Tavallinen tarina iästä

Olipa kerran viittä kymppiä lähestyvä M. Meikäläinen. Hän näytti ikäistään nuoremmalta, huolehti kunnostaan ja ulkoisesta olemuksestaan. Hänellä oli alansa koulutus ja pitkä työhistoria. Hän piti työstään ja sai hyvää palautetta asiakkailta, työkavereilta ja esimiehiltä. Järkytyksekseen hänet YT-neuvottelujen tuloksena irtisanottiin. Tehtävät ulkoistettiin. Pitkän irtisanomisajan kuluessa hän haki lukemattomia työpaikkoja alaltaan ja lähialoilta, pääsi muutamiin haastatteluihin, mutta ei tullut valituksi. Hän huolestui kuukausi kuukaudelta enemmän: ”Missä vika, olenko jo liian vanha?”

Meikäläinen ei lannistunut, vaan alkoi tutkia asioita tarkemmin. Koska ikään ei voi vaikuttaa, olisiko jotakin, mihin voisi. Hän luki paikkailmoituksia entistä tarkemmin. Monissa niistä todettiin, että korkeakoulututkinto olisi eduksi, joissakin paikoissa sitä jopa edellytettiin. Valintapäätöksistä ilmoittavista ”Kiitos kiinnostuksestanne” –kirjeistä hän huomasi, että hakijamäärät olivat suuria, valituilla oli samankaltaista työkokemusta kuin hänelläkin, usein tosin vähemmän, mutta heillä oli yleensä alan ammattikorkeakoulu- tai yliopistotutkinto.

Meikäläinen päätti joustaa tavoitteissaan ja haki myös alansa vähemmän vaativiin, avustaviin tehtäviin. Ei haittaisi, vaikka palkkakin jäisi pienemmäksi. Olivathan lapsetkin jo muuttaneet omilleen. Yllätyksekseen ja pettymyksekseen häntä ei valittu niihinkään. Paikat täytettiin vähemmän koulutetuilla ja kokeneilla hakijoilla.

Meikäläisen koulutus oli opistotasoa, ammattikorkeakouluja ei siihen aikaan vielä ollutkaan, ja yliopistokoulutus oli tuntunut hänestä liian pitkältä ja teoreettiselta. Opistotutkinnolla oli nuorena päässyt hyvin töihin, ja kokemuksen kartuttua oli ollut helppo vaihtaa mieleisempiin ja haastavampiin tehtäviin. ”Tähänkö työura nyt loppuu”, hän pelkäsi. ”Mitä minun nyt kannattaisi tehdä?”

Meikäläinen päätti tutustua alansa ammattikorkeakoulututkintoon, voisiko siitä oikeasti oppia uutta, kiinnostavaa ja hyödyllistä. Tutkinto tutkinnon vuoksi ei tuntunut hänestä mielekkäältä. Hän hämmästyi ja ilahtui, sisällöt olivat monipuolisia ja kiinnostavia. Ne täydentäisivät hyvin hänen osaamistaan ja aikanaan opiskeltua melko suppeaa ja kapea-alaista tutkintoaan.

Meikäläinen haki ja pääsi ammattikorkeakouluun. Hän paneutui opintoihin tosissaan ja innostuneesti, vakavammin kuin nuorena. Puolisokin kannusti. Hän valmistui reilussa kahdessa vuodessa hyvin tuloksin. Meikäläinen oli hakeutunut opintoihin kuuluvaan työharjoitteluun alansa mieleiseen, vakavaraiseen yritykseen. Valmistuttuaan hän sai sieltä ensin sijaisuuden ja myöhemmin vakinaisen työpaikan.

Sari