keskiviikko 8. maaliskuuta 2017

Kannattaako keski-iässä enää opiskella?

Jäin miettimään usein kuulemaani otsikon kysymystä. Ensinnäkin, mitä keski-iällä edes tarkoitetaan. Suomisanakirja määrittelee keski-iän ajaksi, jolloin ihminen ei ole nuori eikä vanha, vaan elää keskimääräisen eliniän kolmatta neljännestä, ikävuosia 45–60. Työelämässä keski-ikä yleensä määritellään alkavaksi jo kymmenen vuotta nuorempana. Kela määrittelee 45 vuotta täyttäneet jo ikääntyviksi ja 55 vuotta täyttäneet ikääntyneiksi. Keski-ikä voisi näin ollen tarkoittaa 35–45-vuotiaita, parhaassa työiässä olevia, joilla on vähintään puolet työvuosista vielä edessä päin. Tavallisimmin otsikon kysymyksen kuulee, kun neli-viisikymppiset pohtivat mahdollista opiskelua ja vallankin pitempiä tutkintoon johtavia opintoja.

Keski-iässä tai ikääntyessä, kun lapset ovat jo isompia tai aikuisia, vapautuu aikaa ja voimavaroja itsensä kehittämiseen. Moni opiskelee silloin työn ohessa tai opintovapaalla syventääkseen osaamistaan, edetäkseen kiinnostavampiin tehtäviin tai siirtyäkseen uudelle alalle. Työelämän osaamisvaatimukset ovat kasvaneet ja kehityksessä mukana pysyminen edellyttää lisäopintoja ja -osaamista. Työn puuttuessa osaamisen ylläpitäminen ja parantaminen on vähintään yhtä tärkeää.

Työn saannin kannalta koulutustasolla on merkitystä monella alalla. Työttömyysasteet ovat tilastollisesti sitä alhaisempia, mitä korkeampi koulutustaso on. Näin on siitäkin huolimatta, että korkeakoulutettujen ja jatkotutkinnon suorittaneiden työttömyys on aiempiin vuosiin verrattuna jonkin verran lisääntynyt. Jos ammatilliset kiinnostukset suuntautuvat käytännön töiden sijasta asiantuntija-, esimies-, opetus- tai tutkimustehtäviin, pitkät opinnot tarvitaan.

Työelämä on muuttunut niin, että käytännön ammatit ovat vähentyneet. Kokonaan ilman ammatillista koulutusta on vaikea nykyään enää päästä töihin. Työssä oppiminen on osa opintoja. Palkkatyöhön uutta ammattia oppimaan on vaikea päästä oppisopimuksellakaan aloilla, joille valmistuu runsaasti ammattilaisia oppilaitoksista.

Opinnot edellyttävät usein taloudellisia uhrauksia, mitä elämäntilanne ei aina salli. Joutuu miettimään, mistä voisi tinkiä, että pärjäisi. Kiinnostus, motivaatio ja toive paremmasta tulevaisuudesta kannustavat etsimään ratkaisuja taloudellisiin haasteisiin ja muihin opintojen edellyttämiin käytännön järjestelyihin.

Päätän jutun muutamaan esimerkkiin. Luin viisikymppisestä naisesta, joka haki, pääsi ja lähti opiskelemaan lääkäriksi. Kuulin nelikymppisestä hoitajasta, joka pääsi ja lähti ammattikorkeakouluun opiskelemaan poliisiksi. Mieleeni palasi kirkkoherra, joka eläkkeelle jäätyään jatkoi opintoja ja väitteli teologian tohtoriksi. Tunnen runsaasti 30–60-vuotiaita ammatillisia tai korkeakouluopintoja suorittavia eri alojen ammattilaisia, naisia ja miehiä. He ovat vastanneet otsikon kysymykseen ”kyllä”. Vastaus on yksilöllinen: elämäntilanteesta, uratavoitteista, kiinnostuksista, voimavaroista ja taloudellisista mahdollisuuksista riippuva.

Sari

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti