keskiviikko 16. tammikuuta 2019

Opiskelijana Aalto-yliopistossa

Kuva: Aalto-yliopisto, Taina Hyppölä
Juttusarjassamme tutustumme eri oppilaitosten opiskelijakokemuksiin. Tällä kertaa vuorossa on Aalto-yliopiston tekniikan opiskelija.

Mitä opiskelet, ja missä vaiheessa opintojasi olet nyt?
Opiskelen pääaineenani tietotekniikkaa (Computer Science) ja olen ensimmäisen vuoden maisteriopiskelija. Pääaineessani erikoistun Algorithms, Logic & Computation -trackiin.

Miten päädyit opiskelemaan juuri tietotekniikkaa? Oliko sinulla muita vaihtoehtoja?
Olen lapsesta asti viettänyt paljon aikaa tietokoneella, joten tietotekniikan opinnot tuntuivat sopivalta vaihtoehdolta. En tosin ollut koodannut lainkaan ennen opiskelujen alkua. Hain myös opiskelemaan meteorologiaa Helsingin yliopistoon, sillä myös sääasiat kiinnostavat.

Millainen kokemus opiskelijaksi hakeminen oli? Olivatko pääsykokeet vaikeat, vai tulitko valituksi suoraan todistusten perusteella?
Hakeminen itsessään oli varsin yksinkertaista. Kävin pääsykokeissa, jotka olivat toki haastavat, mutta palauttelin ennen niitä mieleeni lukion matematiikkaa ja fysiikkaa valmennuskurssilla.

Mitä sinulle on jäänyt mieleen opiskelujen aloittamisesta? Mikä yllätti?
Ensimmäisiltä viikoilta mieleeni jäivät erilaiset fuksitapahtumat kuten sitsit ja suunnistukset. Pian kuitenkin alkoi arki, ja yllätyin siitä kuinka paljon vaivaa minun täytyi nähdä opiskeluissa pärjäämisen eteen verrattuna esim. lukioon.

Minkälaista väkeä tietotekniikkaa opiskelee? Onko olemassa ”tyypillistä” tietotekniikan ylioppilasta?
Kaikenlaista! Vaikka monia yhdistää kiinnostus esimerkiksi tietokonepeleihin, on ihmisiä monenlaisista taustoista, on introverttejä, ekstroverttejä ja kaikkea siltä väliltä. Toki sukupuolijakauma on vahvasti mies(oletettu)valtainen, joita omalla vuosikurssillani aloittaessani oli yli 95%.

Oletko paljon tekemisissä myös muita pääaineita opiskelevien kanssa? Huomaako eron eri pääaineita opiskelevien välillä osaamisessa tai persoonallisuudessa?
Olen ollut jonkin verran tekemisissä muiden teknillisen alan opiskelijoiden kanssa, erityisesti fyysikoiden. Huomaan enemmän eroja yksilötasolla; hyvin monenlaisia persoonia on tullut vastaan. Vähän nörttejä melkein kaikki on kuitenkin. J

Opiskelet pääasiassa Otaniemessä, etkö vain? Suosittelisitko opintojaan aloittelevalle myös asumista Teekkarikylässä, vai onko sillä mielestäsi merkitystä opiskelijalle?
Kyllä, opiskelen Otaniemessä. Teekkarikylässä asuminen kannattaa ainakin opintojen alkuvaiheessa, sillä se on oma ainutlaatuinen yhteisönsä, josta jokainen halutessaan löytää paikkansa. Monet tapahtumat ja kerhotoiminnat sijaitsevat Teekkarikylässä tai sen lähellä, joten siellä asuminen on kätevää. Mikäli kaipaa hiljaisuutta ja biletys häiritsee, voi tällöin pohtia asumista jossain muualla.

Mikä on parasta Aalto-yliopistossa opiskelussa?
Yhteisöllisyys ja mahdollisuus olla oma itsensä, opiskella fiksujen ja ystävällisten ihmisten kanssa!

Minkälaisia ajatuksia sinulla on opintojen jälkeiselle elämälle? Tuntuuko se vielä kaukaiselta?
Toivon päätyväni tekemään jotain merkityksellistä ja inspiroivaa työtä, johon siirtyminen opiskelusta ei ole liian suuri ”hyppy tuntemattomaan”. Toistaiseksi se tuntuu melko kaukaiselta, erityisesti koska en vielä tiedä mitä tulen tekemään ja mihin kykyni tulevat riittämään.

Kiitos haastattelusta ja hyvää opiskeluintoa jatkossakin!

Tässä linkki tietotekniikan opintoihin Aalto-yliopistossa.

Satu

2 kommenttia:

  1. Kiitokset tästä. Minun ystäväni tytär on menossa opiskelemaan Helsinkiin, ilmeisesti juurikin samaan yliopistoon. Hän on paljon miettinyt opiskelija-asunnon hankintaa. Toinen vaihtoehto olisi, että hän asuisi tätinsä luona. Toivotaan että hän nauttii opinnoista ja asunto löytyy.

    VastaaPoista
  2. Opiskelemaan lähtö uudelle paikkakunnalle on tärkeä vaihe elämässä. Kaikkea hyvää ystävän tyttärelle ja muillekin opintoja harkitseville ja aloittaville! Oman oppilaitoksen opiskelijoiden tukipalvelut ovat turvallinen ja hyvä taho pitää mielessä, kun etsii kysymyksiinsä vastauksia. Myös opiskelutovereilta saa hyviä vinkkejä opintojen pulmakohtiin.

    VastaaPoista