Otsikon sanonta antaa ymmärtää, ettei kiitos olisi kovin tärkeää, tai ainakaan riittävää. Ansiotyössä toki ne ansiot ovat olennainen osa, jota ei kiitoksella voi korvata, mutta olisiko kiitoksella muuten merkitystä?
Kiitos on ihmissuhteiden voiteluainetta. Se kertoo arvostamisesta ja toisen huomaamisesta.
Kiitos on palaute. Se kertoo, mikä on mennyt hyvin, ja mikä sen on saanut menemään hyvin. Se on johtamisen tärkeä väline. Sen kääntöpuolena on tietysti korjaava palaute silloin, kun suorituksessa on ollut puutteensa.
Ihmiset eroavat siinä kuinka paljon he toivovat saavansa palautetta esimieheltä, kollegoilta ja asiakkailta. Osa meistä keskittyy itse arvioimaan suoritustaan, ja kilvoittelee omia tavoitteitaan kohti. Harva meistä on silti immuuni hyvälle palautteelle: asiakkaan kiittävä palaute tuo ihmeesti voimia työpäivään.
Kiitos liittyy koettuun oikeudenmukaisuuteen: annetaan kunnia sille jolle se kuuluu. Erityisen paljon näyttää harmittavan, jos esimies ottaa kunnian alaisen hyvästä ideasta tai tekemästä työstä.
Tuntuuko kiittäminen teennäiseltä? Sitä voi harjoitella. Yksinkertaisimmillaan se on vain sana ”Kiitos”. Parhaimmillaan se on jotain enemmän, ehkä voisi puhua hyvästä palautteesta... Kiitos ei välttämättä edes sisällä tuota kiitos-sanaa, vaan voi olla muotoiltu aivan toisin: ”Hei, huomasin, että muotoilit tosi hyvin tavoitteemme äskeisessä kokouksessa. Se auttoi kaikkia keskittymään olennaiseen, kokous lähti paljon paremmin oikeille urille puheenvuorosi jälkeen. Hienoa, että käytit tuon puheenvuoron.” Jotta kiitos tuntuisi luonnolliselta, sen täytyy pohjautua tosiasioihin ja se täytyy yksilöidä. Liian yleinen kiitos kuulostaa fraasilta (kuten ”hyvää päivää…” ). Äskeinen esimerkki liian yleisellä tasolla olisi esim. ”Kiitos hyvästä kokouksesta”. Mikä siinä oli hyvää? Miten kiitetty henkilö osallistui onnistuneeseen asiaan?
Ei pantata kiitosta, vaan puhutaan hyvää niin selän takana kuin suoraankin!
Satu
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti