keskiviikko 30. toukokuuta 2018

Opiskelijan kesä

Korkeakouluopinnot ovat tältä lukuvuodelta ehkä jo ohi tai vähintäänkin päättymässä. Kesätyöpaikkoja on ollut mahdollista hakea vuodenvaihteesta lähtien, mutta aina ahkerakaan haku ei tuota tulosta. Suunnitelmat kesän varalle saattavat olla siis vielä auki. Alla on muutama ehdotus, miten kesäaikaa voi hyödyntää.

Jos opiskelu kesän aikana on mahdollista, kannattaa tarkistaa, mitä opintoja oma yliopisto tai ammattikorkeakoulu tarjoaa. Vaihtoehtona voi olla esimerkiksi kansainvälisiä opintoja. Myös avoimen yliopiston tai avoimen ammattikorkeakoulun kautta voi olla mahdollista suorittaa mieluisia opintoja. Jos kielitaidon kehittäminen kiinnostaa, kannattaa tarkistaa kansainvälisiä kielikursseja järjestävien tahojen kesän tilanne.
 
Joitakin kesätyöpaikkoja voi yllättäen löytää myös aivan viime metreillä. Kannattaa siis pitää silmänsä ja korvansa auki. Joskus tulee vastaan tilanteita, joissa tuuraajaa tarvitaan esimerkiksi sairastapauksen vuoksi. Arvokasta työkokemusta voi hankkia myös vapaaehtoistyön kautta.
Kelan sivuilta voi tarkistaa oikeuden hakea perustoimeentulotukea, jos ei ole työllistynyt kesäksi eikä saa opintotukea ja opinnot jatkuvat vielä. Vastavalmistuneen taas kannattaa ilmoittautua työttömäksi työnhakijaksi, jos ei vielä ole tietoa työpaikasta.
 
Myös opiskelijan on tärkeää muista levätä ja nauttia kesästä!

Hannele

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti