keskiviikko 8. huhtikuuta 2015

Oma juttu vai mikä tahansa työ

Ei tunnu omalta jutulta. Mikä ala tuntuisi omalta? Moni hakee yhtä ainoaa oikeaa alaa ja ammattia. Toiset taas sanovat olevansa valmiita tekemään mitä tahansa työtä.

Silloin kun harrastuksesta tulee ammatti, on usein helppo löytää yksi ainoa oma ala. Lapsesta asti musiikkia harrastanut, lahjakas ja taitava henkilö valitsee usein ammatinkin musiikin alalta. Samoin tekevät monet muut taidealoille tai liikunta-alalle hakeutuvat henkilöt. Valintaa helpottaa, kun tietää, missä on hyvä. Joku on taitava käsistään, toinen vuorovaikutustaidoissa tai vaikkapa ruoanlaitossa.

Kun moni asia kiinnostaa ja on tasaisen hyvä monissa taidoissa, mikään ala ei välttämättä nouse selvästi yli muiden. Moni selviytyisi ja viihtyisi hyvin useammassakin ammatissa. Lähialojen ammateissa on  yhteisiä puolia. Ammatteja ja opintoja vertailemalla löytyvät myös ne pienet erot, jotka voivat auttaa valitsemaan. Mitä pitemmät opinnot ovat sitä useammanlaisiin tehtäviin valmistumisen jälkeen voi sijoittua samallakin tutkinnolla. Joitakin se huolettaa, monia helpottaa.

Epävarmuus heikentää motivaatiota ja sitoutumista tavoitteeseen, opintoihin ja työntekoon. Riittävä varmuus valinnasta auttaa ponnistelemaan, onnistumaan ja viihtymään.

Riittävän kiinnostavaa ja sopivaa alaa on joskus vaikea löytää siksi, että odottaa liian monien elämäntoiveiden täyttyvän työssä. Valinta on helpompi, jos tyytyy siihen, että työ täyttää osan toiveista ja harrastukset, ihmissuhteet, perhe ja vaikkapa vapaaehtoistyö muut toiveet. Jotkut ajattelevat niinkin, että työllä on vain välineellistä merkitystä. Sillä rahoitetaan muu elämä, jonka mielekkyyteen ja merkityksellisyyteen sitten muilla elämänvalinnoilla vaikutetaan.

Mihin tahansa työhön valmiit henkilöt korostavat sitä, etteivät ole valikoivia, vaan joustavia ja sopeutuvia. Työ kuin työ käy. Nykytyöelämässä on aiempaa vähemmän ammatteja, joihin kuka tahansa sopisi ja pystyisi. Lähes kaikille aloille on oma koulutuksensa. Työtä hakiessa on tarpeen osata kertoa omista kiinnostuksista ja osaamisista. Haussa ei ole mitä tahansa töitä eikä töitä kenelle tahansa.

Sari

2 kommenttia:

  1. Mitä enemmän pidät työstäsi sitä paremmin sitä jaksaa ja siihen oikeasti myös panostaa.
    Kun taas työ josta et pidä saattaa aiheuttaa paljon huolia ja pahimmassa tapauksessa masennusta.

    VastaaPoista
  2. Kiitos kommentistasi! Olen samaa mieltä. Työllä on monille iso merkitys elämässä ja siksi paljon vaikutusta hyvinvointiin.

    Sari

    VastaaPoista