keskiviikko 7. syyskuuta 2022

Kaikki osaaminen näkyviin

Kuva erilaisista harrastuksista

Olen opiskellut yliopistossa humanistisen tutkinnon, toiminut aktiivina useammassa järjestössä ja urheiluseurassa, lukenut valtaisat määrät kirjoja, harrastanut liikuntaa ja käsitöitä sekä taiteillut lasten ja teinien kanssa elämää eteenpäin. Näistä kaikista olen oppinut valtavan määrän asioita. Asioita, joista valtaosasta minulla ei ole tutkintoa tai paperia. Ne kaikki ovat kuitenkin kasvattaneet minun osaamistani. Jo yliopisto-opinnot opettivat paljon enemmän kuin, mitä voi lukea todistuksestani. Siellä ei kerrota, että opin kuuntelemaan muita ja perustelemaan mielipiteitäni istuessani loputtomia tunteja yliopiston kahviossa väittelemässä politiikasta ja pohtimassa elämää. Siellä ei sanota suoraan, että yliopisto-opintojen kautta minulla on loistava kyky hankkia tietoa, käsitellä tietoa ja jakaa tietoa. Esimerkiksi gradun teko on iso näyttö projektinhallintakyvyistäni. Missään ei myöskään kerrota, että organisointikykyni on loistava, vaikka järjestötehtävissä ja urheilujoukkueen joukkueenjohtajana minun tehtäväni on ollut huolehtia, että kaikki hoituu parhaalla mahdollisella tavalla. Tai että urheiluseuran tiedotusvastaavana olen oppinut toimimaan yhteistyössä median kanssa ja laatimaan ymmärrettäviä tekstejä.

Meillä kaikilla on lukuisia taitoja, joita emme pidä niin kovin ihmeellisinä. Niitä vain kertyy matkan varrella. Kokeilepa samaa ajatusleikkiä. Nappaa muutama harrastuksesi tai muu vapaa-ajan toimintasi ja pohdi, mitä olet oppinut niistä. Ihan huikeita juttuja. Juttuja, joille työelämässä olisi käyttöä. Oletko esimerkiksi urheillut tavoitteellisesti? Mieti miten se on kehittänyt paineensietokykyäsi ja ajanhallinta- ja priorisointitaitojasi. Urheilussa opitun sanottamista voit harjoitella Osaaminen näkyviin -viikon työkalulla. Samaa kaavaa voi käyttää myös muihin harrastuksiin.

Tällä viikolla vietetään Osaaminen näkyviin -viikkoa. Viikon tavoitteena on kannustaa aikuisia huomaamaan omaa moninaista osaamistaan. Lisäksi halutaan herättää julkista keskustelua osaamisen näkyväksi tekemisestä ja tuoda erilaiset toimijat yhteisen sanoman äärelle. Viikon organisoimisesta vastaa Jatkuvan oppimisen ja työllisyyden palvelukeskus (JOTPA), mutta viikkoa tekemässä ja organisoimassa on ollut yli 260 erilaista toimijaa. Tapahtumia löydät sosiaalisesta mediasta #OsaaminenNäkyviin. Voit tutustua Osaaminen näkyviin -viikon työkaluihin viikon sivuilla. Viikon fokus on osaamisen huomaamisessa ja näkyväksi tekemisessä. On tärkeää arvostaa ihmistä ja keskittyä olemassa olevaan osaamiseen. Missä vain syntynyt osaaminen on arvokasta. Sillä ei ole väliä, onko osaaminen saavutettu koulutuksen, työelämän, arjen, harrastusten, vapaa-ajan vai perhe-elämän kautta.

Itsekritiikki voi vaikeuttaa oman osaamisen huomaamista. Joskus kilpailutilanteet ja arviointi kapeuttavat ajattelua. Silloin keskittyy helposti siihen, mitä ei osaa. Näin voi käydä esimerkiksi työnhakutilanteessa, jos ei täytä aivan kaikkia työpaikkailmoituksen vaatimuksia. Silloin voi ajatella, että ei voi hakea paikkaa, vaikka kaikki muut toiveet täyttyisivät. Joskus taas itsensä kehuminen ja oman osaamisensa esiin nostaminen voi vaivaannuttaa. Se ei tunnu sopivan omaan suuhun tai suomalaiseen kulttuuriin. Toisinaan oma osaaminen saattaa tuntua hähmäiseltä. Ei oikein tiedetä, milloin osaamista uskaltaa sanoa osaamiseksi. Taustalla voi olla pelko, että muut osaavat paremmin tai mielikuva siitä, että osaamisesta täytyy olla todistus.


Miksi oman osaamisen tunnistaminen on sitten niin tärkeää? Ihminen voi jumittua epätyydyttävään elämäntilanteeseen, kun kuvittelee, että ei osaa tai ei pysty. Esimerkiksi uuden työn hakeminen voi pelottaa, kun ei huomaa, kuinka paljon jo osaa. Lisäksi koulutukseen hakeutuminen voi jännittää, kun pelkää, että ei opikaan asioita. Kun omaa osaamistaan tunnistaa, uskaltaa paljon enemmän. Se luo pohjaa jatkuvalle oppimiselle. Vakuutan usein työssäni asiakkailleni, että he osaavat. Pyydän pysähtymään ja miettimään, kuinka valtavasti heillä on osaamista. Kerron, että uusissa opinnoissa asioita voi peilata aiempaan osaamiseen ja elämänkokemukseen. Jo tämä voi avata lukkoja. Ihminen voi huomata, että tosiaan, osaanhan minä valtavan paljon enemmän kuin ensimmäistä kertaa koulutukseen hakiessani. On tosi tärkeää, että koulutus ja työssä oppimisen mahdollisuudet eivät kasaannu vain jo aiemmin pitemmän koulutuksen hankkineille. Tämän vuoksi jokaisen on tärkeää oppia sanoittamaan ja tekemään näkyväksi omaa osaamistaan. Osaamista, jota on syntynyt monissa eri tilanteissa.

#OsaaminenNäkyviin

Kirsti
Koulutusneuvoja
Valtakunnallinen koulutusneuvonta 

Päivitetty 20.9.2023

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti