keskiviikko 5. maaliskuuta 2014

Tavallinen tarina iästä

Olipa kerran viittä kymppiä lähestyvä M. Meikäläinen. Hän näytti ikäistään nuoremmalta, huolehti kunnostaan ja ulkoisesta olemuksestaan. Hänellä oli alansa koulutus ja pitkä työhistoria. Hän piti työstään ja sai hyvää palautetta asiakkailta, työkavereilta ja esimiehiltä. Järkytyksekseen hänet YT-neuvottelujen tuloksena irtisanottiin. Tehtävät ulkoistettiin. Pitkän irtisanomisajan kuluessa hän haki lukemattomia työpaikkoja alaltaan ja lähialoilta, pääsi muutamiin haastatteluihin, mutta ei tullut valituksi. Hän huolestui kuukausi kuukaudelta enemmän: ”Missä vika, olenko jo liian vanha?”

Meikäläinen ei lannistunut, vaan alkoi tutkia asioita tarkemmin. Koska ikään ei voi vaikuttaa, olisiko jotakin, mihin voisi. Hän luki paikkailmoituksia entistä tarkemmin. Monissa niistä todettiin, että korkeakoulututkinto olisi eduksi, joissakin paikoissa sitä jopa edellytettiin. Valintapäätöksistä ilmoittavista ”Kiitos kiinnostuksestanne” –kirjeistä hän huomasi, että hakijamäärät olivat suuria, valituilla oli samankaltaista työkokemusta kuin hänelläkin, usein tosin vähemmän, mutta heillä oli yleensä alan ammattikorkeakoulu- tai yliopistotutkinto.

Meikäläinen päätti joustaa tavoitteissaan ja haki myös alansa vähemmän vaativiin, avustaviin tehtäviin. Ei haittaisi, vaikka palkkakin jäisi pienemmäksi. Olivathan lapsetkin jo muuttaneet omilleen. Yllätyksekseen ja pettymyksekseen häntä ei valittu niihinkään. Paikat täytettiin vähemmän koulutetuilla ja kokeneilla hakijoilla.

Meikäläisen koulutus oli opistotasoa, ammattikorkeakouluja ei siihen aikaan vielä ollutkaan, ja yliopistokoulutus oli tuntunut hänestä liian pitkältä ja teoreettiselta. Opistotutkinnolla oli nuorena päässyt hyvin töihin, ja kokemuksen kartuttua oli ollut helppo vaihtaa mieleisempiin ja haastavampiin tehtäviin. ”Tähänkö työura nyt loppuu”, hän pelkäsi. ”Mitä minun nyt kannattaisi tehdä?”

Meikäläinen päätti tutustua alansa ammattikorkeakoulututkintoon, voisiko siitä oikeasti oppia uutta, kiinnostavaa ja hyödyllistä. Tutkinto tutkinnon vuoksi ei tuntunut hänestä mielekkäältä. Hän hämmästyi ja ilahtui, sisällöt olivat monipuolisia ja kiinnostavia. Ne täydentäisivät hyvin hänen osaamistaan ja aikanaan opiskeltua melko suppeaa ja kapea-alaista tutkintoaan.

Meikäläinen haki ja pääsi ammattikorkeakouluun. Hän paneutui opintoihin tosissaan ja innostuneesti, vakavammin kuin nuorena. Puolisokin kannusti. Hän valmistui reilussa kahdessa vuodessa hyvin tuloksin. Meikäläinen oli hakeutunut opintoihin kuuluvaan työharjoitteluun alansa mieleiseen, vakavaraiseen yritykseen. Valmistuttuaan hän sai sieltä ensin sijaisuuden ja myöhemmin vakinaisen työpaikan.

Sari

4 kommenttia:

  1. Kyllä näin onnelliset tarinat ovat poikkeuksia. Monella alalla yli 50-vuotiaiden katsotaan olevan ikäloppuja. Itse olen viisikymppinen, 2 ylempää korkeakoulututkintoa suorittanut IT-asiantuntija. Minut irtisanottiin joitakin kuukausia sitten, eikä uuden työn löytäminen ole käytännössä mahdollista. Alalle palkataan lähinnä vastavalmistuneita. Yli nelikymppisistä puolestaan pyritään eroon. Esim. Suomen suurin IT-palvelualan yritys on 2-3 viime vuoden aikana irtisanonut Suomessa n. 500 henkeä vuodessa. Samaan aikaan on vuosittain palkattu reilut 100 henkeä vastavalmistuneita nuoria. Joissakin korkeakouluissa on järjestetty jopa rekrytointitapahtumia. Minulle työllistyminen tarkoittaisi alan vaihtoa, mikä puolestaan edellyttäisi koulutusta. Akateemisena minua kiinnostaa vain korkeakouluopinnot, koska haluan työltä älyllisiä haasteita. Tämän ikäisenä ei yliopistoon kuitenkaan kannata enää mennä, koska valmistuessani olisin n. 55-vuotias. Edessä on siis n. 15 vuotta kortistossa, jonka jälkeen pääsen nauttimaan mitätöntä työeläkettä.

    VastaaPoista
  2. Kiitos kommentista, joka varmasti heijastelee monen muunkin tuntoja! Työn menettäminen on surullista ja uuden löytäminen tuntuu usein vaikealta. Kohtaloon tyytyminen on yksi vaihtoehto. Toiveikkuuden säilyttäminen ja voitavansa tekeminen työn saamiseksi on toinen vaihtoehto. On hyödyllistä erottaa asiat, joihin voi vaikuttaa ja joihin ei. Ikään ei voi. Sen sijaan täydennys- tai jatko-opinnoilla, vaikka lyhyemmilläkin, voi usein parantaa asemia hakijoiden joukossa tai opiskella myöhemmälläkin iällä kokonaan uuden ammatin. Hyödylliseltä tuntuvaa, kiinnostavaa koulutusta voi ajatella myös mielekkäänä tekemisenä, työn tai työttömyyden vaihtoehtona. Iästä voi olla hyötyäkin, jos harkitsee yrittäjäksi ryhtymistä tai hakee vaativampiin työrooleihin, joihin vastavalmistuneita ei voi ajatellakaan valittavan. Joskus taas työtoiveista ja vaatimuksista tinkiminen voi auttaa. Esimerkiksi määräaikaisia töitä löytyy usein helpommin kuin pysyvämpiä. TE-palvelutkin auttavat monia eteenpäin: palkkatuki, työvoimakoulutus, urasuunnittelukurssit ja uraohjaus. Tilanteet, mahdollisuudet ja ratkaisut ovat yksilöllisiä. Vaikka iälläkin on työnhaussa merkitystä monella alalla, toivotonta työn saaminen ei silti ole vanhemmallakaan iällä.

    Sari

    VastaaPoista
  3. Hei. Itselläni on takana pitkä työhistoria hoitoalalta. Vuosien varrella fysiikka ei enää kestänyt raskasta alaa ja oltiin uuden edessä.Minulle hoettiin joka puoleta, ettei sitä kannata mennä uudelleenkoulutukseen, kun ei sitä kukaan ota töihin vajaakuntoista. Älkää uskoko näitä "auttajia" . Sinä pystyt, voit ja osaat. Sain alaani sivuavan työpaikan, hain lisäkoulutukseen ja opiskelen työn ohessa ja olen innostunut ja onnellinen. Ehdin täyttää 50 vuotta ennenkuin virallisesti valmistun, mutta minulla on vielä lähes 20 vuotta jäljellä työelämää. PARASTA...En ole vajaakuntoinen nykyiseen työhöni. Siis, alkää lannistuko. Pitää uskoa itseensä ja kaiken ikäisiä tarvitaan työpaikoilla. Mielläkin vasta valittiin virkaan 50 vuotias, eli kyllä ne työllistyy siinä kuin muutkin. Hyvänhän se työnantaja ottaa. Ole hyvä tai jopa paras :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi! Kokemuksesi ja näkemyksesi kannustaa ja rohkaisee muita vastaavassa tilanteessa olevia. Olen samaa mieltä. Ammatinvaihtaminen ja uudelleenkoulutus auttaa monia pääsemään terveydelle sopivaan työhön, missä terveysrajoitteista ei ole haittaa.

      Poista