Psykologinen työsopimus syntyy omassa mielessä. Se sisältää
niitä ääneen lausumattomia odotuksia siitä mitä työntekijä olettaa työsuhteessa
saavansa, ja vastaavasti sitoumuksia, joita hän on valmis noudattamaan. Vastaavasti
työnantajalla on odotuksensa työntekijää kohtaan, ja käsitys
velvollisuuksistaan työnantajana. Laki antaa näille velvollisuuksille
reunaehdot, ja joitakin seikkoja kirjataan työsopimukseen ja tehtävänkuvaukseen.
Mitä paremmat suhteet esimiehellä ja työntekijöillä on, sitä useampi asia
voidaan tuoda keskusteluun ja tehdä näkyväksi. Tämä vaatii luottamusta puolin
ja toisin.
Miksi psykologinen sopimus on tärkeä? Jos asiat sujuvat
odotusten mukaan, ihmiset ovat tyytyväisiä ja ovat halukkaita lisäämään
sitoutumistaan ja panostustaan. Pettynyt työntekijä taas panostaa työhön
vähemmän. Kyse on reiluudesta: jos koen saavani työstäni paljon, annan paljon,
ja jos työntekijä ylittää vaatimukset, yritys panostaa mielellään häneen ja
haluaa pitää hänet tyytyväisenä.
Kipeimpiä luottamuksen menetyksiä aiheuttavat irtisanomiset.
Henkilön mielessä psykologinen sopimus on ollut, että ne saavat pitää työnsä,
jotka tekevät aina työnsä tunnollisesti, ottavat vastuuta ja kuormittavat
itseään jopa yli oman jaksamisensa. Jos työsuhde silti loppuu, koetaan työnantajan
rikkoneen psykologisen sopimuksen. Minähän ansaitsisin pitää työni! Jos oikein
kirjaimellisesti katsotaan, vakituinen työsopimuskin on voimassa vain toistaiseksi (eli se on irtisanottavissa
pätevin perustein).
Työnantaja ei voi myöskään odottaa, etteikö työntekijä
lähtisi hänelle paremmalta vaikuttavaan työhön, jos sellaista tarjotaan.
Avainhenkilöitä pyritään sitouttamaan, ja heidän tyytyväisyydestään halutaan
huolehtia, mutta mitään takeita ei ole.
Onko luottamus sitten sulaa hulluutta? Pitäisikö varmuuden
vuoksi tehdä vain vähin mitä edellyttää voi? Anna työllesi paljon, runsaasti,
suorastaan avokätisesti! Täydestä sydämestäsi! Sillä tavalla toimien voit olla
ylpeä tekemästäsi työstä. Älä kuitenkaan anna niin paljon, että olisit katkera,
jos et saa yhtä runsaasti takaisinpäin. Marttyyreita työelämä ei tarvitse. Älä
siis missään nimessä anna työelämälle niin paljon, että sairastut tai
yksityiselämäsi kärsii vakavasti. Tasapainoillen.
- Satu -
Loistava kirjoitus! Toivottavasti moni lukee tämän. Työkulttuuri on aina murroksessa nousuhdanteesta laskusuhdanteeseen ja toisinpäin. Ikuinen kissa-hiiri leikki työnantajan ja työntekijän välillä jatkuu vaikka se on haitallista kaikille. Katson parhaaksi kertoa muutaman asian ja periaatteet mitkä ovat toimineet omassa työelämässäni. Ensinnäkin: Tuo sitoutuminen itse omasta puolestamme, niin työnantajana kuin työntekijänäkin on välttämätöntä. Tiedän tämän koska olen ollut molempia. Luottamus rakentuu nk. contentin kautta contekstin sijasta. Yleensä luullaan toisin. Pahoittelen lontoon murteen käyttöä, mutten osaa selittää asiaa suomeksi selvemmin. Englannin kielellä on liiketoimintaan ja työelämään muutenkin paremat ja kuvaavammat sanavarastot kuten esim leadership ja management. Mutta siis sisällön kautta luottamusta. Menin aikanaan yrittäjästä työelämään isoon pörssiyhtiöön nopealla varoitusajalla vuokramieheksi, eli nk. hanttimieheksi. Päätin että teen vähintäin palkkani arvosta töitä ja testaan toimiiko tuo käänteinen asennoituminen käytännössä. Muut vakituiset työntekijät saivat minuun verrattuna aluksi likimain kaksinkertaista palkkaa samasta työstä ja he työskentelivät pääasiallisesti sillä periaatteella että koska "työnantaja on maksavinaan palkkaa, hekin ovat tekevinään töitä" Minä siis samaan aikaan tein kaksinkertaisen työpanoksen puolella palkalla. Porukka piti minua täysin kahelina ja osa moitti "pomojen perseennuolijaksi" No tämä nurina loppui pian kun noin puolen vuoden jälkeen minut vakinaistettiin monen muun vuokratyöntekijän ohi. Koska minulla itselläni oli omasta motivaatiostani lähtöisin oleva psykologinen sopimus työhöni, kuten tuossa tekstissäkin sanotaan, minä jatkoin samaa periaatetta nyt siis yrityksen vakituisena työvoimana. Taas meni jouluton vuosi ja sain ylennyksen, työnjohtajaksi. Sain vastuulleni samalla yksikön haasteellisimpana pidetyn tuotantolinjan. Olin noudattanut toistakin aikasemmassa elämässä opittua periaatetta, joka kuului: "vastuuta ei anneta, se otetaan" Nyt tämä periaate näytti toimivan. Olin siis sitoutunut vastuuseeni siksi koska olin koin itse sen valinneeni. Tuossa työssäni sain taas aikaan jotakin ja samat periaatteet jatkui. Nousin muutamassa vuodessa vuokramiehestä eli hanttimiehestä päälliköksi ja laajempiin tehtäviin. Kerron tämän tarinan todistaakseni sitä että asenne ratkaisee. LIsäksi tekstin lopussa oleva varoitus on hyvin paikallaan. Tottakai, minä paloin myös puhki siinä työnjohtajan tehtävässäni ja fysiikkakin petti niin että jouduin elämäni ensimmäisen kerran sairaalaan ja lähtökin oli lähellä kuten asia tavataan ilmaista. Huono stressi voi olla tappavaa mutta hyvä stressi pitää työtehon päällä. Kaiken huippuna tuossa tarinassani oli mielestäni se ettei kukaan missään vaiheessa kysellyt minulta mitään papereita. Olin ylittänyt muodollisen kompetenssini jo aika päivät sitten. Tästä voidaan päätellä ettei niillä oppiarvoilla ja koulutuksella ole pääasiallista merktiystä. Työn tuloksella sensijaan on.
VastaaPoistaYhteenveto:
- Työskentele aina vähintään palkkasi arvosta oli tilanne mikä hyvänsä.
- Valtuudet otetaan, niitä ei kukaan anna.
- Huolehdi omasta henkisestä ja fyysisestä työkyvystäsi itse.
- Luota siihen että sitoutumisesi palkitaan.
- Haasta aina ensin itsesi.
Menestyksellistä työelämää kaikille! Terveisin, Jarmo Mäki-Opas www.makiopas.fi