keskiviikko 21. maaliskuuta 2018

Onko minusta siihen?


Kuinka paljon hukkaan heitettyjä unelmia tuo ajatus "Onko minusta siihen" on aiheuttanut! Mikä hyvänsä "se" onkaan, on varmaa että yrittämättä se ei ainakaan onnistu.
On mahdollista, että henkilöstä ei oikeasti olisi siihen mitä hän tavoittelee. Hänellä ei ehkä ole tarpeeksi aikaa, rahaa, tarvittavia lahjoja tai luonteenpiirteitä, tukiverkkoja tai motivaatiota.
On yhtä mahdollista, että hänestä hyvinkin olisi juuri tähän. Oliko hän ehkä aiemmin ajatellut, että koulunpenkillä on tylsää, että korkeakoulutus on vain huippuälykkäille, yliopisto teoreettisemmille, mutta todellisuus olikin toinen. Hän saattoi arvella, että esiintyminen suurelle väkijoukolle on ihan mahdotonta, mutta suoriutui siitä sittenkin. Etukäteen laskeskellen näytti ehkä siltä, ettei tulisi toimeen opintotuella, mutta jälkikäteen huomaa, että tiukkaa teki, mutta siitäkin selvittiin.
Vastauksen tietää vasta jälkeenpäin, ja vain onnistuttuaan. Jos ei ole onnistunut, on mahdotonta tietää onko se tulevaisuudessa mahdollista vai eikö se ikinä tule onnistumaan. Rohkeutta vaaditaan, mutta ei uhkarohkeutta.
- Satu -

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti