keskiviikko 9. kesäkuuta 2021

Kiinnostaako markkinointi?

 

Kuvituskuva

Olemme blogissamme esitelleet vuosien varrella erilaisia aloja – tällä kertaa olkoon markkinointialan vuoro. Markkinointi on asia, jonka kanssa tulemme tekemisiin lähes joka päivä elämässämme, missä sitten liikummekin. Mutta mitä markkinointi oikeastaan on ja mitä markkinointi-ihminen työkseen tekee? Millaisia taitoja tai osaamista markkinointialalle haluavalta tänä päivänä odotetaan?

Markkinointi tarkoittaa tiivistetysti kaikkia sellaisia toimenpiteitä, joilla pyritään tekemään yrityksestä, tuotteesta tai palvelusta kiinnostava mahdollisten ja nykyisten asiakkaiden silmissä. Markkinointia tehdään periaatteessa jokaisessa yrityksessä tai organisaatiossa, joka haluaa myydä jotain, on se sitten tuotetta, palvelua tai ideologiaa. Markkinoinnin tavoitteena on luoda kysyntää - myydä. Markkinoinnin kenttä on laaja, laajimmillaan se pitää sisällään asiakkaiden tarpeen ja markkinoiden tarjoamien mahdollisuuksien selvittämistä tutkimuksin, tähän tarpeeseen vastaavan tuotteen, palvelun tai lupauksen kehittämistä, tuotteiden ja palveluiden osalta niiden asemoinnin, hinnan ja jakelukanavien pohtimista, fyysisen tuotteen kyseessä ollessa houkuttelevan pakkauksen luomista, sekä tietenkin houkuttelevan mainosviestin kehittämistä ja mainoskampanjoiden toteuttamista erilaisissa kanavissa (tv, radio, ulkomainonta, suoramainonta, myymälämateriaali, sponsorointi, messut, nettisivut, some jne.).

Markkinointialalla tyypillisimpiä työnantajia ovat tuotteita tai palveluita myyvät organisaatiot sekä näiden apunaan käyttämät mainostoimistot, jotka suunnittelevat mainontaa ja mainosmateriaaleja. Alan ammattilaisille on kuitenkin kysyntää laajemminkin. Työpaikka voi olla esimerkiksi shampoota tai laivoja valmistava yritys, vähittäiskauppa, remonttipalveluita myyvä yritys, yliopiston markkinointiosasto, poliittinen puolue, markkinatutkimuksia tekevä yritys, televisioyhtiö, tapahtumia tai messuja järjestävä yritys, kaupunki tai konsulttiyritys.

Markkinointialan työnimikkeitä ovat esimerkiksi markkinointiassistentti, markkinointikoordinaattori, tuotepäällikkö, brand manager, digitaalisen markkinoinnin asiantuntija, markkinointipäällikkö, markkinointijohtaja. Media- ja mainostoimistojen sekä markkinointiosastojen luovien tehtävien nimikkeitä taas ovat esimerkiksi mediasuunnittelija, yhteyssihteeri, projektipäällikkö, copywriter, graafinen suunnittelija, art director. Markkinointiin suuntaavaa koulutusta on tarjolla kaikilla eri kouluasteilla: liiketalouden perustutkinto (merkonomi), ammattitutkinto ja erikoisammattitutkinto, tradenomi (liiketalous), kauppatieteiden maisteri. Toisaalta jos haluaa suunnata enemmän mediapuolelle tai mainonnan toteutukseen, soveltuvia tutkintoja ovat myös media-alan tai graafisen alan tutkinnot. Markkinointialan ammateista löydät lisätietoa esimerkiksi Työmarkkinatorista.

Millaisia ominaisuuksia alalle haluavalla sitten olisi hyvä olla? Markkinointityö on luonteeltaan usein melko itsenäistä, minkä vuoksi oma-aloitteisuutta ja päätöksentekotaitoja arvostetaan. Toisaalta koska työtä tehdään yhteistyössä erilaisten yrityksen sisäisten ja ulkoisten kumppanien kanssa, tarvitaan työssä hyviä yhteistyö- ja verkostoitumistaitoja. Markkinointityö on perusluonteeltaan projektityötä ja aikataulut ovat työssä avainasemassa, minkä vuoksi suunnitelmallisuus, aikaansaavuus ja ongelmanratkaisutaidot ovat tarpeen. Koska työn perustana on asiakkaan käyttäytyminen ja markkinadata, on analyyttisuus myös hyvä ominaisuus tässä työssä. Monissa markkinointitehtävissä myös numerotaidot ovat tarpeen - sitä taitoa tarvitsee esimerkiksi budjetin hallinnassa ja tuotteiden kannattavuutta arvioitaessa. Markkinointityössä ei tarvitse olla visuaalisesti luova, ellei sitten työskentele tehtävässä, jossa konkreettisesti tehdään esimerkiksi esitteitä tai verkkosivuja. Ideointikykyä työ kyllä vaatii, samoin kykyä tuottaa tekstiä ja PowerPoint-esityksiä. Monissa markkinointi tehtävissä pääsee myös pitämään paljon esityksiä minkä vuoksi esiintymiskykyä ja -halua on hyvä olla. Koska ala on kansainvälinen, englannin sujuva suullinen ja kirjallinen taito on yleensä edellytys. Tietotekniset taidot ovat alalla tarpeen - Word, Excel ja Powerpoint ovat jokapäiväisiä työvälineitä, luovissa töissä vaaditaan lisäksi suunnitteluohjelmien osaamista. Markkinoinnin muuttuessa yhä enemmän digipainotteiseksi myös digitaalisen markkinoinnin kanavien tuntemusta ja ymmärtämistä, kuten somemarkkinointitaitoja tai nettisivujen julkaisujärjestelmien tuntemusta peräänkuulutetaan tänä päivänä yhä useammassa markkinoinnin työpaikkailmoituksessa. 

Työ markkinoinnissa on dynaamista, vaihtelevaa ja innostavaa. Se tarjoaa mahdollisuuksia tehdä ja nähdä erilaisia asioita, olla mukana monessa, ideoida, oppia, ottaa vastuuta ja edetä. Se on monessa mielessä näköalapaikka, josta on hyvä ponnistaa eteenpäin. Koska monet työnantajayrityksistä ovat kansainvälisiä, on alalla hyvät mahdollisuudet myös kansainväliseen liikkuvuuteen. Toisaalta työn dynaamisuus tuo usein mukanaan myös kiireen. Tehtävien itsenäisyys taas tuo mukanaan laajan vastuun ja sitä kautta helposti paineita. Alalle haluavan onkin hyvä omata riittävästi paineen- ja kiireensietokykyä. Myös alan jatkuva kehittyminen tuo oman haasteensa – alalle haluavan on hyvä aktiivisesti seurata asioita ja kehittää osaamistaan.

Markkinointialalla on tarjolla hyvin mielenkiintoisia tehtäviä niin kotimaassa kuin kansainvälisestikin. Ala on hyvin kilpailtu johtuen siitä, että alan koulutustarjonta on runsasta ympäri Suomen, toisaalta paikkojakin on yleensä runsaasti tarjolla. Suomessa töitä on tarjolla eniten pääkaupunkiseudulla ja suurimmissa kaupungeissa – siellä, missä pääkonttoritkin ovat. Ala on melko suhdanneherkkä – silloin kun yrityksellä menee huonosti, on markkinointi usein ensimmäisiä asioita, joista leikataan. Toisaalta markkinoijille on tarvetta aina, ja talouden elpyessä työntekijöiden tarve taas kasvaa.

Mari
urapsykologi

Lue lisää aiheesta:

Työmarkkinatori https://kokeile.tyomarkkinatori.fi/ammattialat/Kaupallinen-ty%C3%B6/Mainos--ja-markkinointity%C3%B6

Foreammatti https://app.foreammatti.fi/avoin/avoin?ammatti=2431

4 kommenttia:

  1. On muuten todella mielenkiintoinen kirjoitus ja hyvä kuvaus alasta. Tuttava on markkinoinnin puolella tehnyt töitä jo hetken aikaa. Hän nyt on perustamassa omaa sivutoimista yritystään, mutta tuotteen suhteen tarvitaan tuotekehityspalvelua. Varmasti laajempi markkinoinnin osaaminen on tämmöisissäkin hyödyllinen, ja tuotekehitys itsessään voi olla uravaihtoehto.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon palautteestasi – hieno kuulla että aihe kiinnostaa! Markkinoinnin maailma on juuri siksi niin mielenkiintoinen, että siinä pääsee usein näkemään läheltä koko yrityksen toimintaa. Siltä pohjalta on oikein hyvä ponnistaa vaikkapa omaan yritystoimintaan kuten ystäväsi. Markkinointitaitoa ja yrityksen toiminnan ymmärrystä voi hyödyntää myös hyvin monissa muissa tehtävissä.

      Poista
  2. Minua tuo media-ala kiinnostaa. Olen suunnitellut, että lähtisi sitä opiskelemaan ikäänkuin lisänä, ja voisi sitten kevytyrittäjänä tehdä töitä oman työn ohessa. Kiinnostavaa kyllä lukea näitä, saa aina uusia ideoita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Jaana! Kiitos paljon palautteestasi, mukava kuulla että blogistamme on ollut sinulle iloa 😊 -Media-ala onkin oikein mainio vaihtoehto jos yrittäjyys kiinnostaa. Moni alalla tekeekin työtään esim. freelancerina, jolloin työtä on mahdollista tarjota useille eri asiakkaille ja vaikkapa jonkun muun työn ohessa. Onnea ja myötätuulta matkaan urapolullesi!

      Poista