Työllistymisusko

Kaisa Kirves on tutkinut väitöskirjassaan työllistymisuskoa, jolla tarkoitetaan työntekijän uskoa omiin mahdollisuuksiinsa saada uusi työ. Kun kukaan ei enää voi olla varma työpaikkansa pysyvyydestä, hallinnan tunnetta lisää, jos luottaa työllistyvänsä ja pystyvänsä siirtymään työstä toiseen työuransa aikana. Työllistymisuskoa vahvistavat myönteinen elämänasenne, selkeä käsitys omista kyvyistä, mahdollisuus muuttaa työn perässä ja kouluttautua sekä vahva sosiaalinen verkosto.

Epävarmuus työpaikan säilymisestä tai työpaikan saannista aiheuttaa stressiä, heikentää motivaatiota ja vähentää työnteon ja työnhaun tuloksellisuutta. Työllistymisusko toimii voimavarana ja ylläpitää hyvinvointia työelämän muutoksissa, työn loppuessa ja työtä hakiessa. Työllistymisuskoa tarvitaan erityisesti työttömyyden pitkittyessä, mutta siitä on hyötyä myös työsuhteisille.

Tapaan usein asiakkaita, joiden työllistymisusko on heikentynyt, jopa hävinnyt olemattomiin. On hyvin ymmärrettävää, että monta kieltävää vastausta hakemuksiinsa saanut näkee enää pelkkiä esteitä työllistymisen tiellä, esteitä, joihin ei voi vaikuttaa. Luopuminen ja toivottomuus estävät toimimasta itselle tärkeiden tavoitteiden hyväksi. Luovuttamalla ja lannistumalla suojelee itseä pettymyksiltä, mutta myös onnistumisilta.

Talouden taantumassa, työelämän muutoksissa ja työuran murroksissa on tärkeä erottaa toisistaan asiat, joihin voi itse vaikuttaa, ja ne asiat, jotka eivät ole omassa vallassa. Rakennetyöttömyys on suurta, työsuhteet ovat aiempaa pirstaloituneempia, ammatteja ja yrityksiä on kuollut ja uusia syntynyt, tuotantoa ja palveluja on ulkoistettu ja siirretty ulkomaille, työnteon tavat, osaamisvaatimukset ja koulutukset ovat muuttuneet ja tulosvaatimukset kasvaneet. Yhteiskunta asettaa työnhakijoille paineita nopeasta työllistymisestä ja hallitus suunnittelee heikennyksiä työttömien turvaverkkoihin. Näissä paineissa ja haasteissa on yksittäisen ihmisen joskus kohtuutonta pitää yllä työllistymisuskoa. Tilannetta helpottaa, jos erottaa asiat, joihin voi itse vaikuttaa ja joihin kannattaa panostaa.

Voi olla niinkin, että työllistymisusko on niin vahva, että se saa suhtautumaan ja toimimaan epärealistisen optimistisin odotuksin. Työttömyys tuntuu ansaitulta lomalta tai uupumuksesta ja pettymyksistä toipumiseen tarkoitetulta ajalta. Erotukipaketti ja ansioturva näyttäytyvät työn menettämisestä saaduilta vahingonkorvauksilta. Luottamus työn löytymiseen saa joskus valitsemaan työnhakukohteet ja -tavat suppeasti, jolloin on mukana vain harvoissa valintaprosesseissa. Työttömyyden pitkittyessä haasteeksi tulee helposti, miten ylläpitää tai parantaa osaamista.

Työllistymisusko alkaa horjua, jos toiveiden mukaista aiempaa osaamista, kokemusta ja etuuksia vastaavaa tai parempaa työtä ei  alakaan löytyä. Joutuu miettimään, mitä voisi tehdä eri tavalla, missä voisi joustaa ja mistä tinkiä, että työn saannin mahdollisuudet paranisivat. Joitakin auttavat täydennys- ja jatko-opinnot tai uudelleenkoulutus, joitakin muutto työn perässä Suomessa tai ulkomaille. Joidenkin elämäntilanteessa riittävät osa-aikaiset tai määräaikaiset työt, jolloin aikaa ja voimavaroja jää enemmän elämän muille osa-alueille. Jotkut rohkenevat yrittäjiksi.

Sari

Onko fiksua tietää?

Oletteko kuulleet vanhan tarinan, jossa kylän viisas ja tiedemies kohtaavat kadulla ja oppinut kysyy "Mikä on elämän tarkoitus?". Kylän viisas sanoo verkalleen jonkun sanan ilosta ja rakkaudesta ja pysähtyy sen jälkeen pohtimaan. Pohdintatauko kuitenkin keskeytyy siihen, että oppinut aloittaa pitkän monologin itäisistä ja läntisistä tavoista katsoa elämää. Kun oppinut lopettaa, kylän viisas kutsuu hänet luokseen teelle. Hän hauduttaa teen huolella ja kaataa ihanalta tuoksuvaa juomaa oppineen kuppiin. Vaikka kuppi on jo ihan täynnä, hän vain jatkaa kaatamista, niin että tee valuu isoina lätäköinä pöydälle ja lattialle. "Mitä ihmettä sinä teet", puuskahtaa oppinut, "kuppi on jo ihan täynnä, ei sinne mahdu enää mitään!". "Juuri niin", toteaa kylän viisas.

Avara mieli pystyy omaksumaan paljon, uutta hyödyllistä tietoa. Kun taas mieli, joka on jo aivan täynnä - oletuksia, uskomuksia ja etukäteen muodostettuja kantoja - jättää helposti huomiotta tärkeitä yksityiskohtia, ei näe kokonaiskuvaa, hyppää nopeasti johtopäätöksiin ja oppii uutta hitaasti ja vaikeasti.

Jos esimerkiksi joku sanoo sinulle jotain loukkaavaa, voit voittaa paljon, jos et ryntää päättelemään, että hänen tarkoituksensa oli loukata sinua. Sen sijaan voi olla hyödyllistä todeta, etten itse asiassa tiedä mistä tässä oli kysymys. Valitsemalla ei-tietämisen hankit ensinnäkin itsellesi aikaa harkita, ennen kuin reagoit. Toiseksi ryhdyt luontaisesti tutkimaan tilannetta ja oppimaan siitä: Kuulinko/tulkitsinko oikein? Teinkö itse jotain, jota kannattaisi pyytää anteeksi? Aiheuttiko purkauksen jokin ihan muu henkilöä vaivaava asia, jota ei millään lailla liity sinuun? Vai oliko kyseessä puhdas väärinymmärrys? Kolmanneksi luot ilmapiirin, jossa vuorovaikutuksen on helpompi jatkua. Besserwisserismi kun ei ole omiaan ruokkimaan hedelmällistä vuorovaikutusta.

Mm. psykologit Piaget, Argyris ja Schön puhuvat kahdenlaisesta oppimisesta: 1) Oppimisesta, jossa uutta informaatiota sovitetaan olemassa oleviin uskomuksiin ja 2) oppimisesta, jossa uusi informaatio uudistaa myös uskomuksiamme. Molemmat oppimisen tavat ovat tärkeitä, mutta vasta jälkimmäisen kohdalla voidaan puhua todellisesta uuden tiedon muodostamisesta. Se vaikeampaa, joskus jopa pelottavaakin, koska usein se vaatii pitkään hellimiemme totuuksien kyseenalaistamista.

Jotta syvällinen oppiminen - myös arkisissa tilanteissa - olisi mahdollista, on tärkeää vaalia aloittelijan mieltä, joka ei ryntää johtopäätöksiin, vyörytä valmiiksi pureskeltuja totuuksia itsensä ja muiden päälle. Avoin ei tietämisen -asenne kykenee sanomaan, tutussakin tilanteessa, että en tiedä, katsellaan...

 

Kuinka ei tietämistä voi harjoitella?

Valitsemasi ajan - minuutin, päivän tai viikon - verran:

·       Ole erityisen skeptinen niiden asioiden suhteen, joiden varmasti tiedät olevan yhdellä tai toisella tolalla - nämä ovat syvään juurtuneita uskomuksia, jotka saattavat meidät useimmin vaikeuksiin...

·       Kokouksissa tai keskusteluissa, keskity kuuntelemaan mitä toiset sanovat - älä oleta, että tiedät mihin muut osallistujat tähtäävät.

·       Muotoile omat puheenvuorosi vasta sen jälkeen, kun olet kuunnellut muita.

·       Tarkkaile mitä sinusta tuntuu, kun joku antaa ymmärtää, että tietää valmiiksi mitä sinä ajattelet, tunnet tai haluat.

·       Keskity katselemaan tuttuja esineitä ympärilläsi töissä tai kotona. Katsele vain havainnoiden, älä arvioiden tai arvostellen.

·       Kysy itseltäsi onko sinulle tärkeää olla henkilö, joka tietää paljon ja jolta saa oikeita vastauksia. Mitä tuntuisi nostaa tämä velvollisuus hetkeksi pois harteilta?

·       Palauta mieleesi aikoja tai tilanteita, joissa jokin uskomuksesi osoittautui vääräksi ja opit harppauksellisesti uutta.

Miltä maailma nyt näyttää?

Harjoittelusi myötä tarkkaile mitä uutta opit itsestäsi ja muista. Miltä tuntuu keventää tietämisen taakkaa?

 

Marika Tammeaid

Lähteenä käytetty UC Berceleyn FT Rick Hansonin materiaaleja.

Kirjoittaja työskentelee Valtiokonttorin kehityspäällikkönä. Tämä teksti on julkaistu aiemmin Kaiku-verkostossa.

 

Kiitollisuudella eteenpäin

Kiitollisuus on positiivinen tunnetila, josta on hyötyä. Kiitollisuus lisää optimismia, tulevaisuudenuskoa, mikä motivoi ponnistelemaan tavoitteiden saavuttamiseksi. Se on osa sitä hyvää asennetta, jota työnhakijoiltakin usein toivotaan.

Kiitollisina emme ota asioita itsestään selvinä ja annettuina, vaan osaamme arvostaa sitäkin, mitä meillä jo on. Itsestään selvää ei arvosta. Kun elämme kiitollisessa mielentilassa, huomio kiinnittyy hyvään elämässä, ei pettymyksiin tai elämän nurjaan puoleen. Tämä asenne voi auttaa elämään onnellisena jopa vastoinkäymisten keskellä. ”Onnellisuusprofessori” Markku Ojanen onkin sanonut, että kiitollisuus auraa tietä onneen.

Kiitollisuuden harjoittaminen ei tarkoita sitä etteikö "saisi" kokea kärsimystä tai ikäviä tunteita. Ei ole mitään syytä teeskennellä ja sivuuttaa todellisia tunteitaan. Silloinkin, kun tuntuu, ettei ole mitään mistä voisi olla kiitollinen, voi pyrkiä harjoittamaan kiitollisuutta, riippumatta nykyhetken tilanteesta. Voi olla kiitollinen siinä olosuhteessa, missä on. Tunteet voivat vaihdella syvästä surusta kiitollisuuteen, pettymyksen tunteesta siihen, että pääsee yli takaiskusta. Kiitollisuus lisääkin resilienssiä, eli kykyä selviytyä elämän vaikeuksissakin (Jarmo Manner kutsuu artikkelissaan resilienssiä tokenemistaidoksi). Se suojaa negatiivisten kokemusten ja elämänkriisien keskellä esimerkiksi sillä tavalla, että pystyy hyväksymään tapahtuneen ilman, että kokee vastoinkäymiset omasta heikkoudestaan tai huonoudestaan johtuvaksi. Näin vain tapahtui – miten tästä jatketaan eteenpäin?

Kiitollisuus suuntaa huomion nykyhetkeen (eikä sitku-hetkeen). Ei murehdita menneitä eikä olla huolissaan tulevista. Sen sijaan ollaan tässä hetkessä: kaikki mitä teemme, teemme nykyhetkessä. Jotta voisi toimia, täytyy olla läsnä tässä hetkessä, vaikka tavoite olisikin tulevaisuudessa.

Kiitollisuuden voimaa voi testata esim. kiitollisuusharjoituksia tekemällä. Mieti ennen nukkumaanmenoa kolmea eri asiaa, joista kuluneena päivänä voisit olla kiitollinen, ja kirjoita ne ylös kiitollisuuspäiväkirjaan. Pieni, yksinkertainen harjoitus, mutta usein se toimii! Paperi ja kynä riittävät harjoitusvälineiksi, mutta myös kännykkäsovelluksia löytyy – hae niitä sovelluskaupastasi esim. hakusanalla ”gratitude journal”.

Satu

Elämän palapeli

Parivuotias lapsi rakentaa leikeissään kolmen palan palapeliä. Erikokoiset, nupilliset palat istuvat täydellisesti omille paikoilleen. Iän karttuessa palojen määrä kasvaa ja aikuisena tämä lapsi haastaa itsensä työstämällä 1000 palan palapeliä. Paloista muodostuu kaunis merimaisema auringonlaskuineen. Taivaan- ja merensinen sävyjen erottaminen on hankalaa, mutta palapeli on rakennettu niin, että edes väkivalloin palat eivät sovi toistensa paikoille. Pitkäjännitteisellä työskentelyllä suotuisassa valaistuksessa palapeli pikkuhiljaa valmistuu.

Tietämättään tai siitä paineita ottamatta lapsi rakentaa myös elämänsä palapeliä. Siinä vaiheessa kun yhteiskunta odottaa lapsen tekevän valintoja, hän ei välttämättä vielä itse tiedosta käsittelevänsä tärkeitä palasia. Viimeistään siinä vaiheessa, kun asiat eivät mennetkään toivotulla tavalla, lapsi käsittää valinnoilla olevan seuraksensa. Haavekuva tulevaisuudesta ei toteutunut. Vähintään yksi paloista puuttuu, on sumea tai väärässä paikassa. Ehkä pala tuntuu osalta jonkun toisen elämää, ei omaa.

Elämän palapelin palojen määrää ei ole vakioitu eikä valmistuvasta kuvasta ole olemassa mallia, jonka mukaan rakentaa. Tämä koskee niin kuvan kirkkautta, selkeyttä, muotoa että värejä. Oman elämän palapeli ei ehkä koskaan valmistu. Sillä, miten muut hahmottavat elämäsi, ei ole merkitystä. Voi olla, että he näkevät vain palapelin yksivärisen puolen. Tai ehkä he yrittävät hahmottaa kolmiulotteista rakennelmaasi tasona. Vain sillä on merkitystä, mitä itse kuvastasi ajattelet. Jos olet siihen tyytyväinen, kehystä se ja vaali sitä. Syvennä taivaan sineä tai kirkasta auringonlaskun punaisuutta. Jos et ole tyytyväinen, jatka rakentamista.

Yhteiskunta tarjoaa jonkin verran reunapaloja, joiden avulla elämän palapelin rakentaminen voi helpottua. Koulutus eri muodoissaan ja eri asteilla tarjoaa väylän kehittää itseä haluamaansa suuntaan. Ehkä kokeilet siipiäsi myös ulkomailla. Palatessasi palapelin muoto on muuttunut ja aiemmat tavoitteet on saavutettu tai ne ovat saattaneet vaihtua toisiin. Ehkä työstät palapeliä osanen kerrallaan. Tänään on aika keskittyä perheeseen, huomenna oman jaksamisen tukemiseen. Seuraavassa kuussa työstät urahaaveitasi. Et välttämättä rakenna palapeliä alusta loppuun yksin.

Elämän palapeliä voi jokainen runnoa ja taputella, toivoa ihmettä. Palat eivät kuitenkaan ole ennalta määrättyjä eikä kaikkia paloja voi aina muovata haluamikseen. Eläminen alati muuttuvassa maailmassa vaatii kykyä sietää epävarmuutta. Joskus tavoitteiden saavuttaminen vie aikaa ja se vaatii kärsivällisyyttä. Haaveissa elämän palapelistä voi maalata haluamansa taulun. Joskus on parempi hyväksyä palapeli riittävän hyvänä, vaikka paloja puuttuisikin tai olisi matkan varrella hävinnyt.

Hannele