keskiviikko 24. heinäkuuta 2024

Syksy koittaa—Minne opiskelemaan

Kuvituskuva

Keväällä blogit täyttyvät laihdutusvinkeistä. Pohditaan, kuinka pääsee rantakuntoon. Syksyn lähestyessä voi pohtia, kuinka pääsee opiskelukuntoon. Oma tuntuma on, että vuoden vaihteessa moni tekee päätöksiä terveemmästä elämästä. Kesälomien jälkeen taas tahdotaan kehittää itseä. Sitä se aurinko tekee. Loppukesä ja syksy ovat hyvää aikaa pysähtyä miettimään, mitä tahtoo tulevaisuudelta, sillä silloin on hakuja useisiin koulutuksiin. Koulutukset alkavat pääosin tammikuussa, joten syksyn aikana voi viritellä itseään opiskelukuntoon esimerkiksi kertaamalla aineita aikuislukiossa.

 

Korkeakoulujen syksyn yhteishaussa 28.8.–11.9.2024 haetaan tammikuun alussa alkaviin koulutuksiin. Tarjolla on runsaasti ammattikorkeakoulututkintoja ja ihan muutamia yliopistotutkintoja. Koulutukseen haetaan Opintopolun kautta. Voit hakea enintään kuuteen koulutukseen. Laita ensimmäiseksi se koulutus, johon tahdot eniten. Voit päästä vain yhteen koulutukseen ja sinulle tarjotaan ylintä hakutoivetta, johon valintamenestyksesi riittää. Alemmat hakutoiveesi peruuntuvat.

 

Osa opiskelupaikoista jaetaan todistuksen perusteella. Todistusvalinnassa opiskelijat valitaan pelkän ylioppilastutkinnon tai ammatillisen perustutkinnon perusteella. Jos saat opiskelupaikan todistusvalinnassa, sinun ei tarvitse osallistua valintakokeisiin. Valintakokeessa arvioidaan valmiuksia ammattikorkeakouluopintoihin ja niihin ei ole ennakkomateriaalia.

 

Jos et millään malta odottaa tammikuuhun, voit opiskella jo syksyllä avoimessa yliopistossa tai avoimessa ammattikorkeakoulussa. Voit suorittaa niissä yksittäisiä kursseja tai laajempia opintokokonaisuuksia. Erittäin suosittuja ovat esimerkiksi avoimen yliopiston perusopinnot tai avoimen ammattikorkeakoulun polkuopinnot. Polkuopintojen kautta voit hakea suoraan varsinaiseksi opiskelijaksi ammattikorkeakouluun. Vastaava reitti on käytössä myös yliopistossa. Sitä kutsutaan avoimen väyläksi. Väylä on melko harvinainen, mutta sitä kehitetään jatkuvasti. 

 

Syksyllä voit hakea moniin jatkuvan haun ammatillisiin koulutuksiin. Oppilaitokset päättävät itsenäisesti hakuajoista. Joihinkin koulutuksiin on todella nopeat aloitukset ja on mahdollista, että pääsisit opiskelemaan jo syksyn aikana. Voit etsiä jatkuvan haun koulutuksia Opintopolusta. Kaikkia koulutuksia ei löydy Opintopolusta, joten sinun kannattaa katsoa koulutuksia myös oppilaitosten sivuilta. Ne ovat paras tietolähde.

 

Jatkuva haku on tarkoitettu erityisesti niille, joilla on aiempi tutkinto tai työelämässä hankittua osaamista. Sinulle laaditaan oma suunnitelma (HOKS), jossa määritellään mitä osaamista tarvitset tutkinnon suorittamiseksi. Jatkuvassa haussa voit hakea opiskelemaan ammatillista perustutkintoa, ammattitutkintoa tai erikoisammattitutkintoa tai näiden tutkintojen osia. Tämän päivän koulutus on siitä fiksua, että aina ei tarvitse suorittaa koko tutkintoa. Joskus pelkkä osatutkinto voi riittää työllistymiseen. Jos työllistyt jo osatutkinnon suorittamisen jälkeen, voit jatkaa myöhemmin tutkinnon valmiiksi joko oppisopimuksella tai varsinaisena opiskelijana.

Kuvituskuva

 

Lisäksi kannattaa pitää mielessä työvoimakoulutukset. Voit tutustua työvoimakoulutustarjontaan, jos olet työttömänä tai jäämässä työttömäksi. Koulutuksia alkaa ympäri vuoden. Tarjolla on sekä ammatilliseen tutkintoon että osatutkintoon johtavaa koulutusta, lyhytkursseja tai suoraan työllistymiseen tähtäävää rekrykoulutusta. Hakeutuminen koulutukseen tapahtuu TE-toimiston kautta.

 

Syksy on siitä hienoa aikaa, että mahdollisuuksia riittää. Voit tutustua myös kansanopistojen, kansalaisopistojen ja aikuislukioiden tarjontaan. Niistäkin löytyy aarteita. Jos jokin mietityttää, voit aina soittaa meille koulutusneuvontaan, niin katsotaan vaihtoehtoja yhdessä.

 

Kirsti

koulutusneuvoja

Valtakunnallinen koulutusneuvonta