keskiviikko 2. heinäkuuta 2014

Huolehdi palautumisestasi

Aktiivikuntoilijat ja -urheilijat ymmärtävät palautumisen tärkeyden lihasten kehittymisen tai ylipäänsä toimintakyvyn palautumisen kannalta. Lihasten palautumisen tärkeys urheilijoille on huomioitu myös tuotekehittelyssä. Markkinoilla on saatavissa jos jonkinlaisia palautumisjuomia.

Työstä palautumiseen vaikuttavia elementtejä ei voida samaan tapaan tuotteistaa. Kaupanhyllyltä ei löydy tuotetta, joka pidemmän päälle olisi toimiva ratkaisu työkuormituksesta toipumiseen. Palautumiseen voi silti vaikuttaa itse.
Osa ammateista ja työtehtävistä on henkisesti kuormittavia, jolloin työasioita miettii herkästi myös vapaa-ajalla. Toisinaan töissä voi olla jaksoja, jolloin työ- ja vapaa-aika sekoittuvat ja töitä joutuu tekemään myös varsinaisen työajan jälkeen, esimerkiksi vastaamaan työpuheluihin tai -sähköposteihin. Hetkellinen kuormitus ei ole vielä hälyttävää. Pitkittyneenä työasioiden miettiminen vapaa-ajalla voi kuitenkin heikentää palautumista, jolloin resursseja työn tekemiselle ei ole enää samaan tapaan ammennettavissa. Työstä olisi vapaa-ajalla hyvä päästä irrottautumaan sekä ajatusten että toiminnan tasolla.

Irrottautumisen lisäksi on tärkeää muistaa rentoutua ja olla tekemättä mitään sosiaalisesti, psyykkisesti tai fyysisesti liian vaativaa. Nykymaailmassa tämä ehkä herkästi unohdetaan ja suorittaminen on ylikorostunutta. Facebookissa myönteistä palautetta haetaan, kun on vaikkapa kuntoiltu ahkerasti tai kokattu sen seitsemää sorttia. Tälläkin on tarkoituksensa. Itsensä haastaminen ja mahdollisuus päteä osaamisellaan ovat ilman muuta myös tärkeitä palautumiseen vaikuttavia osatekijöitä. Voi olla hyvä vaikkapa opiskella jotain itseään kiinnostavaa tai kokeilla osaamistaan kädentaitoja vaativissa askareissa. Myös urheillessa pystyy pyrkimään aina parempiin suorituksiin. Ihmiset ovat yksilöllisiä ja kiinnostuneita erilaisista asioista. Opiskelu, liikunta ja kädentaitoja vaativat harrastukset ovat vain esimerkkejä. Tärkeintä on kuunnella itseään. Laiskottelukin voi toisinaan olla tervetullutta ja lopulta juuri sitä, mitä keho ja mieli kaipaavat.

Meillä jokaisella on oikeus omaan aikaan. Vaikka kotitöitä ja lasten kuskaamisia sekä muita arjenaskareita kasaantuisi, on hyvä yrittää säilyttää kontrolli oman vapaa-ajan suunnitteluun. Siihen, mitä haluaa tehdä ja mahdollisuuksien mukaan myös milloin.

Huolehdi palautumisestasi:

1.       Irrottaudu työhön liittyvistä ajatuksista ja toiminnoista vapaa-ajalla

2.       Rentoudu – se on sallittua!

3.       Harrasta ja haasta itseäsi sopivasti

4.       Ota oman vapaa-aikasi suunnittelusta vastuu itsellesi


Nämä neuvot pohjautuvat Sonnentagin ja Fritzin (2007) esittelemiin palautumisen kokemuksiin.

-Hannele-

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti