(Kari Uusikylä, Seiskan todistus ei tarkoita seiskan lasta http://www.vauva.fi/artikkeli/sina/vanhemmuus/kari_uusikyla_seiskan_todistus_ei_tarkoita_seiskan_lasta)
Kari Uusikylä on kasvatustieteen emeritusprofessori, joka meinasi itse aikoinaan jättää koulun kesken. Minä olen kasvatustieteen maisteri, joka aikoi jättää koulun kesken.
Muistan hyvin kirkkaana sen hetken, kun koulutaival alkoi. Jo ensimmäisen päivän jälkeen totesin kotona, etten halua mennä enää kouluun. Pidin koulua typeränä paikkana. Paikallaan istuminen tuntui hankalalta. Olisin halunnut tehdä ja liikkua koko ajan. Ihmettelin, miksi muut olivat innoissaan koulun alkamisesta.
Lukemaan opettelu oli vaikeaa, koska minua ei kiinnostanut.
Paremmin sanottuna koko koulu ei kiinnostunut. En vain löytänyt omaa paikkaani
koulussa. Vanhemmat yrittivät kannustaa minua parhaansa mukaan. Ehkä vanhempien
kannustuksella oli osansa siinä, että suoriuduin peruskoulusta ja myöhemmin
lukiosta keskivertoarvosanoin. Tein aina vain sen, mikä oli pakko. Vasta viimeisenä
lukiovuotena kiinnostus opiskelua kohtaan heräsi. Aloin tiedostaa keinoja,
joiden avulla oppiminen oli helpompaa. Vähitellen opiskelu tuntui mielekkäältä,
koska taitojen kehittyessä koin onnistumisia.
Lukion lähestyessä loppua oli aika miettiä, mitä haluaisi
tehdä isona. Haaveilin opettajan työstä, mutta ajattelin, ettei minulla ole
mahdollisuuksia päästä opiskelemaan. Olin saanut kuulla aikaisemmin, ettei
minun kannata edes hakea yliopistoon, koska en ollut ”lukuihminen”. Lopulta
päädyin hakemaan ammattikorkeakouluun. Hain opiskelemaan sosionomin ja
rakennustekniikan opintoihin. Sosionomin opinnot kiinnostivat vain sen vuoksi,
että tutkinto antoi pätevyyden lastentarhanopettajan tehtäviin. Rakennustekniikka
kiinnosti, koska olin ollut jo pienestä pitäen kiinnostunut kaikesta
rakentamisesta ja suunnittelusta.
Sosionomin pääsykokeissa minulle tuli olo, etteivät opinnot ole
minun juttuni. Toivoin, etten pääse opiskelemaan. Onnekseni toiveeni toteutui. Osallistuin
rakennustekniikan pääsykokeisiin jo ihan sen vuoksi, että halusin kokeilla,
mihin osaamiseni riitti. Opiskelukaverini epäilivät, etten tule sinne
pääsemään. En ollut opiskellut lukiossa pääsykokeissa tarvittavia aineita
enempää kuin pakolliset kurssit. Pääsykokeet menivät hyvin ja sain
opiskelupaikan.
Harkinnan jälkeen päätin siirtää rakennustekniikan opintoja
ja pitää välivuoden. Halusin saada lisäaikaa. Opiskelin välivuoden avoimessa
yliopistossa kasvatustieteitä ja olin töissä. Vihdoin olin tilanteessa, jossa
opiskelu vei mukanaan. Seuraavassa haussa hain opiskelemaan kasvatustieteitä ja
sain opiskelupaikan. Opintojen alkaessa jännitin kovasti, miten selviän
opinnoista. Yliopistossa opiskelu oli pääosin aika helppoa, vaikka muutaman
kerran iski epätoivo ja epäilys omista kyvyistä. Kehityin jopa jonkinlaiseksi
”lukuihmiseksi”, mutta pärjäsin pitkälle hyvän muistini varassa.
Muutaman vuoden opiskelun jälkeen valmistuin erinomaisin
arvosanoin kasvatustieteen maisteriksi. Sen jälkeen olen ollut työelämässä ja
tehnyt erilaisia alan töitä. Olen onnellinen siitä, että olen saanut tehdä
töitä, joista todella pidän. Olen monien vaiheiden kautta löytänyt oman
juttuni. Saavuttanut sen, mikä tekee onnelliseksi. Kokemukseni myötä olen samaa
mieltä Uusikylän kanssa siitä, että on tärkeää löytää se oma juttunsa. Ei
pelkästään lapsen, vaan myös aikuisen.
Kertomukseni tarkoitus on rohkaista. En tarkoita, että
kaikista pitäisi tulla maistereita. Haluan, että uskot itseesi ja omiin kykyihisi,
vaikka muut niitä kyseenalaistaisivat. Kaikilla on mahdollisuutensa. Olet
paljon muutakin kuin vain se seiskan oppilas. Koulumenestys ei mittaa sitä,
mitkä mahdollisuudet sinulla on onnistua. Yritä parhaasi ja kokeile joskus
rajojasi. Jos epäonnistut, kokeile uudestaan. Voit saavuttaa unelmasi vain, jos
uskallat olla rohkea.Miia
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti