keskiviikko 13. kesäkuuta 2018

Tekniikkaa auttaa oppijaa – tunnetko omien työvälineidesi mahdollisuudet?

Kuluneen kymmenen vuoden aikana tietotekniikka on tullut taskuihin älypuhelinten muodossa. Emme enää opettele puhelinnumeroita tai osoitteita ulkoa. Internetsivustot ovat lisääntyneet tänä aikana niin huimasti, että melkeinpä mihin pulmaan tahansa löydät ohjeet ja ilmaiset sovellukset. Viime kuukausien aikana olen esimerkiksi puhelimella etsinyt tietoa seuraaviin ongelmiin: miten avata numerolukollinen matkalaukku, mitä eri kemikaaleja on eri pyykinpesuaineissa ja miten löytää vieraassa kaupungissa ravintola.

Tekniikka on oiva väline oman ajattelun jatkeena. Esimerkiksi netissä olevat ilmaiset sovellukset ovat hyvä apu muistamiseen ja oppimiseen. Esimerkiksi Pearltrees –sovellus (www.pearltrees.com) on itselläni päivittäisessä käytössä. Kyseiseen netissä toimivaan ohjelmaan voin tallettaa ryhmitellen omia nettilinkkejä, jolloin ne ovat löydettävissä kaikilla laitteilla samalta sivulta. Myös Google Driven käytön opettelu lisää tietojen löytämisen helppoutta: laitan sinne sellaisia tiedostoja, jotka ovat sellaisia mitkä haluan nopeasti löytää, mutta eivät ole luottamuksellisia. Monille on tuttua älypuhelimen kameran ja videokuvauksen hyödyntäminen eri tilanteissa vaikkapa tilapäisten muistiinpanojen tekemiseen. Mielestäni on helpompi löytää muistilaput puhelimesta valokuvattuna kuin että ne olisivat joko työpöydällä, laukussa, jääkaapin ovessa tai keittiön sivupöydällä. Kuva pitää vain muistaa ottaa ennen lapun kadottamista.  Tietokoneissa ja muissa päätelaitteissa on toki myös muistio- ja muistilappusovelluksia, laskimia ja puheen äänitysohjelmia, joihin kannattaa tutustua, ja miettiä mitä hyötyä niistä voisi olla ja missä tilanteessa.  Oppimiselle hyviä tukia ovat myös ohjelmat, jotka lukevat ääneen tekstiä, tai joiden avulla voi tehdä merkintöjä esimerkiksi pdf-tiedostoihin. Muistiinpanoja voi olla mahdollista tallettaa niin, että niitä voi etsiä hakusanojen perusteella. Omassa koneessa tai puhelimessa on hyvä opetella myös näytönkopiointi-toiminto, jolla voi tallettaa sillä hetkellä näkyvän näytön tai sen osan. Vertailu kannattaa. Ohjelmat muuttuvat, kehittyvät ja toisaalta poistuvat käytöstä.
Tekniikasta voi olla apua oppimisen pulmiin. Erilaisten oppijoiden liitto on kerännyt sivuilleen apuvälinekeskuksen oppimisen tueksi, sivun osoite on https://www.eoliitto.fi/oppimisen-apuvalineet/. Vaikka sinulla ei varsinaista oppimisen vaikeutta olisikaan, voit löytää sivuilta kiinnostavia vinkkejä työhön, vapaa-aikaan ja opintoihin.  Sivuilla on myös lapsille sopivia tietokoneohjelmia ja menetelmiä, joilla voi tukea ja innostaa oppimiseen. Erilaisten oppijoiden liittoon voit ottaa suoraan yhteyttä, jos kaipaat apua tai vertaistukea oppimisasioissa. He järjestävät tilaisuuksia ja tapahtumia aihepiiriin liittyen.
Heli

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti