keskiviikko 30. heinäkuuta 2014

Ammatinvalintaratkaisuja ei kannata tehdä kiireessä vaan harkiten


Kiire on suhteellinen käsite. Jollakin on aina kiire, toisella ei koskaan. Aikaa meillä kaikilla on kuitenkin ihan saman verran. Kiirettään mainostaessa moni tuntee olevansa tärkeä. Nykymaailma kannustaa kiireiseen elämäntapaan ja on jopa tuotteita, jotka on tehty kiirettä varten. On pikakahvia, pikamakaronia, take away -ruokaa, jopa pikatreffejä! Jatkuva saavutettavuus älypuhelinten, internetin, sähköpostin ja sosiaalisen median maailmassa lisää entisestään kiireen tuntua.

Joskus ihmisillä tuntuu olevan kiire myös ammatinvalintatilanteessa: pitäisi löytää ratkaisu heti tältä istumalta. Tähän liittyvä kiireen tunne on tietenkin luonnollista hakuaikojen päättyessä ja työttömäksi jäädessä. Usein kuitenkin ammatinvalinta on iso muutostilanne, joka vaatii aikaa ja kypsyttelyä eikä ratkaisu synny hetkessä. Rauhallisemmin ja harkiten tehty päätös kantaa pidemmälle. Paniikkiratkaisut voivat myöhemmin kaduttaa. On hyvä ottaa oma aikansa pohdinnalle. Toinen tarvitsee aikaa enemmän, toinen tekee ratkaisunsa nopeammin.

Kiireessä on kääntöpuoli: ihminen ei pysty keskittymään tähän hetkeen, jos vain miettii seuraavaa asiaa tai murehtii menneitä. Ammatinvalinnassa toki mennyttä ja tulevaa on hyvä miettiä, mutta myös siinä irrottautuminen juuri tähän hetkeen merkitsee paljon: mitä juuri minä haluan ja tarvitsen, mitkä asiat ovat minulle elämässä tärkeitä. Jos kiireen tuntu vaivaa missä tahansa ratkaisua vaativassa tilanteessa, on hyvä keskittää ajatuksensa yhteen asiaan kerrallaan. Jos tunnet, että ratkaisu on tehtävä heti tai joku sellaista sinulta odottaa: istu hetkeksi alas ja hengitä syvään. Läsnäolo juuri tässä hetkessä auttaa rauhoittumaan ja kokoamaan ajatuksia. Hetkeen pysähtymisen ja itsensä kuuntelun kautta voi helpommin löytää pidemmälle kantavat ratkaisut  – myös ammatinvalintatilanteessa.
Johanna

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti