keskiviikko 28. tammikuuta 2015

Mielikuva työttömästä

Jos sulkisit silmäsi ja ajattelisit työtöntä, mitä näkisit?

Työttömyyteen liitetään herkästi syyllistäviä ja omanarvontuntoa alentavia mielikuvia. Työtöntä kuvataan toimettomaksi, saamattomaksi, jopa laiskaksi. Taloudelliset paineet eivät ole ainoa työttömän huolenaihe. Pelätään leimautumista. Työtön rinnastetaan syrjäytyneeseen. Syrjäytymiseen yhdistetään toivottomuus. Toivottomuutta pyritään välttämään, jolloin työnhakuun panostetaan korostuneesti. Työhakemusten määrää tärkeämpää on kuitenkin niiden laatu.

Kuulen usein asiakkailtani, etteivät he koe itseään työttömiksi. He eivät tunne kuuluvansa joukkoon. En ihmettele. Samaan joukkoon yritetään mahduttaa kaikki parikymppisestä kuusikymppiseen koulutuksen ja työhistorian laajuuteen katsomatta. Unohdetaan persoonallisuuserot ja asennoituminen työnhakemiseen. Ylipäätään työttömyyteen suhtaudutaan pelkästään negatiivisesti. Siihen liittyy silti mahdollisuuksia.

Työttömän sijaan voi olla hedelmällisempää puhua työnhakijasta. Työnhakija voi työssäkäyvää paremmin suunnitella oman aikataulunsa ja jakaa päivänsä työnhakemiseen ja vapaa-aikaan joustavasti. Työnhakeminen on tehokasta, kun se on hyvin suunniteltua ja oikein kohdennettua. Työnhaun ulkopuolisen ajan voi hyödyntää harrastamalla, lepäämällä ja palauttamalla voimavaroja. Jokaisella on myös mahdollisuus kehittää itseään ja määrittää tavoiteltava suunta tulevaisuudelle. Parhaimmillaan työttömyysjakso on tutkimusmatka itseen. Matkan tärkeyden ymmärtää usein vasta jälkeenpäin.

Hannele

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti