Olen iltalukemisena lukenut rinnakkain viime iltoina Janne Viljamaan kirjaa ”Tue lapsesi lahjakkuutta” ja Iiro Rantalan kirjaa ”Nyt sen voi jo kertoa”. Viljamaa maalailee monenlaisia esimerkkejä sosiaalipsykologin näkökulmasta ja mietiskellen lahjakkuuden ilmenemistä, Iiro Rantala puolestaan avaa omaa elämäänsä. Miehet vaikuttavat olevan hyvin samalla asialla: taidot eivät kehity eikä osaaminen lisäänny ellei käytä huomattavasti aikaa ja resursseja harjoitteluun. Harjoittelu on keskittymistä itse tekemiseen, mikä usein nimenomaan toistojen ja ajankäytön kautta alkaa tuntua mielekkäämmältä. Kun harjoitteluun syventyy, niin löytää tavoitteita ja mielenkiinnon kohteita sen tekemisen piiristä. Lahjakkaat taiteilijat ja tieteilijät tosin joutuvat tekemään valintoja, ehkä hieman eristäytymäänkin harrastuksen pariin, sietämään turhautumista ja epäonnistumista matkalla päämääriään kohti.
Lahjakkuus on juhlavalta kalskahtava sana. Älykkyydestä
sanotaan että se on tapa keksiä mielekkäitä toimintatapoja uusissa tilanteissa.
Miten nämä sanat sopivat arkielämään? Ja minun ja sinun elämään? Usein
ammatinvalinnanohjaukseen tuleva nuori kyselee että mikä on se minun juttu?
Kysymys tuntuu erityisen tukalalta ja ajankohtaiselta yhteishaun aikaan. ”Minun
juttu” saattaa olla myös jonkinlainen ilmiö, minkä kuulee monista
haastatteluista ja kahvipöytäkeskusteluista ja mikä saa hieman myyttisiäkin
sävyjä. Nuoruuteen kuuluu paikkansa
löytäminen elämässä, etsitään kumppania, kaveriporukoita, harrastuksia omaa
itseä ja opiskelupaikkaa, jotain mihin sitoutua ja mikä tulee tärkeäksi osaksi
elämää. Elämää rakennetaan, kenelläpä se varsinaisesti valmiiksi olisi tullut.
Kaiken ikäiset etsivät omia juttujaan ja asettuvat uusiin asetelmiin elämässä.
Ammatinvalinnanohjauskeskusteluissa usein mietitäänkin koko tätä kokonaisuutta:
missä tällä hetkellä on ja mihin voisi haluta olla menossa. Missä kohti mahdollisuuksien avaruudessa oma
kiinnostuneisuuden mittari värähtää ja sen voi ymmärtää kompassin neulan
osoittamaksi suunnaksi lähteä eteenpäin? Tunteet ja ajatukset ovat tärkeitä
tienviittoja, toki mukaan mahtuu myös sellaisia käsityksiä ja
ennakkoluulojakin, mitä on syytä tarkastella tarkemmin. Joskus puuttuu tietoa
vaihtoehdoista. Päätöksentekokyky on myös oma taitonsa elämässä, minkä
harjoittelemisessa saatamme tarvita keskustelukaveria, rohkaisijaa ja rinnalla
miettijää.
Mielestäni jokaisella ihmisellä ei ole vaan yhtä ”minun
juttua”. Alan vaihtajat ja monitaitoiset ihmiset ovat tästä esimerkkejä.
Uutisankkurit saattavat maalata akvarelleja tai lääkäri olla jazzbändin
laulaja. Insinööri voi opiskella lähihoitajaksi. Tämä ajatus turvaa myös elämää
työpaikan menettämisen hetkellä: voi olla olemassa myös jotain uutta mistä voin
innostua, mistä voin tehdä minun juttuni.
Joskus saatamme myös leipääntyä ja joudumme etsimään jonkun uuden
ajatuksen tai näkökulman minkä avulla ”vanha” juttu tuunataan uudeksi. Mitä se
sitten kenenkin kohdalla tarkoittaa. Menneestä elämästä on helpompi kertoa
siten että siinä on pitkä punainen lanka kuin yrittää sovitella samaa lankaa
hämärään tulevaisuuteen. Toisaalta tämä tarkoittaa myös sitä että monenlainen
tulevaisuus olisi mahdollista ja liitettävissä omaan elämäntarinaan järkevästi.
Mikä oli tämän blogikirjoituksen punainen lanka? Osaaminen
ja lahjakkuus syntyy keskittyvän harjoittelun myötä ja että moni juttu voi olla
”minun juttu”. Ehkäpä se ”minun juttu” on siis se juttu, mihin sillä hetkellä
keskittyy enemmän ja mikä tuntuu mukavalta syventyä. Syventyminen kartuttaa
muitakin taitoja, erityisesti työelämää ajatellen on paljon taitoja, mistä on
hyötyä laajemminkin. Sosiaaliset taidot, esimies-alais –taidot,
esiintymistaidot, asiakaspalvelutaidot, täsmällisyys, tunnollisuus ja niin
edelleen. Valinta työn ja ammatin suhteen tehdään puntaroimalla olemassa olevia
vaihtoehtoja (ehkä luodaan samalla uusiakin) ja ryhtymällä omaksumaan kyseisen
työn ajattelutapoja ja taitoja harjoittelemalla, siten myös työn tekemisen
taidot karttuvat. Itselle vastenmielisiä asioita ei varsinaisesti kannata tehdä,
mutta tutkia näitä tuntemuksiaan kyllä kannattaa. Itsetuntemus on tärkeä pohja
valinnoille ja lahjojen kehittämiselle.
Hyödyllistä on kehittää lahjojaan, harjoitella, opetella, työskennellä
jotta siitä olisi iloa itselle ja toisille, olipa kyse sitten yllätysruoan
valmistamisesta tänään lounaaksi tai pyykinpesun optimoinnista. Oppimiseen
panostaminen on iloa ja hyötyä tuottava valinta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti