keskiviikko 29. huhtikuuta 2015

EI KANNATA ANTAA PERIKSI!

 
Äitini sairastui tuberkuloosiin nuorena Suomen sotien aikaan. Hänen isänsä vei hänet vanhalle kunnanlääkärille, joka totesi, ettei ole mitään tehtävissä ja lähetti isän ja nuoren tytön kotiin. Vaarini ei kuitenkaan luovuttanut. Hän vei reellä äitini toiselle lääkärille toisen kunnan puolelle. Tämä lääkäri otti ”väärän” kunnan puolella asuvan potilaan vastaan. Lääkäri oli nuori, ehkä vastavalmistunut. Lääkäri antoi vastaanotoltaan vaarilleni mukaan lääkepakkauksen ja kehotti antamaan näitä lääkkeitä äidilleni. Näiden lääkkeiden ansiosta äitini parani. Nuori lääkäri oli antanut vaarilleni penisilliinipakkauksen. Juuri tuolloin oli penisilliini päästetty markkinoille, alku tapahtui vuonna 1944 ja tuolloin oli vuosi 1945. Vaarini toimi määrätietoisesti ja rohkeasti, eikä halunnut uskoa, että mitään ei enää ollut tehtävissä. Hän päätti vielä yrittää.

Määrätietoinen toiminta pelasti äitini hengen. Ilman vaarini toimintaa minä en olisi tässä kirjoittamassa. Olisin halunnut oppia tuntemaan äidinisäni. Hänen kuviaan olen nähnyt ja kertomuksia hänestä olen kuullut. Voimakkaan ja määrätietoisen luonteensa ansiosta hän selviytyi monista elämän koettelemuksista, mutta sinnikkyydellä oli myös hintansa hänen elämässään. Olin vauva, kun hän poti vatsakipuja pitkään, ennen kuin suostui menemään tutkimuksiin. Kun hän lopulta meni, hänellä todettiin pitkälle edennyt vatsasyöpä. Hän kuoli juuri ennen kuin olisi täyttänyt 60 vuotta.

Miksi kirjoitin vaaristani?  Haluan kertoa määrätietoisuuden, ennakkoluulottomuuden ja oman toiminnan merkityksestä. Maailma muuttuu, yhteiskunta kehittyy ihmisten toiminnan myötä. Jos kuulut penisilliinin keksijöihin – ideoiviin edelläkävijöihin, näet edessä paljon mahdollisuuksia. Jos kuulut toimijoihin, olet tärkeä yhteiskunnan rakentaja, ylläpitäjä tai korjaaja. Jos olet harkitseva ja suunnitelmallinen, olet tärkeä lenkki arvioimaan ja kritisoimaan yhteiskunnan toimintaa.

Työ muuttuu ja koulutukset kehittyvät, nopealla tempolla. On hyvä muistaa, ettei esimerkiksi koulutusta valitessaan luota kuulopuheisiin tai toisen käden tietoihin. Et voi luottaa siihen, että valintakokeissa kysytään samoja asioita kuin serkultasi kymmenisen vuotta sitten. Sinun tulee valmistautua tuleviin haastatteluihin ja soveltuvuuskokeisiin nykyisten ohjeiden mukaan. Etsi ajankohtaiset tiedot oikeista paikoista, esimerkiksi ammattinetistä, opintopolusta, kyseisen oppilaitoksen hakutoimistosta tai Työlinjan Koulutusneuvonnasta.

On helppoa olla määrätietoinen, jos tietää, mitä tahtoo. Jos olet epävarma ammatinvalinnastasi tai urastasi, voit käyttää Työlinjan uraohjauksen tai TE-toimiston psykologien ohjausta. Voit keskustella sellaisten ystäviesi ja tuttujesi kanssa, jotka ovat olleet samantapaisessa tilanteessa. Työnhaun avuksi voit kurkata sivuiltamme vinkkejä.  Jos olet alle 30-vuotias nuori, voit käyttää JoBittiä, työnhakutaitojesi parantamiseksi.


Suunnitelmallisuus on onnistumisen tae. Tässä kuussa Suomessa oli Eduskuntavaalit. Lehtikirjoittelun mukaan valitut ehdokkaat olivat noudattaneet kampanjasuunnitelmaansa ja aloittaneet ajoissa. Kansanedustajat ovat niitä, joihin äänestäjät uskoivat eniten. Ilman valitun vahvaa uskoa itseensä eivät häneen olisi muutkaan uskoneet.

Uusiin haasteisiin on hyvä valmistautua. Kun luet valintakokeisiin tai teet ennakkotehtäviä, sinun olisi hyvä laatia itsellesi aikabudjetti ja noudattaa sitä. Työpaikkahaastatteluun mennessä ota selvää työpaikan toiminnasta, mieti pari hyvää kysymystä mukaasi. Muista ottaa mukaan koulu- ja työtodistuksesi, valintakokeeseen henkilöllisyyspaperisi. Varmista, että vireystilasi on hyvä, vaikka sopivalla tavalla  ulkoillen ja rentoutuen. Tarkista paikka, mihin olet menossa. Lähde ajoissa.

Työhaastatteluun tai koetilanteeseen on syytä mennä voittajan asenteella, mahdollisimman rennosti, mutta keskittyen. Kannattaa pyyhkiä mielestään pois epäonnistumisen pelko. Mielikuvittele itsesi oppilaitokseen opiskelijaksi tai työpaikkaan työntekijäksi. Usko onnistumiseesi ja luota itseesi!

-Elise-


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti