Ala valita

Kuulin radiosta aforismin joka jäi mieleeni. Radiohaastattelussa käsiteltiin luustosairaan naisen elämää ja sitä miten hän oli onnistunut elämään myönteistä ja vahvaa elämään sairaudesta huolimatta. Hänen vanhempansa olivat olleet hyvin luovia tukiessaan tytärtä jolla oli huomattavia fyysisen osallistumisen esteitä. Nainen sanoi mottonsa olleen ”Älä valita vaan ala valita”. Käskynä tämä voisi tuntua ahdistavaltakin, mutta muistutuksena epäröinnin hetkellä hyvinkin tehokas. 

Usein sisäinen motkotus syntyy visioiden puutteesta. Mieleen hiipivä alakulo estää aivoja toimimasta tehokkaasti ongelmatilanteen ratkaisemiseksi. Aina emme edes huomaa että elämässämme on jotain vialla mitä voisimme kohentaa. Kielteisyys ruokkii itseään, muistimme kehittää tilanteeseen mukaan aiempia elämämme epäonnistumisia säestämään mielemme tuomitsevia ajatuksia. Näinhän se menee. Näin se voi mennä ammatillisissakin asioissa. Epäilemme mahdollisuuksiamme, sisäinen motkottaja perustelee meille miksi ei kannata yrittää. Silloin pitäisi löytyä tilanteeseen käsky: ”ala valita!”. Mitä sitten voisin valita?

Meillä on aina liikkumavaraa suunnata vähintäänkin omaa suhtautumistapaamme asioihin. Olisiko este kuitenkin vain hidaste, voiko asioille tehdä joku jotakin jossakin? Voinko saada tukea? Voimme luoda tavoitteita, jotka ovat saavutettavissa juuri meidän elämässämme, meidän valmiuksillamme ja käsillä olevilla mahdollisuuksilla. Voimme muuttaa olemassa olevia tavoitteita sisällöiltään ja ajankohdiltaan. Voimme kannustaa itseämme, olla armollisia ja ymmärtäväisiä. Kaikessa kannattaa vaatia itselleen vaihtoehtoja jotka tuntuvat juuri minulle kaikkein parhailta.  Kun valitsemisen myötä onnistuu ja innostuu, niin pääsee suotuisten tuulten vietäväksi auringon paisteen saattelemana. 

Heli