keskiviikko 22. elokuuta 2018

Raskaus ja työelämä


Raskauden huomioiminen työnhaussa ja oikeudet ja velvollisuudet työntekijänä mietityttävät monia raskaana olevia tai raskaudesta haaveilevia. Alla on kootusti tietoa raskauteen ja työelämään liittyen. Tarkemmin teemasta voi lukea raskaussyrjinnän nettisivuilta.

Työnhaku raskaana ollessa voi tuntua hakijasta väärältä ja moni saattaa jättää hakematta työtä raskauden vuoksi. Lakisääteistä estettä työnhaulle ei kuitenkaan ole. Raskaudesta ei tarvitse kertoa missään työnhaun vaiheessa eikä raskaus saa vaikuttaa työhönottopäätökseen. Ylipäätään työhaastattelussa ei tarvitse vastata lapsiin tai niiden hankintaan liittyviin kysymyksiin. Myöskään mahdolliset perhevapaat eivät saa vaikuttaa työhönottopäätökseen.

Työsuhteessa ollessa raskaudesta on kerrottava työnantajalle viimeistään kaksi kuukautta ennen äitiysvapaan alkua. Toki raskaus voi näkyä päällepäin jo aiemmin. On kuitenkin jokaisen oma päätös, kuinka aikaisessa vaiheessa raskaudesta haluaa kertoa työpaikallaan. Tieto raskaudesta ja perhevapaasta tarvitaan esimerkiksi mahdollisen sijaisen palkkaamista varten. Raskaus tai perhevapaalle jääminen eivät saa vaikuttaa palkkaukseen, työtehtävien jakoon tai muuhun asemaan työyhteisössä. Raskaus ei myöskään saa olla este kouluttautumiselle tai työuralla etenemiselle.

Raskaudesta kertominen saattaa pelottaa mahdollisen irtisanomisen vuoksi. Raskaus ei kuitenkaan ole laillinen irtisanomissyy eikä raskauden perusteella voi myöskään päättää työtä koeajalla. Määräaikaisessa työssä raskaus tai perhevapaa eivät saa vaikuttaa työsopimuksen jatkamiseen tai sen vakinaistamiseen. Määräaikaista työsopimusta ei myöskään saa päättää perhevapaan alkuun.

Perhevapaalla olevan on hyvä sopia esimiehen kanssa tavoista pitää yhteyttä vapaan aikana. Näin työntekijä on tietoinen mahdollisista muutoksista, joita työpaikalla tehdään. Perhevapaalla oleva pitää huomioida muutoksissa samalla tavalla muiden työntekijöiden kanssa ja perhevapaalta työhön palatessa työntekijällä on oikeus jatkaa entisessä työtehtävässä, mikäli se on mahdollista. Irtisanominen perhevapaan aikana tuotannollisista ja taloudellisista syistä on mahdollista ainoastaan silloin, kun työnantaja lopettaa toimintansa kokonaan.

Hannele

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti