keskiviikko 14. toukokuuta 2014

Arvot ja tunteet mukaan ammatinvalintaan!


Nuorena ammatinvalintaratkaisuja miettiessä kannattaa valintaan ottaa avuksi omat harrastukset, kiinnostuksenkohteet, luonteenpiirteet, vahvuudet, koulumenestys ja koulussa kiinnostaneet oppiaineet. Avuksi ideointiin voi ottaa myös perheen ja kaverit, mutta lopulta jokaisen on hyvä tehdä ihan oma valintansa.

Myös omien arvojen pohtiminen on tärkeää ammatinvalinnassa. Voit miettiä millaista elämää haluat elää ja mitkä arvot ovat sinulle tärkeimpiä elämässä. Mistä asioista et ole missään nimessä valmis luopumaan tulevassa ammatissasi? Jokaisella meistä on myös unelmia, joita kannattaa vaalia ja ottaa avuksi ammatinvalintaan. On hyvä kuitenkin olla myös varavaihtoehtoja, jos ensisijainen unelma ei toteudukaan. Valitettava tosiasia ammatinvalinnassa – niin kuin elämässä yleensäkin – on se, ettei kaikkea voi aina saada – niin kivaa kuin se olisikin!

Ammatinvalinnassa on tärkeää huomioida myös tunteet: joskus voi olla monia järkevältä tuntuvia ammatteja, joiden välillä ei osaa tehdä valintaa. Silloin kannattaa antaa intuition puhua! Usein tekee myös hyvää irrottautua hetkeksi kokonaan ammatinvalintaratkaisun miettimisestä, jolloin saa tilaa oivalluksille. Ammatinvalinta on prosessi ja vaatii aikaa, eikä päätöskään synny hetkessä.
Joskus valinta tuntuu kaikesta huolimatta vaikealta ja tulee vain hakeneeksi jonnekin. Tällöin voi miettiä, viettäisikö välivuoden esimerkiksi ulkomailla tai töitä tehden. Tämä voi auttaa ajatuksia kypsymään ja valinta tuntuu sen jälkeen helpommalta. Sekään ei maailmaa kaada, vaikka aluksi tekisi ”väärän ammatinvalinnan”. Nykyään on tavallista, että ihmiset vaihtavat työpaikkaa ja ammattiakin. Joskus myös sattuma auttaa ratkaisun tekemisessä: ehkä olet ajatellut ensisijaisesti yliopistotutkintoa, mutta kun pääset opiskelemaan ammattikorkeakouluun, huomaatkin sen sopivan itsellesi paremmin.

Johanna

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti