keskiviikko 11. toukokuuta 2022

Kirjoittamalla ohjaus TE-asiakaspalvelukeskuksen Uraohjauksessa

Kuva ohjaustaverkossa.fi sivusta.


Ohjaustaverkossa.fi -ympäristöä voi käyttää viestintävälineenä monella tavoin, myös osana puhelin- tai video-ohjauksia. Ympäristön käyttö vaatii asiakkaalta suomi.fi-kirjautumisen.  Tämän vuoden kirjoittamalla ohjauksista on tullut vaikutelma, että joillekin tämä palvelutapa sopii erittäin hyvin. Kirjoittamisen parhaita puolia on se, että hitaasti ilmaisten tuntee ja kokee enemmän. Teksti antaa mielikuvitukselle ja ideoille tilaa, kun ei ole niin paljon virikkeitä viemässä huomiota kuin muunlaisessa vuorovaikutuksessa. Tekstiä ja mahdollisesti annettuja oheistehtäviä voi niin asiakas kuin psykologikin tarkastella useampaan otteeseen. Voi myös valmistella useamman päivän mielessään, miten vie keskustelua eteenpäin. Tämä pitää prosessia yllä. Kirjoittaja kirjoittaa sekä itselleen, että vastapuolelle. Tekstiä voi korjata eikä tarvitse miettiä äänensävyjä tai olemustaan – voi paljastaa toiselle juuri sen verran kuin tarpeelliselta tuntuu, mikä voi tuntua turvalliselta.

On tärkeää, että asiakas voi itse valita, mitä palvelukanavaa käyttää. Jokaisella on luultavasti taipumusta suosia tiettyjä tapoja – joku haluaa soittaa, toinen käydä paikan päällä, joku käyttää mielellään videoneuvotteluja tai chattia. Kirjoittamalla ohjaus sopii asiakkaille, joilla on halua kertoa kirjoittaen itsestään ja osaamisestaan. Myös liitetiedostoja voi lähettää puolin ja toisin. Useamman kuukauden kirjoittamalla ohjauksesta ehtii saada tukea pitkälle ajalle, koska viestien määrää ei ole rajoitettu. Kirjoittamalla viestimisessä yhteistyö rakentuu jonkun verran hitaammin kuin muunlaisessa asioinnissa. Kannattaa varautua siihen, että kirjoittamalla ohjaus vaatii enemmän aikaa ja huolellisuutta kuin puhuminen.

Aivan kaikki ammatinvalintapsykologien työhön kuuluva tekeminen ei suju vain kirjoittaen, esimerkiksi psykologisia testejä emme tee, jos ei ole mahdollista vähintään puhelimitse keskustella etukäteen. Myös testipalautteen osalta käytämme harkintaa. Sen sijaan monenlaiset tehtävät ja nettilinkkien jako on ohjaustaverkossa.fi -ympäristön vahvuus – ne löytyvät samasta paikasta, ja asiakkaan on helppo ladata ne pdf-tiedostona talteen. Sivustolta löytyvä kalenteritoiminto on myös kätevä, sinne ajastetaan tehtävien palautuspäivät ja ohjauksen arvioitu päättymispäivä.

Asiakkaiden palautteita

"Itse asiassa tämä kirjoittamalla ohjaaminen on varmaankin minulle paras vaihtoehto. Yritin aiemmin varata aikaa puheluun/videopuheluun, mutta ne ajat tuntuivat olevan kortilla. Ehkä puhelussakin asioita tulisi pohdittua, mutta tässä kirjoittamisessa on hyvin aikaa miettiä asioita. Kun asioita kirjoittaa auki, se auttaa myös selventämään niitä itselle. Ja kuten aiemmin totesin, kirjalliset tehtävät voivat auttaa ihan konkreettisesti tekemään esimerkiksi paremman työhakemuksen."

”Suuret kiitokset sinulle monipuolisesta ja asiantuntevasta vastauksesta! Täällä puolella ruutua palvelu ylitti kyllä odotukset heti alkuun. Haluan ottaa tästä kaiken mahdollisen irti. Uskomatonta, että näin hyvää apua ja tukea voi olla saatavilla ihan kenelle vaan, vaikka olisi vakituinen työpaikka.”

Ohjaustaverkossa.fi-sivun esittelyvideo https://www.youtube.com/watch?v=CW7XyqTQlVc

Blogissa aiemmin aiheeseen liittyen:

Verkko-ohjauksesta ohjaustaverkossa.fi -ympäristössä: http://suotuisasuunta.blogspot.com/2021/04/verkko-ohjaus-urasuunnittelun-tukena.html

ohjeita, miten ohjauksesta saa parhaan hyödyn irti
http://suotuisasuunta.blogspot.com/2020/05/miten-saat-parhaan-hyodyn-uraohjauksesta.html

mitä ammatinvalintapsykologilla tapahtuu
http://suotuisasuunta.blogspot.com/2014/10/mita-ammatinvalintapsykologilla-tapahtuu.html


Heli
psykologi
valtakunnallinen Uraohjaus

kirjoitus päivitetty 26.9.2022



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti