keskiviikko 9. huhtikuuta 2014

Jännitän jännittämistä

Miettiessäni aihetta jännitys kuulen sivusta mielenkiintoisen puhelinkeskustelun ja korvani nappaavat seuraavaa: ”Sulkapallomailan jännittämisestä olisin kysellyt…”. Hymyilen itsekseni. Sanana jännittäminen ohjaa minut miettimään ihmisen kokemaa jännitystä. Muistan, kuinka lapsena jännitin jännityksen näkymistä itsessäni. En halunnut, että kukaan huomaa, miten käteni tärisevät tai sanani takertelevat. Myöhemmin olen osittain oppinut hyväksymään jännitykseni.

Ihailen esimerkiksi näyttelijöiden taitoa kääntää jännitys positiiviseksi energiaksi, hyväksi esiintymisvireeksi. Ilman jännitystä esitys jää helposti latteaksi eikä siihen panosta. Olen itse tahtomattani lisännyt jännitystä itselleni ja ystävälleni unohtamalla vielä aamulla viilatut lukion historiankurssin esitelmän muistiinpanot kotiin. En suosittele! Tietämykseni Vietnamin sodasta ei ollut loistava eikä muistista ollut paljon apua. Esitelmä oli osaltani epäilemättä täynnä asiavirheitä, mutta virettä siitä ei puuttunut. Mielessä pyöri: ”Älkää vain kysykö mitään…”. En enää muista, kysyivätkö. Tästäkin tapauksesta selvisin lähes kunnialla ja kurssi tuli suoritetuksi.

Huumori auttaa ainakin itseäni rentoutumaan ja suhtautumaan asioihin niiden vaatimalla vakavuudella. Toisin sanoen olen oppinut suhtautumaan itseeni rennommin. Karkeasti jaoteltuna voisin jakaa esiintymistä tai esillä oloa vaativat tilanteet kahtia. Jos asia on minulle tärkeä, keskityn asiaan ja jätän turhan itseni miettimisen. Jos asia tai tilanne ei ole minulle tärkeä, ei esiintymisellänikään ole merkitystä. Tällä en tarkoita, että tarkoituksellisesti unohtaisin artikuloinnin, katsekontaktin ja muut esiintymistä ryhdittävät tekijät.

Samainen puhelu jatkuu: ”Teillä on ilmeisesti joku tietty päivä, jolloin jännittäjä käy hakemassa mailat…”. Hymyni levenee. Mietin jännittäjää ammattinimikkeenä. Epäilemättä luonneammatti itse kullekin tietyssä elämänvaiheessa tai tilanteessa!

Omaa jännitystään voi kokeilla helpottaa seuraavin keinoin:

1.      Valmistautuu hyvin. Varaa valmistautumiseen riittävästi aikaa ja mietti valmiiksi, mitä pukee päälleen ja mitä pääkohtia haluaa esityksessään korostaa.

2.      Hyväksyy jännityksen. Oman jännityksensä kokee todennäköisesti suurempana ja näkyvämpänä kuin miltä se todellisuudessa muille näyttäytyy.

3.      Tekee mukavia asioita ennen jännittävää tilannetta sekä jo edellisenä päivänä. Rentoutuu. Oikeammin -> Tekee mukavalta tuntuvia asioita joka päivä! :)

4.      Hengittää syvään ja vapautuneesti.

5.     Kuvittelee mielessään onnistuneen lopputuloksen.

6.     Ei vaadi itseltään liikaa. Tarpeeksi hyvä riittää.

-Hannele-

4 kommenttia:

  1. Näihin vinkkeihin on helppo yhtyä. Lisäisin vielä että kannattaa käyttää valinnanvaraa esiintymistilanteissa koska harjoittelemalla oppii esiintymistä. Jos tuntuu liian vaikealta ei kannata pakottaa väkisin itseään vaikeisiin esiintymisiin vaan sen sijaan harjoitusmielessä valita vapaaehtoisesti pienempiä tai kohtuukokoisia haasteita että on helpompi onnistua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista! Tämä on hyvä lisäys vinkkilistaan.
      - Hannele

      Poista
  2. Juuri ennen esiintymistä voi jännitystä poistaa myös ns. Sarnoffin rutistuksella.
    Menettelyohjeet täältä: http://www.positiivarit.fi/sarnoff

    Toimii myös muun tyyppisessä ei-toivotussa "täpinässä".

    VastaaPoista