En saa sitä työtä kuitenkaan!

Vaarallinen lause. Yksinkertaisuudestaan huolimatta se vesittää yrityksen hakea töitä. Joko se estää kirjoittamasta hakemusta tai asenne paistaa siitä läpi. Yhdestä näkökulmasta tarkasteltuna ajatus on perusteltu – epäonnistumisen tunnetta ei tarvitse kokea.

Olen loistava selittämään itselleni, miksi en tee jotain tai miksi teen jonkin asian juuri tietyllä tavalla. Selittelemällä asioita rauhoitan itseäni. On helpompi uskoa epäonnistuvansa, koska niin käy kuitenkin, kuin uskoa onnistuvansa. – Ja jälleen olen lähes huomaamatta luonut itselleni takaportin. Takaportin avulla en menetä kasvojani. Toisaalta en myöskään pääse ylittämään itseäni. En koskaan yritä täysillä. Elämä muuttuu tasapaksuksi, turvalliseksi.

Elämä mukavuusalueella on helppoa. Vaikkei tilanne olisi aina ihanteellinen, se on ennakoitavissa. Tämä pätee niin työnhakuun, opiskeluun kuin vaikka harrastuksiin. Mukavuusalueella liikutaan samaan tapaan kuin koira liikkuu lieassa. Tässä tapauksessa lieka on näkymätön ja hallinnoimme sitä itse. Liikkumatilaa on rajallisesti. Kehittyminen vaatisi astumista mukavuusalueen ulkopuolelle. Alueen ulkopuolelle astuminen taas vaatii epävarmuuden sietämistä, kykyä irrottautua lieasta hetkellisesti. Psyykkisten resurssien vaa’assa mukavuusalue vaikuttaa tiettyyn rajaan asti taloudellisemmalta vaihtoehdolta kuin sen ulkopuolelle astuminen. On mietittävä mitä elämältään haluaa ja mitä se vaatii. Mitkä seikat ovat tavoittelemisen arvoisia ja onko niiden aika nyt vai vasta joskus myöhemmin.

”En saa sitä työtä kuitenkaan!” on mukavuusalueen ajatuksia. Ajatus saattaa tuntua oikealta mutta se ei tarkoita, että se vastaisi todellisuutta. Ajatuksissa mahdottomastakin tulee mahdollista – jos vain uskaltaa ajatella. Ajatuksen miettiminen ei tarkoita, että se pitäisi toteuttaa. Ajatuksen voi myös hylätä tai käyttää siitä vain osan, kehittää eteenpäin. Ehkä negatiivista ennakoimista hedelmällisempää olisi ajatella: ”Toivon, että saan sen työn!”.

Hannele