Ammatin ja koulutusalan valinta on monelle nuorelle iso
kysymysmerkki. Oliko menneisyydessä helpompaa? Suutarin pojasta tuli suutari,
ja hän sai oppipoikana tutustua ammatin alkeisiin. Sitten kisällinä hioa
taitojaan ja vihdoin, pojastakin tuli mestari, joka saattoi jakaa osaamista
eteenpäin. Valinnan vapautta oli ehkä vähemmän, mutta eipä ainakaan ollut
tarvetta miettiä päätään puhki ammatinvalinnan kanssa. Nykyisessä
koulutusjärjestelmässä oppisopimuskoulutus muistuttaa eniten tätä perinteistä
koulutustapaa.
Mikä sinusta olisi tullut, jos ammatit periytyisivät
nykyäänkin äidiltä tyttärelle ja isältä pojalle (tai äidiltä pojalle ja isältä
tyttärelle)? Olisikohan ratkaisu ollut hyvä ja mielekäs? Entä jos
vanhemmillakaan ei ole ollut töitä – periytyykö työttömyys niin kuin tutkijat väittävät?
Alan valinta on kuitenkin jokaisen omissa käsissä.
Ammatit eivät enää periydy suoraan, mutta vanhempien
ammatilla on vaikutusta. Aina säännöllisessä päivätyössä olleiden vanhempien
lapset ovat saaneet mallin perhe-elämästä, jossa arkipäivät työskennellään, ja
illat sekä viikonloput ollaan yhdessä vapaalla. Vuorotyötä tehneiden lapset
näkevät, että vanhemmat voivat olla vapaalla ja töissä erilaisessa rytmissä.
Arvio siitä, onko edellisen sukupolven työ vaikuttanut
kiinnostavalta ja tavoiteltavalta, näyttää vaikuttavan suuresti valintoihin.
”En ainakaan halua kokea samaa kuin äitini raskaassa
työssään!”
”Minun äidilleni työ näytti olevan tärkeää, ja hän kävi
mielellään töissä, vaikkei se varmaan pelkkää ruusuilla tanssimista ollutkaan.”
”Isä ehdotti, että
minäkin kouluttautuisin samalle alalle kuin hän.”
Jos haikailet takaisin mennyttä aikaa, mikäpä estää nytkin
seuraamasta vanhempien jalanjälkiä? Tai isovanhempien, kummien tai serkkujen
viitoittamaa tietä! Satu
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti