarkoitus osoittaa työssäololla, ettei opiskelu ole esteenä kokoaikaisen työn vastaanottamiselle. Mukavaa illanjatkoa! /Panu
Hei. Olen ottanut opiskelupaikan vastaan ammattikorkeakoulutukseen syksyllä 2021. Saimme perheenlisäystä helmikuussa 2022 ja jäin isyyslomalle lapsen synnyttyä ja ilmoittauduin siis poissaolevaksi kevätlukukaudelle 2022. Syksyllä 2022 olisin aloittanut opinnot, mutta AMK:in opettaja ehdotti, että aloittaisin opinnot vasta tammikuussa 2023, koska uutta ryhmää opiskelemaani alaa ei aloittanut syyslukukaudella 2022. Ilmoittauduin siis poissaolevaksi myös syyslukukaudelle 2022. Olen tehnyt töitä alkuvuodesta asti täyspäiväisesti, mutta määräaikainen työsopimukseni loppui 30.10.2022. En ole siis aloittanut opintojani vielä ja kysymykseni kuuluukin, että olenko oikeutettu työttömyysetuuteen? Te-toimiston virkailija epäili, että en olisi sillä olen tuon opiskelupaikan vastaanottanut. Onko minun mahdollista jotenkin osoittaa opintoni sivutoimiseksi tai voiko olla mahdollista, että minun ei katsota aloittaneen opintoja vaikka paikan olen ottanut vastaan, kun olen ilmoittautunut poissaolevaksi kahdelle ensimmäiselle lukukaudelle.
VastaaPoistaHei! Kiitos viestistä. AMK-opinnot katsotaan todennäköisesti aloitetuiksi, jos olet ottanut opiskelupaikan vastaan ja jos poissaolevaksi ilmoittautuminen ei ole tapahtunut välittömästi. Opinnot voidaan katsoa tosin päättyneeksi, jos ne ovat olleet todisteellisesti keskeytyneenä vähintään vuoden ajan. Keskeytymisajalta ei saa olla opintosuorituksia, eikä saa olla ottanut osaa opetukseen tai valmistellut lopputyötä. Poissaolevaksi tai läsnäolevaksi ilmoittautumisella ei ole merkitystä.
PoistaJos opinnot katsotaan päättyneiksi, taustalla oleva opiskeluoikeus ei estä työttömyysetuuden saamista. Opiskelun mahdollinen vaikutus työttömyysetuuden saamiseen arvioidaan uudelleen, jos opinnot aloittaa uudelleen. Jos AMK-opinnot haluaa aloittaa uudelleen ja on tarkoituksena rahoittaa opiskelua työttömyysetuudella, voi 25 vuotta täyttänyt työnhakija hakea TE-toimistolta/kuntakokeilulta niin sanottua työttömyysetuudella tuettua omaehtoista opiskelua ennen opintojen uudelleen aloittamista. Tuki on harkinnanvarainen. Tätä mahdollisuutta voi hakea myös siinäkin tilanteessa, vaikka opinnot eivät olisi olleet keskeytyneenä vähintään vuotta, jos ikää on vähintään 25 vuotta ja opinnot ovat esimerkiksi alkaneet työsuhteen aikana. Vaatimuksia on toki muitakin, mutta niitä ei ole tarkoituksenmukaista listata täällä blogitekstin kommenteissa. Hakuohjeet löydät tästä blogitekstistäni:
Työttömyysetuudella tuetun omaehtoisen opiskelun hakemisesta
http://suotuisasuunta.blogspot.com/2020/01/tyottomyysetuudella-tuetun-omaehtoisen.html
Jos olet ilmoittautunut työnhakijaksi ja ilmoittanut opiskelupaikasta TE-toimistolle/kuntakokeilulle, opiskelun mahdollinen sivutoimisuus/päätoimisuus selvitetään ilmoittamiesi tietojen perusteella. Koulutusneuvonta ei voi antaa ennakkopäätöstä asiasta. Lain soveltamisohjeen mukaan opintojen etenemistä työssäolon tai yritystoiminnan harjoittamisen aikana ei selvitetä. Tällä perusteella pidän mahdollisena, ettei ratkaisevaa painoarvoa anneta sille, oletko ollut työsuhteen aikana oppilaitoksessa läsnä- vai poissaolevana. Vähintään vuoden keskeytyneenä olleita opintoja ei voida kuitenkaan katsoa sivutoimeksi työhistorian perusteella, koska ne katsotaan päättyneiksi.
Työttömyysetuuden saaminen tutkintoon johtavien AMK-opintojen aikana voi toteutua, jos opiskelu katsotaan sivutoimiseksi työhistorian perusteella tai jos TE-toimisto/kuntakokeilu lähtee puoltamaan työttömyysetuudella tuettua omaehtoista opiskelua. Jos haluat keskustella opintojen rahoitusvaihtoehdoista lisää, otahan yhteyttä meille Koulutusneuvontaan:
https://tyomarkkinatori.fi/info/valtakunnalliset-neuvontapalvelut/henkiloasiakkaan-neuvontapalvelut/koulutusneuvonta
Mukavaa päivänjatkoa!
/Panu
Hei. Kiitos vastauksesta. Otin siis opiskelupaikan vastaan loppusyksystä 2021 ja opinnot olisivat alkaneet tammikuussa 2022. Ilmoittauduin poissaolevaksi joulukuussa 2021 hyvissä ajoin ennen opintojen alkua ja opiskelupaikan otin vastaan muistaakseni loka- tai marraskuussa 2021. Työttömyysetuutta olen siis hakemassa tämän vuoden loppuun asti sillä tällä hetkellä olen työtön, enkä oikeutettu opiskelijalle kuuluviin etuuksiin, kun olen poissaolevaksi ilmoittautunut. En siis aio opiskella työttömyysetuudella vaan haen työttömyysetuutta siihen asti kunnes opintoni alkavat tammikuussa. Opintosuorituksia minulla ei ole ja opintoni ovat olleet keskeytyneenä siis tämän vuoden tammikuusta asti.
PoistaHei! Oikeus työttömyysetuuteen tutkitaan sitten normaalin etenemisjärjestyksen mukaisesti: työnhakijaksi ilmoittautuminen, opinnoista ilmoittaminen ja selvityspyyntöön vastaaminen. Käsittelyaika on tällä hetkellä 26 päivää. Mukavaa itsenäisyyspäivän aattoa ja itsenäisyyspäivää sinulle! /Panu
PoistaHei,
VastaaPoistaOlen sairauspäiväoikeuden päättymisen ja eläkehakemuksen hylkäyksen jälkeen päätynyt työkyvyttömäksi työnhakijaksi. Sairauslomani jatkuu ja työsuhde on voimassa (ei työkykyä vastaavaa työtä tarjolla). Minut määriteltiin lausunnossa päätoimiseksi opiskelijaksi, koska minulla oli voimassa oleva opinto-oikeus (vaikkakin poissa olevana) ja katsottiin että työni ei ole ollut vakiintunutta (työsopimus on täysituntinen ja toistaiseksi voimassa oleva). Miksi opintoni tulkitaan päätoimisiksi, vaikka olen niiden suorittamisen aikana tehnyt töitä pääosin täysipäiväisesti usean vuoden ajan? Sairaslomani aikana en ole suorittanut opintoja.
Hei! Kiitos viestistä. Sinun kannattaa soittaa meille joko Koulutusneuvontaan 0295 020 702 tai Työttömyysturvaneuvontaan 0295 020 701, niin katsotaan tilannettasi kokonaisvaltaisesti. Puhelinpalvelu on avoinna maanantaista perjantaihin kello 9–16.15. Mukavaa päivänjatkoa! /Panu
PoistaHei,
VastaaPoistaAloitin opinnot määräaikaisen työsuhteen aikana. Määräaikaisen työsuhteen päättyessä opinnot olivat kestäneet n.4kk. Tämän jälkeen olin n.3kk sairauslomalla, jonka jälkeen aloitin uudessa työssä. Opinnot ovat jatkuneet koko tämän ajan ja jatkuvat edelleen. Lasketaanko aiemman työsuhteen 4kk opiskelu yhteen tämän uuden työn aikana kertyvään opiskeluaikaan? Jos tämä uusi työsuhde päättyisi itsestäni riippumattomista syistä esim. 2kk jälkeen, täyttyisikö siinä vaiheessa 6kk(4kk + 2kk) sääntö?
Hei! Kiitos viestistä. Katso blogitekstin kohta: "Pitääkö työhistorian olla aina täysin yhtenäistä ja sijoittua välittömästi ennen työttömäksi jäämistä?". Näissä tapauksissa työvoimaviranomainen harkitsee tapauskohtaisesti, onko työhistoria ollut riittävän yhtenäistä ja vakiintunutta. Sivutoimiseksi katsomisen kannalta varminta olisi, jos opiskelua uuden työn ohessa olisi vähintään 6 kuukautta ennen työttömäksi jäämistä. Mukavaa päivänjatkoa! -Panu
PoistaHei,
VastaaPoistaOlen jäämässä lomautetuksi taloudellisten ja tuotannollisten syiden perusteella. Miten tätä tulkitaan, jos opinnot ovat alkaneet työttömyysetuudella tuettuina omaehtoisina opintoina edellisen työttömyyden aikana mutta? Tämän jälkeen olen ollut kokoaikatyössä yli 6 kuukautta, jolloin opinnot ovat olleet sivutoimisia.
Hei! Kiitos viestistä. Opiskelu voidaan katsoa sivutoimiseksi lomautustilanteessa työhistorian perusteella vaikka se olisikin aloitettu työttömänä aikana, kunhan opiskeluaikaista työssäoloa on vähintään 6 kuukautta.
PoistaJos opiskelu olisi aloitettu työsuhteen aikana, se voitaisiin katsoa sivutoimiseksi lomautustilanteessa lyhyemmänkin opiskeluaikaisen työssäolon perusteella.
Opiskelu on osoitettavissa sivutoimisiksi työhistorian perusteella vaikka sitä olisikin tuettu aikaisemmin työttömyysetuudella tuetun omaehtoisen opiskelun kautta.
Muista ilmoittautua työnhakijaksi Oma asioinnin kautta viimeistään ensimmäisenä lomautuspäivänä. Ilmoita samassa yhteydessä myös meneillään olevista opinnoista, niin opintojen mahdollinen vaikutus työttömyysetuuden saamiseen selvitetään. Mukavaa päivänjatkoa! /Panu
Moi,
VastaaPoistaKatsotaanko opinnot sivutoimisiksi, kun työni määräaikaisella työsopimuksella päättyi ja opinnot ovat alkaneet sopimusajan sisällä? Onko tässä tapauksessa sama käytäntö kuin tuta-syistä irtisanotuilla ja lomautetuilla?
-Leo
Moi Leo! Kiitos viestistä. Työsuhteen aikana aloitettua opiskelua ei katsota automaattisesti sivutoimiseksi, jos työsuhde päättyy määräaikaisuuteen. Opiskelu voidaan katsoa kuitenkin tietyissä tilanteissa sivutoimiseksi ns. laajuuden perusteella. Opiskelu voidaan katsoa sivutoimiseksi myös, jos olet opiskellut työn (tai yritystoiminnan) ohessa vakiintuneesti vähintään 6 kuukautta. Suosittelen yhteydenottoa meille Koulutusneuvontaan puhelimitse tai verkkolomakkeen/chatin kautta, niin mietitään yhdessä vaihtoehtoja. Yhteystiedot löydät täältä:
Poistahttps://tyomarkkinatori.fi/info/valtakunnalliset-neuvontapalvelut/henkiloasiakkaan-neuvontapalvelut/koulutusneuvonta
Mukavaa perjantaita ja viikonloppua! /Panu
Hei! Mieheni aloitti uudessa työpaikassa 1.8.2023. Sitä edellinen työsuhde kesti yli kahden vuoden ajan eikä keskeytyksiä työsuhteiden väliin tullut. Mieheni aloitti YAMK-opinnot 25.8.24 tutkintoon johtavassa koulutuksessa. Syksyn aikana hän suoritti 15 op. Tammikuussa 2024 hänet irtisanottiin kaksi viikkoa ennen koeajan päättymistä ja syytä ei kerrottu. Hän sai työvoimapoliittisen päätöksen, että hänet katsotaan täysipäiväiseksi opiskelijaksi koska työsuhde ei ole kestänyt 6 kk. Opinnot eivät olleet tuohon mennessä edes kestäneet 6 kk ja olihan hän ollut työsuhteessa usamman vuoden ennen elokuussa alkanutta työsuhdetta ja koeaikaa. Menikö päätös oikein?
VastaaPoistaHei! Kiitos viestistä. En ota kantaa yksittäisiin päätöksiin blogin kommenteissa, mutta voin kertoa asiasta yleisellä tasolla. Ylempään ammattikorkeakoulututkintoon (YAMK) johtavat opinnot katsotaan työttömyysturvalain mukaan lähtökohtaisesti päätoimiseksi opiskeluksi. YAMK-opinnot ovat päätoimisia riippumatta siitä, kuinka ne ovat järjestetty tai minkälaista tahtia niitä suoritetaan. YAMK-opinnot eivät muutu siis sivutoimiseksi vaikka opintosuunnitelman mukainen laajuus jäisi keskimäärin alle 5 opintopistettä opiskelukuukautta kohti.
PoistaYAMK-opinnotkin ovat osoitettavissa sivutoimisiksi, jos niitä on tehty työn tai yritystoiminnan ohessa vakiintuneesti vähintään 6 kuukautta. Opiskelua edeltävällä työsuhteen kestolla ei ole tässä kohtaa merkitystä, vaan ratkaisevaa on, onko opintoja tehty työn tai yritystoiminnan ohessa riittävän pitkään. YAMK-opinnot voidaan katsoa sivutoimiseksi myös, jos ne on aloitettu työsuhteen aikana ja työttömyys johtuu lomautuksesta tai irtisanomisesta taloudellisella tai tuotannollisella perusteella. Irtisanotun pitäisi pystyä osoittamaan työttömyyden johtuvan nimenomaan irtisanomisesta taloudellisella tai tuotannollisella perusteella. Jos mikään näistä ei toteudu, niin opinnot ovat silloin päätoimisia. Työttömyysturvalain mukaan päätoimisella opiskelijalla ei ole oikeutta työttömyysetuuteen.
Huom.! 25 vuotta täyttänyt työnhakija voi hakea työsuhteen aikana alkaneisiin päätoimisiin opintoihin niin sanottua työttömyysetuudella tuettua omaehtoista opiskelua. Tuki on harkinnanvarainen ja siitä päättää joko TE-toimisto tai kuntakokeilu, riippuen siitä kumman asiakas on. Jos tukemista puolletaan, opintojen aikana voi säilyttää työttömyysetuuden saamisen enintään 24 kuukautta. YAMK-opintojen kohdalla on syytä tiedostaa, että työttömyysetuudella tuettua omaehtoista opiskelua voidaan puoltaa vain opintoihin, joissa pystyy etenemään keskimäärin vähintään 5 opintopistettä opiskelukuukautta kohti (60 op/vuosi). Tämä on palvelulaissa säädetty opintojen etenemisvaatimus tuetuissa opinnoissa. Kaikissa YAMK-opinnoissa tämä vaatimus ei valitettavasti toteudu. Ohjeet työttömyysetuudella tuetun omaehtoisen opiskelun hakemiseen löytyvät tästä blogitekstistäni:
https://suotuisasuunta.blogspot.com/2020/01/tyottomyysetuudella-tuetun-omaehtoisen.html
Jos lisää kysyttävää herää, kannattaa soitella meille Koulutusneuvonnan puhelinpalveluun 0295 020 702 (ma-pe klo 9–16.15). Mukavaa alkanutta viikkoa! /Panu
Hei, nykyiset korkeakoulu opintoni ovat katsottu sivutoimisiksi koska ne on aloitettu työsuhteen aikana ja minut on irtisanottu tuta-syin. Haluaisin kuitenkin vaihtaa korkeakouluopintojeni sivuaineen pääaineekseni. Yliopistosta johtuvista syistä uuteen pääaineeseen ei voi hakea siirtohaulla vaan normaalisti pääsykokeen kautta. Voidaanko nämä uudet opinnot katsoa sivutoimisiksi edeltävien opintojen perusteella? Jos tulen hyväksytyksi ja otan paikan vastaan, mutta ilmottaudun heti poissaolevaksi, jolloin opintoni eivät ole alkaneet voinko säilyttää työttömyysetuuni ja jatkaa nykyisiä sivutoimiseksi katsottuja opintojani? Puhelinneuvonnassa jostain syystä sanottiin, että minun pitää luopua aiemmista jo sivutoimisiksi katsotuista opinnoistani. En ymmärrä miksi?
VastaaPoistaHei! Kiitos viestistä.
Poista1. Opinnot katsotaan todennäköisesti uusiksi opinnoiksi, jos vaihdat pääainetta. Sivutoimisuus ei periydy vanhoista opinnoista uusiin opintoihin.
2. Työttömyysturvalain soveltamisohjeen s. 32 mukaan "Työnhakijan ottaessa opiskelupaikan vastaan, mutta ilmoittautuessa välittömästi poissaolevaksi, hänen ei katsota aloittaneen opintoja, eikä häntä valitusasteiden vakiintuneen tulkinnan mukaan voida pitää päätoimisena opiskelijana." Näin voi siis halutessaan toimia, jolloin säilyttää mahdollisuuden opiskella aikaisemmin sivutoimiseksi katsottuja opintoja ilman vaikutusta työttömyysetuuteen.
https://www.finlex.fi/fi/viranomaiset/normi/540001/48879
3. On hyvä tiedostaa, että yliopistolain 39 §:n mukaan otettuaan opiskelupaikan vastaan opiskelija voi ilmoittautua poissa olevaksi ensimmäisenä lukuvuonna vain laissa määritellystä pätevästä syystä (asevelvollisuus, perhevapaa tai sairaus).
https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2009/20090558#L5P39
4. On myös suunnitteilla uudistuksia:
"Hallitus käynnistää lainsäädäntöhankkeen yhden paikan säännön valmistelemiseksi korkeakoulutukseen. Lakimuutoksen myötä opiskelupaikan vastaanottaminen edellyttää muista saman tai alemman tasoisista korkeakoulututkintoon johtavista opiskeluoikeuksista luopumista."
https://valtioneuvosto.fi/-//1410845/hallitus-kaynnistaa-toimenpideohjelman-koulutustason-nostamiseksi-ja-korkeakoulutuksen-kasautumisen-vahentamiseksi
Jos sinulle herää vielä kysyttävää näistä aiheista, olethan yhteydessä puhelinpalveluumme (puh. 0295 020 702, ma-pe klo 9–16.15, heinäkuussa klo 9–15).
Mukavaa perjantaita ja viikonloppua!
/Panu
Jos aloitan osa-aikaisen työsuhteen 20h/vko) ennen opintojen alkamista elokuussa, ja tutkintoon johtavat opinnot alkavat syyskuussa, ja minut syyskuussa irtisanotaan tuta-syin niin katsotaanko opinnot sivutoimiseksi?
VastaaPoistaHei! Kiitos viestistä. Opiskelu katsotaan silloin hyvin todennäköisesti sivutoimiseksi, jos opiskelu on alkanut työsuhteen aikana ja työttömyys johtuu irtisanomisesta taloudellisella tai tuotannollisella perusteella. Edellytysten täyttyessä opinnot katsotaan sivutoimiseksi opiskeluaikaisen työhistorian kestosta riippumatta. Myöskään työsuhteen pituus tai työaika eivät vaikuta säännöksen soveltamiseen. Mukavaa päivänjatkoa! /Panu
PoistaHei, opintoni ovat katsottu sivutoimisiksi aiemman työhistorian perusteella. Työttömyysjakson jälkeen löysin uuden työn. Valitettavasti työ on mielenterveydelleni liian rankkaa ja haluaisin irtisanoutua. Mitenkä opintoihini suhtaudutaan tässä tapauksessa. Voidaanko opinnot katsoa uudestaan päätoimiseksi vaikka ne ovat jo kertaalleen katsottu sivutoimisiksi? Opinnot ovat jatkuneet koko työssäoloni ajan.
VastaaPoistaHei! Kiitos viestistä. Vakiintunut tulkinta on, että jos opinnot on osoitettu kertaalleen sivutoimiseksi vakiintuneen työssäolon perusteella, kyseisten opintojen vaikutusta oikeuteen saada työttömyysetuutta ei tarvitse selvittää enää uudelleen. Tarkoituksena ei siis ole, että opintojen pää- tai sivutoimisuus selvitettäisiin aina uudelleen työsuhteiden päättyessä. Riskiä ei siis pitäisi olla ainakaan siinä tilanteessa, jos irtisanoutuminen ei johdu opinnoista.
PoistaTässä asiassa on vielä seuraavanlainen kiemura, joka koskee ainakin tilannetta, jossa opinnot on katsottu aikaisemmin sivutoimiseksi sillä perusteella, että ne on aloitettu työsuhteen aikana ja henkilö on irtisanottu tuta-perusteella (TTL 2 luvun 10 a §:n 2 momentti). Jos tuta-irtisanottu menee muuhun työhön ja tämä työ päättyy vaikkapa omasta pyynnöstä, uuden työttömyysjakson ei katsota johtuvan enää aiemman työn tuta-irtisanomisesta. Silloin opintojen pää- tai sivutoimisuus voidaan arvioida uudelleen.
Mukavaa päivänjatkoa!
/Panu
Hei,
VastaaPoistaolen aloittanut avoimen ammattikorkeakoulun opinnot pitkän työsuhteen aikana, joka päättyi tuta syyllä.
Avoimen opinnot katsottiin sivutoimisiksi ja opiskeluoikeus on vuoden loppuun. Pääsin tutkinto-opiskelijaksi, katsotaanko nuo tutkinto-opinnot edelleen sivutoimisiksi? Avoimen opinto-oikeus vaihtuu siis suoraan vuoden vaihtuessa tutkinto-oikeudeksi, ja avoimessa opiskelin juuri niitä opintoja, mitkä lyhentävät tuota tutkintoa.
Toinen kysymys, voidaanko tuo sivutoimisuusasia arvioida etukäteen jo, kun paikka on vastaanotettu vai vasta kun tutkinto-opinnot ovat alkaneet?
Hei! Kiitos viestistä.
PoistaOpintojen sivutoimisuus ei periydy avoimen ammattikorkeakoulun opinnoista varsinaisen ammattikorkeakoulun tutkintoon johtaviin opintoihin, koska ne katsotaan erillisiksi opintokokonaisuuksiksi. Kun saa avoimen opintojen jälkeen opiskelupaikan ammattikorkeakoulututkintoon johtaviin opintoihin, niitä tutkintoon johtavia opintoja pitäisi tehdä työn ohessa riittävän pitkään, jotta ne voidaan osoittaa sivutoimisiksi työhistorialla. Jos olet täyttänyt 25 vuotta, voit hakea tutkintoon johtaviin opintoihin työttömyysetuudella tuettua omaehtoista opiskelua ennen opintojen aloittamista. Se on päätoimisen opiskelun harkinnanvarainen tukimuoto, josta päättää oma työvoimaviranomainen. Ohjeet hakemiseen löydät tästä blogitekstistäni:
Työttömyysetuudella tuetun omaehtoisen opiskelun hakemisesta https://suotuisasuunta.blogspot.com/2020/01/tyottomyysetuudella-tuetun-omaehtoisen.html
Joka tapauksessa muista ilmoittaa tutkinto-opiskelupaikasta työvoimaviranomaiselle ja vastata mahdolliseen selvityspyyntöön. Opintojen sivu-/päätoimisuus arvioidaan, kun olet ilmoittanut aloittavasi opinnot. Tutkintoon johtavat ammattikorkeakouluopinnot ovat työttömyysturvalain näkökulmasta lähtökohtaisesti päätoimisia opintoja. Mukavaa joulun odotusta! /Panu
Hei, voidaanko arviointi pää/sivutoimisuudesta tehdä jo joulukuussa, jos olen opinnoista ilmoittanut hyvissä ajoin, vaikka tutkinto alkaa tammikuussa?
PoistaHei! Kiitos viestistä. Valitettavasti en pysty varmuudella lupaamaan ratkaisun saamista vuoden 2024 aikana. Jos olet täyttänyt 25 vuotta, voit hakea tutkintoon johtaviin opintoihin työttömyysetuudella tuettua omaehtoista opiskelua ennen opintojen aloittamista. Kaikkien edellytysten täyttyessä opintojen tukemisesta voidaan kuitenkin sopia suunnitelmassa oman työvoimaviranomaisen kanssa vuoden 2024 puolella, mutta työvoimapoliittinen lausunto annetaan vasta vuoden 2025 puolella. Suunnitelmassa sovittu sitoo työllisyysaluetta vuoden 2025 puolella. Mukavaa joulun odotusta! /Panu
Poista