Tässä kertomuksessa on tarkoitus puhua minun kokemuksistani ja näkemyksistäni. Tarinan kommentit ja näkemykset edustavat minua, ei muita tahoja tai henkilöitä.
Kohti keittiötä!
Tarina saa alkunsa jostain tuolta v.1995-96, jolloin aloin miettimään tulevaisuuden ammattia peruskoulussa opojen kanssa. Silloin näkökulma oli, mitä harrastan tai mitä tykkään tehdä, josko sieltä löytyisi jotain tartuntapintaa ammatillisessa mielessä. Olin nuoruudessa urheilullinen, ja onnekseni sain harrastaa paljon erilaisia harrastuksia lapsena. Kaikki olivat puolin jos toisin sellaisia, joihin ei tarvinnut vanhempien rahallisesti paljoa panostaa. Keskustelutuokiossa monesti nousi esiin yrittäjyys ja sukuni innostuneisuus ruuanlaittoon sekä kalastusharrastukseni. Ensimmäinen ajatukseni olikin että olisin lähtenyt opiskelemaan kalastus- tai eräoppaaksi. Mietin myös, että jos teen rakkaasta harrastuksestani työn, haluanko tai jaksanko enää harrastaa sitä? Näin ollen oppaan hommat saivat jäädä, ja aloin suuntaamaan ajatuksiani silloin MARATA -alalle eli matkailu- ravitsemus- ja talousalalle. Hain opiskelemaan ravintolakokkilinjalle. Laitoin yhteishakulomakkeeseen ensimmäiseksi vaihtoehdoksi ravintolakokkilinjan ja toiseksi kalastus- ja eräoppaan linjan. Meni tovi ja sieltä sitten tulikin pääsykoepyyntö ensimmäiseen. Voin sanoa, että ovat olleet yksi parhaimpia kokemiani haastatteluja ikinä. Kun odotimme omaa vuoroamme, meidän piti kuoria perunoita odotellessamme. Tämä oli sellainen ” millä asenteella tulee koulutukseen?” - kysymys. Itse kuorin 20 kiloa perunaa. Ilmeisesti sitten luonteen puolesta tai jostain muusta syystä (koska peruskoulutodistuksella en päässyt juhlimaan), sain kuin sainkin unelmieni koulupaikan ravintolakokiksi. Saattaisin jonain päivänä päästä töihin sukuni ravintola-alan palveluihin. Koulutuksen aikana teinkin monia harkkoja heille ja kaikki tuntui menevän juuri siihen suuntaan kuin olin kuvitellut. Elämä on kuitenkin jännää - koskaan ei tiedä mitä tulee eteen.
Olin opiskellut ensimmäisen vuoden opinnot ja into ravintola alaa kohtaan kasvoi ja kasvoi. Unelmat omasta pitopalvelusta olivat mielessä, koska sukulaiseni oli lopettamassa toimintaansa omien sairauksien takia. Kun olimme juuri aloittamassa toisen vuoden opintoja, minulle sattui liikenneonnettomuus, jonka seurauksena olin noin vuoden poissa koulusta. Kävin kyllä koululla sellaisilla kursseilla, joissa ei tarvinnut seisoskella. Olin siis kokonaan lähes toisen vuoden opinnot poissa keittiöstä. Silloin myös lääkärini kertoi, että en koskaan tule tekemään ravintolakokin työtä, koska en saa enää tehdä raskasta seisomatyötä. Tämä oli iso isku minulle. Kuitenkin kuntoutin itseni niin, että sain käytyä koulun loppuun 2005 vuoden lopulla, ja sain sieltä todistuksen ulos. Tiesin, että tulevaisuuteni ei ole tällä alalla. Silloin alkoi muutaman vuoden miettiminen, mitä elämältäni haluan. Samalla kuntoutin itseäni parhaani mukaan ja tein töitä mitä pystyin, mutta mikään ei tuntunut omalta.
Työn kautta ammattiin?
Vuonna 2007 kuulin kaveriltani, että heille tarvitaan kodinkonemyyjää töihin. No olen aina ollut kiinnostunut erilaisesta elektroniikasta, kameroista, äänestä yms. ja ajattelin että eihän mun siellä tarvii kannella juuri mitään painavaa koska varastomiehet on erikseen. Pääsin haastatteluun, keskustelimme tilanteestani, ja lopuksi mulle esiteltiin paikkoja ja kerrottiin että ”otamme sinut töihin, jos vain haluat oppisopimuksen, että käyt tässä samalla myynnin ammattitutkinnon, josta saat ammatin itsellesi”. No ei sitä tarvinnut paljoa miettiä kun jo nimet olivat paperissa 1v 6kk mittaisessa oppisopimuksessa. Tässä vaiheessa olin 21-vuotias nuorimies, joka etsi omaa minuuttaan, ja tuntui että kaikki voisi mennä hyvin edellisen pettymyksen jälkeen. Silloinhan minulla ei ollut vaikutusmahdollisuuksia.
Oppisopimukseni järjestettiin aluksi niin, että kaksi kertaa kuussa minulla oli teoriapäivät, jossa käytiin läpi erilaisia asiakaspalvelutilanteita, kassajärjestelmiä sekä varastokirjanpitoa. Muutaman kuukauden kävin tällä tavoin koulua töiden ohella, kunnes opettajani sanoi että ” sun ei tarvii enää tulla tänne, nähdään sit näytöissä”. Kaikki sujui hyvin. Työpaikalla sain ohjaajaltani hyviä tehtäviä, mitä mun piti tehdä työpäivän aikana muun asiakaspalvelun ohella. Ne olivat oman alan ”pikatenttejä”. Lähinnä he testasivat miten omaksun asioita. Kaikki meni hyvin noin vuoden ajan, kunnes jalka alkoi taas vaivaamaan ja seisomatyö alkoi tuntua haastavalta. Jalka ei vain kestänyt 7h seisomatyötä, vaikka sain istua ja lepuuttaa jalkaa kun siltä tuntui. Minulle tuli reilun 3kk sairasloma eri mittaisina jaksoina. Taas oltiin miettimässä, mitähän tässä nyt pitäisi tehdä. Työnantaja ja työterveyslääkäri olivat sitä mieltä että homma puhalletaan nyt poikki ennen kuin mitään sattuu. Itseäni tilanne harmitti. Puhuimme sitten asiasta oppisopimustoimiston henkilön kanssa ja vastuuopettajani kanssa, joka oli onneksi sitä mieltä että voisin suorittaa näytöt niin pian kuin vain työnantajalle ja mulle sopii, koska osasin jo ammatilliset asiat. Näyttöpäivä tuli. Se oli varmasti taas niitä päiviä, jotka muistan kyllä. Silloin allekirjoittaneella oli asiakkaita palveltavana paljon, kun muut niitä ohjailivat palveltavakseni. Ennen päivän päättymistä näytönvalvoja otti minut ja esimieheni keskustelutilaisuuteen. Näytöt olivat suoritettu hyväksytysti ja todistus annettiin kouraan. Sain todistuksen keskiarvoksi 4.5. Olin taas siinä tilanteessa, että olen juuri valmistunut enkä voi tehdä sitä työtä johon olen kouluttautunut. Tässä vaiheessa sain myös omalta lääkäriltäni lausunnon, jossa kielletään 100% seisomatyö terveydellisistä syistä, ja voin sanoa että nuorena se oli aika ”kuolettava lausunto”.
Kolmas kerta toden sanoo?
Ajattele tilannetta vuonna 2008: olet 22-vuotias nuori, et saa tehdä seisomatyötä ja sinulla on kaksi ammatillista tutkintoa, joiden suuntautumisissa olet seisomatyöläinen. Sellaisessa tilanteessa olin. Olen kuitenkin aikamoinen ”torakka” luonteeltani, ja koitan aina löytää jonkin positiivisen asian kaiken negatiivisen keskeltä. Tässä tilanteessa ei enää auttanut muu kuin ottaa taas mietintään, mitä haluan olla isona? Työn pitäisi olla istumatyötä tai ainakin sellaista, että sitä voisi tehdä suurimman osan ajasta näyttöpäätteellä. Apuna minulla ei tässä vaiheessa ollut enää muuta tahoa kuin TE-toimisto. Sieltä en silloin muistaakseni saanut apua koulutusvalintoihin koska myynnin koulutuksella olin pätevä moneen työhön. Minua ei kiinnostanut kaupan kassana työskentely, mitä olisi saattanut olla tarjolla. Kuukausia meni ja tein hanttihommia, kunnes yhtenä päivänä olin netin syövereissä ja jotenkin youtube-surffailun lomassa eteeni tuli esittelyvideo kulttuurituottajan AMK-opinnoista. Aloin ihan mielenkiinnosta katsoa sitä, ja sehän oli sitten tälläiselle mediasta, musiikista ja taiteesta tykkäävälle vallan mielenkiintoinen vaihtoehto. Mikä parasta, hakuaikaa oli vielä muutama päivä jäljellä. Ei muuta kuin hakemusta sisään ja peukkua pystyyn. Aika kului, ja sitten postista tuli kutsu pääsykokeisiin kulttuurituotannon linjalle. Muistan että hakuvuotenani 2008 kulttuurituotantoon oli 500 hakijaa. Pääsykokeet koostuivat muutamista erilaisista tehtävistä, kuten englannin kielen koe ja ”ryhmähaastattelu”, joka ei oikeastaan ollut haastattelu vaan meidän piti suunnitella perhetapahtuma paikalliselle raviradalle. Tässä katsottiin osallistujien ideointi-, johtamis-, organisointi yms. kykyjä. Päivän päätteeksi olin aika tyhjä, koska olin antanut kaiken mitä minusta lähtee, mutta se epävarmuus että annoinko liikaa oli kauhea.
Taas kului aikaa ja sitten tieto saapui postilaatikkoon: ”Onneksi olkoon, teidät on valittu opiskelemaan kulttuurituotannon AMK-tutkintoon 12.9.2009 aloittavaan ryhmään”. Olin yksi 32 opiskelijasta jotka valittiin. Tässä vaiheessa otin yhteyttä TE-toimistoon ja kysyin: ”Hei sain koulupaikan! Saanko työttömyysetuutta?” No vastaushan oli että en, koska olen alle 25v. Otin siis suunnaksi Kelan selvittääkseni opintotukea ja opintolainaa. Olin myös velvollinen ilmoittamaan vakuutusyhtiölle tilanteeni muutoksista, koska he näin olivat ilmoittaneet. Heiltä sain onnittelut ja toivotuksen: ”Onnea jatkoon!”. Tämä tuli selväksi, joten ei muuta kuin kohti opintoja! Koulu alkoi ja kaikki tuntui loksahtavan paikoilleen viimein. Kulttuuriala on niin laaja, että voisin varmasti saada sellaisen ammatin, jota voin tehdä tai ainakin hyödyntää osana muuta työtä. Ensimmäisen vuoden siis opiskelin Kelan tukemana kunnes sukulaiseni kysyi minulta: ”Miksi et hae uudelleen koulutustukea vakuutusyhtiöltä?” Vastaukseni taisi olla: ”Ai niiku mitä tukea? Ilmoitin heille kyllä, että aloitan opinnot, mutta eivät he mitään tälläisestä minulle puhuneet.” Tästä alkoikin sitten sellainen pieni ”yhden miehen sota” omien oikeuksien puolesta taistelemisessa. Tämä oli päätoimisen opiskelun ohella aika työlästä, kun samalla piti etsiä vanhoja lausuntoja ja hankkia uusia lausuntoja lääkäreiltä ja koulun opettajalta. Kannanottoa haluttiin myös siihen, miten tätä kulttuurituottajan ammattinimikettä tai osaamista voi soveltaa muilla aloilla. Kaikkiaan tähän taistoon meni koko vuosi, mutta lopputulema oli että vakuutusyhtiö päätti rahoittaa minulle korkeakoulututkinnon opiskelun. Vakuutusyhtiö lähti puoltamaan opintoja, koska ravintolayrittäjyyteen tähtäävien opintojen aikana tapahtunut onnettomuus ja myöhemmin todettu 100% työkyvyttömyys hankkimiini ammatteihin, aiheuttivat tilanteen, että olin ilman sellaista koulutusta jolla voisin työllistyä.
Suoritin opinnot ja valmistuin 2013 elokuussa kulttuurituottajaksi AMK-opinnoista. Se oli huikea tunne: nyt mulla on tutkinto, jonka soveltamista vammani ei estä. Tosin työpaikka piti vielä löytää. Koulusta valmistuttuani olin muutaman kuukauden ihan vaan vapaalla ja sitten ilmoittauduin taas työnhakijaksi TE-toimistoon. Ilmoitin siellä: ”Nyt mä olen tässä, tällaista työtä voin tehdä ja tässä on todistus millaista en saa tehdä.” Hetken keskusteltuamme virkailijan kanssa, hän tokaisi: ”Tuolla yläkerrassa on määräaikainen virka auki, johon voisit taustasi pohjalta soveltua hyvin, saanko suositella sinua heille?.” Vastasin, että ilman muuta saat ehdottaa, jos koet minun täyttävän hakuehdot. No sitten sieltä tuli soitto maaliskuun alkupuolella, jossa minulle ehdotettiin: ”Tervetuloa haastatteluun, sua suositeltiin tehtävään taustojesi takia. Pääsetkö huomenna haastatteluun?” Pääsinhän mä, eipä siinä työttömänä mitään sen tähdellisempää ollut meneillään. Kuulin mikä homma on ja aluksi mietin et onkohan musta tähän, onko minusta virkailijaksi? Kuitenkin, mitä enemmän puhuimme, sitä enemmän mielenkiinto heräsi uutta tehtävää ja haasteita kohtaan. Haastattelun lopuksi kiersimme työpaikan, ja haastattelija sanoi, että hän ilmoittelee heti kun rekrytoinnit ovat ohi. No päivät kuluivat ja ajattelin jo, että ei tästä mitään tullut. Sitten koitti 1.4., joka on aprillipäivä. Tuli soitto oudosta numerosta. Vastasin siihen, ja soittaja oli haastattelijani. Kuulin sanat ”Nyt kävi niin, että sinut on valittu tähän virkaan.” Vastasin toteamukseen: ” Olen kyllä tiennyt et virkamiehillä on huumorintajua, mutta tää on jo julmaa ilmoittaa asiasta aprillipäivänä.” Soittaja pahoitteli päivää jona soittaa. Valinnan täytyi siis olla totta. Jotenkin siinä taas tuli tunne että nyt elämä voittaa! Nyt sain kaikkien vastoinkäymisten jälkeen työn, jota voin tehdä vammoistani huolimatta.
Nyt on vuosi 2020 kun tätä kirjoitan, ja olen siis ollut 5.5.2014 lähtien töissä TE-hallinnossa, jossa voin soveltaa täysin kaikkea lukemisen ja elämänkokemuksen kautta opittua. Haluan kertoa tällä kirjoituksellani, että älä luovuta, vaikka kirvestä tulee selkään nurkan takaa sinun huomaamattasi ja tuntuu että ratkaisua ei ole. Kaikella on jokin tarkoitus, joka ohjaa oikeaan suuntaan. Itse tässä omassa ”seikkailussani” en saanut suunnitteluapua uuteen ammattiin. Enää en lähtisi itse kaikkea etsimään vaan ottaisin avukseni ammattilaisen, joka osaa ohjata oikeaan suuntaan heti ja tarvittaessa voisin kysyä ohjeita. Niin kuin minulla myös muilla voi tulla tilanne vastaan, että jokin ei onnistu mutta oikeilla ohjeilla voi löytyä jokin polku opintoihin tai sitten rahoitukseen joita itse ei osaa etsiä.
Nyt jos olisin samassa lähtötilanteessa uudelleen miettimässä alanvaihtoa terveydellisten syiden johdosta, niin hyödyntäisin kyllä tätä Suotuisa Suunta -blogia ja Koulutusneuvontaa aivan varmasti. Myös uraohjausta on saatavilla työeläkelaitoksen kautta tai TE-palveluissa. Te-palvelut ovat ilmaisia ja kuuluvat kaikille kansalaisille.
- Elämä on keitto -
Vinkkejä ammatilliseen kuntoutukseen hakeutumisesta sekä te-palvelujen neuvonta- ja ohjauspalveluista löydät seuraavista blogikirjoituksista:
Ammatilliseen kuntoutukseen hakeutuminen työttömänä
Mitä tehdä, kun ei terveydellisistä syistä pysty jatkamaan nykyisessä työssä
Koulutusneuvonta
TE-puhelinpalvelujen Uraohjaus
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti