keskiviikko 6. huhtikuuta 2016

Elämän palapeli

Parivuotias lapsi rakentaa leikeissään kolmen palan palapeliä. Erikokoiset, nupilliset palat istuvat täydellisesti omille paikoilleen. Iän karttuessa palojen määrä kasvaa ja aikuisena tämä lapsi haastaa itsensä työstämällä 1000 palan palapeliä. Paloista muodostuu kaunis merimaisema auringonlaskuineen. Taivaan- ja merensinen sävyjen erottaminen on hankalaa, mutta palapeli on rakennettu niin, että edes väkivalloin palat eivät sovi toistensa paikoille. Pitkäjännitteisellä työskentelyllä suotuisassa valaistuksessa palapeli pikkuhiljaa valmistuu.

Tietämättään tai siitä paineita ottamatta lapsi rakentaa myös elämänsä palapeliä. Siinä vaiheessa kun yhteiskunta odottaa lapsen tekevän valintoja, hän ei välttämättä vielä itse tiedosta käsittelevänsä tärkeitä palasia. Viimeistään siinä vaiheessa, kun asiat eivät mennetkään toivotulla tavalla, lapsi käsittää valinnoilla olevan seuraksensa. Haavekuva tulevaisuudesta ei toteutunut. Vähintään yksi paloista puuttuu, on sumea tai väärässä paikassa. Ehkä pala tuntuu osalta jonkun toisen elämää, ei omaa.

Elämän palapelin palojen määrää ei ole vakioitu eikä valmistuvasta kuvasta ole olemassa mallia, jonka mukaan rakentaa. Tämä koskee niin kuvan kirkkautta, selkeyttä, muotoa että värejä. Oman elämän palapeli ei ehkä koskaan valmistu. Sillä, miten muut hahmottavat elämäsi, ei ole merkitystä. Voi olla, että he näkevät vain palapelin yksivärisen puolen. Tai ehkä he yrittävät hahmottaa kolmiulotteista rakennelmaasi tasona. Vain sillä on merkitystä, mitä itse kuvastasi ajattelet. Jos olet siihen tyytyväinen, kehystä se ja vaali sitä. Syvennä taivaan sineä tai kirkasta auringonlaskun punaisuutta. Jos et ole tyytyväinen, jatka rakentamista.

Yhteiskunta tarjoaa jonkin verran reunapaloja, joiden avulla elämän palapelin rakentaminen voi helpottua. Koulutus eri muodoissaan ja eri asteilla tarjoaa väylän kehittää itseä haluamaansa suuntaan. Ehkä kokeilet siipiäsi myös ulkomailla. Palatessasi palapelin muoto on muuttunut ja aiemmat tavoitteet on saavutettu tai ne ovat saattaneet vaihtua toisiin. Ehkä työstät palapeliä osanen kerrallaan. Tänään on aika keskittyä perheeseen, huomenna oman jaksamisen tukemiseen. Seuraavassa kuussa työstät urahaaveitasi. Et välttämättä rakenna palapeliä alusta loppuun yksin.

Elämän palapeliä voi jokainen runnoa ja taputella, toivoa ihmettä. Palat eivät kuitenkaan ole ennalta määrättyjä eikä kaikkia paloja voi aina muovata haluamikseen. Eläminen alati muuttuvassa maailmassa vaatii kykyä sietää epävarmuutta. Joskus tavoitteiden saavuttaminen vie aikaa ja se vaatii kärsivällisyyttä. Haaveissa elämän palapelistä voi maalata haluamansa taulun. Joskus on parempi hyväksyä palapeli riittävän hyvänä, vaikka paloja puuttuisikin tai olisi matkan varrella hävinnyt.

Hannele

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti