Mistä mielelle tukihaarniska?

Tänä kesänä uutisoitiin siitä, että Mielenterveysjärjestö Mielen (aikaisempi nimi Suomen Mielenterveysseura) kriisipuhelimeen oli tullut enemmän soittoja kuin koskaan ennen tämän puhelinpalvelun historiassa. Heinäkuun soittomäärä oli 23000, mutta vain joka viidenteen pystyttiin vastaamaan.  Ihmissuhdeongelmien ja arjen haasteiden ohella soittajilla oli mm. työ-ja opiskeluhuolia. Kesällä uutiskynnyksen ylitti myös tieto siitä, että nuorten terveysongelmista yleisimpiä ovat mielenterveysongelmat. Voisiko syynä tähän huolestuttavaan suuntaukseen olla aina vain kasvava tehokkuuden vaatimus ja elämän suorituskeskeisyys? 

Ihmisten elämä on muuttunut kiihtyvällä vauhdilla ja teknologinen kehitys on mahdollistanut huimia edistysaskelia. Oletuksena on ilmeisesti, että myöskin ihminen kehittyy tehokkaammaksi, sekä fyysisesti että psyykkisesti. Fyysisesti haastaviin tehtäviin on kehitetty mm. ulkoinen tukiranka eli eksoskeleton. Päälle puettava ulkoinen tukiranka antaa fyysisen työn tekijälle hydrauliikan avulla lisää voimaa. Se toimii kuin jousipyssy: se varastoi energiaa, kun käyttäjä esimerkiksi kumartuu ja vapauttaa sitä, kun käyttäjä nostaa painavaa esinettä. Ulkoista tukirankaa on kokeiltu Fordin tehtailla Michiganissa. Tekoäly on todellisuutta ja robotteja rakennetaan jo peruskoulussa. Ohjelmointia opiskellaan pienestä pitäen. Mutta tietokoneet eivät osaa vielä ajatella, sillä niillä ei ole mielikuvia, joiden varassa tietoinen ajattelu tapahtuu, on todennut tekoälytutkija Pentti O. Haikonen. 

Vaikka filosofisesti ajatellen ihmisen tulisi kilvoitella vain oman itsensä kanssa, vertailua ja kilpailua ei voi välttää.  Vauvalle annetaan Apgar-pisteet heti syntymän jälkeen ja sen jälkeen jokaisessa elämänvaiheessa ihminen on arvioinnin kohteena. Päiväkodista lähtien arvioidaan lapsen kehitystä. Peruskoulussa arviot saadaan alkuun rasteina,  myöhemmin numeroina. Yläkoulusta saadut arvosanat määräävät sen, mihin nuori pääsee opiskelemaan. Toisen asteen ja ylioppilastutkinnon arvosanat ovat hyvin ratkaisevia jatko-opintoihin pääsyssä. Ja ammattiin valmistumisen tai tutkinnon suorituksen jälkeen kilpaillaan työmahdollisuuksista. Työelämässä käydään kehityskeskusteluja, joissa arvioidaan työntekijöiden ja esimiesten suoriutumista. 

Koska työelämä on vaativaa eikä enää mikään työpaikka ei ole ns. varma ja pysyvä, työssä halutaan suoriutua hyvin. Jos työsuorituksen kriteeristö ei ole selkeä, voi tulla kiusaus seurata työtovereiden suoriutumista. Sehän on hyvin helppoa tänä digitaalisena aikana. Pahimmassa tapauksessa tällaisesta voi seurata ristiriitoja ja eripuraa, josta ei ainakaan työssä viihtyminen lisäänny. Onneksi on kehitetty välineeksi mm. ryhmäkehityskeskustelut, jossa yhteisistä pelisäännöistä ja tavoitteista voidaan sopia. Työelämää voidaan kehittää kommunikoinnilla, joka on aidosti vuorovaikutuksellista. Työelämä kulkee kohti yhteistoimintaa ja luovaa tiimityötä. Ollaan havahduttu huomaamaan, että työelämälle on eduksi, että jokaisen ainutlaatuinen potentiaali tunnistetaan ja voidaan saada työelämän käyttöön.    

Ei pidä unohtaa, että työ muovaa identiteettiä. Jos koet työssäsi olevasi kovin erilainen ja ikään kuin kengät väärissä jaloissa, voi olla, että työyhteisö ei ole sinulle sopiva. Silloin on todennäköistä, että sinun arvosi eivät kohtaa työpaikan arvoja. Kannattaa luottaa omaan tunteeseen ja toimia tilanteen parantamiseksi.  Sinun tilanteesi voi parantua, kun vaihdat työpaikkaa. Joskus elämässä käy niinkin, että ihminen kasvaa ja kehittyy nuoruuden arvoistaan erilaiseksi ja silloin voi olla hyvä miettiä jopa ammatin vaihtoa. Voimme tehdä työelämästä miellyttävämmän, kun rakennamme sitä luottamuksen, avoimuuden ja yhteistyön varaan myönteisessä hengessä. Työ on vain yksi osa elämää, tärkeä osa tosin. Työ on yhteiskunnan toimimiselle tärkeää, ja olisi hienoa, jos jokainen saisi tehdä itselleen sopivaa työtä. Haarniskan saat, kun uskallat olla oma itsesi ja jaat murheesi ja huolesi luotettavien ihmisten kanssa. Vahvistavia harjoituksia löydät Oivamieli -sivuilta. Tietoa muista nettipalveluista löytyy täältä.

”Ethän anna sen tosiasian, että et osaa tehdä kaikkea, estää sinua tekemästä kaikkea sitä, mitä osaat?” Juhani Töytäri

Elise 

Kohtuullisuuden jäjillä

Kesälomalla luin kirjan Ritva Rajander-Ruustin kirjoittaman kirjan Kohtuus kaikessa, enemmän elämää vähemmällä. Kirjassa pohditaan tasapainon etsimistä työn, ajankäytön ja kulutuksen osa-alueilla. Ritva Rajander-Ruusti (FM) on perehtynyt työelämää, kohtuullistamista ja kuluttamista koskevaan kirjallisuuteen ja hän on myös itse vähentänyt työntekoaan tavoitellessaan parempaa elämää.

Kirjan kirjoittajalla on monipuolinen tapa käsitellä yksilöiden toimintaa osana yhteiskuntaa, jossa törmää markkinavoimiin ja luutuneisiin toimintatapoihin. Kirjassa esitellään monenlaisia tasapainon tavoittelun vaihtoehtoja, kuten työnteon vähentämistä ja opintovapaiden hyödyntämistä, jotta saa aikaa ja voimaa luoviin harrastuksiin. Varsinaisesti aivan uusia ideoita ei paljoa tullut, mutta kirjan lukemisen myötä tuli mietittyä omia tavoitteita ja valinnanmahdollisuuksia. Jotkut kirjan elämäntarinat myös muistuttivat läheisten ihmisten valinnoista. Uskoisin, että tämä kirja voisi antaa vahvistusta sille ajatukselle, että kannattaa tavoitella omaan elämään palauttavia ja antoisia asioita sen sijaan että panostaa pelkästään työhön. Kirjassa esitellään myös keinoja, millä voi edesauttaa jaksamista omassa työssään.

Mielenkiintoinen havainto kirjassa oli, että tilastojen valossa työtunnit ovat keskimäärin suomalaisilla vähentyneet, mutta vastaavasti kodin- ja lastenhoitoon satsataan aikaa paljon aiempaa enemmän. Vaatimustaso lastenhoidon kohdalla on kasvanut paljon; myös vapaa-aikaan satsataan paljon – harrastusvälineistö on kallista ja laadukasta.

Rajander-Ruusti tuo esiin myös kohtuullistamisen kritiikkiä – downshiftaaminen muoti-ilmiönä on hyväosaisten ihmisten ilmiö, koska se sisältää ajatuksen, että työkeskeisyys ja kuluttaminen on ollut liiallista ja sen huomattuaan ihminen ”hyppää oravanpyörästä pois”. Jos arvot ovat olleet kohdillaan jo työelämää aloitellessa, ei muutoksiin ole tarvetta. Toisaalta kaikilla ei ole elämäntilanteen vuoksi valinnanvapautta työnteon määrän suhteen. Viestintä ja kaupallinen markkinointi kertovat tarinaa kuluttavasta ja muodikkaasta elämäntavasta, mikä luonnollisesti vaikuttaa meihin jokaiseen. Kirjan julkaisemisesta on kohta 10 vuotta aikaa, joten nykyään luonnonmukaisuus on entistä vahvempana trendinä näkyvillä. Viisas kuuntelee eri tarinoita ja luottaa arkijärkeen sekä kohtuullisiin ratkaisuihin. Kirjan sanoman voisi kiteyttää ajatukseen, että hyvin toimiva arkielämä luo mahdollisuuksia onnelliseen elämään.

Heli

Ritva Rajander-Ruusti (2010) Kohtuus kaikessa, enemmän elämää vähemmällä. Minerva , Helsinki.

Life Design –malli uraohjauksen muutoksessa

 

Life Design –malli uraohjauksen muutoksessa

Savickas (2012) on yksi uraohjauksen tutkijoista, joka tarkastelee työelämän siirtymiä elämän suunnittelun ja narratiivisen ohjauksen lähestymistavasta käsin. Elämänsuunnittelun käsityksessä korostetaan, että nykyinen urasuunnittelu on jatkuva prosessi, jossa rohkaistumme kertomaan tarinan itsestä, identiteetistä ja tulevasta ammatillisesta kasvusta kokonaisvaltaisena elämänkuvana. Epävakaa talous ja jatkuva muutos työmarkkinoilla vaatii yksilöiltä uran tarkastelemista toistuvana omien palvelujen ja taitojen myyntinä useille työnantajille, jotka tarvitsevat vaihtuvat tehtävät ja projektit valmiiksi. Työelämään pääsy vaatii enemmän syvempää itsetuntemusta ja identiteetti työtä. Elämänsuunnittelun ajatuksessa tämä tarkoittaa henkilökohtaisen merkityksen ja oman identiteetin oivaltamista ja uudistamista yhteiskunnassa useamman kerran työelämämme aikana.

Avoinna olevat työnkuvat ovat muuttuneet tilapäisiksi tehtäviksi ja tarjolla on määräaikaisia ​​projekteja, ja pysyvät työpaikat ovat yhä harvinaisempia. Perinteinen testeihin perustuva soveltuvuusarviointi ajatuksella olenko oikea tyyppi tiettyyn ammattiin ja ”matching”   –logiikka ei toimi tämän päivän koulutusala ja itselle sopivan ammatinkuvan valinnassa samalla tavalla. Uran rakentamisen teoriassa ymmärretään, että ammatillinen minäkuva rakentuu sosiaalisessa vuorovaikutuksessa, jatkuvan muutoksen kontekstissa ja on elinikäinen prosessi. Keskeistä on tunnistaa, missä opiskelu- tai työympäristöissä käsitys itsestä, tarpeista ja tavoitteista vastaavat sosiaalisesti rakentuneita odotuksia työn roolista ja osaamisen vaatimuksista.

Uran rakentamisenteoria pähkinänkuoressa!

Ura rakentamisen teoriassa urasuunnittelun ajatellaan etenevän kehityksellisten vaiheitten kautta. Reflektoimalla käsityksiä itsestä rehellisesti vahvistamme identiteetin selkeytymistä meille mahdollisiin työelämän rooleihin, joilla yhä uudelleen rakennamme yhtenäisyyttä ja jatkuvuutta elämäntarinamme muodossa. Luomme itsestämme ammatillista persoonaa kuvaavan tarinan! Kertomuksen, joka kertoo, kuka olemme, sekä vision siitä, millaiset ammatilliset aiheet motivoivat ja millaiseksi haluamme osaajana kasvaa. Elämänuran suunnittelun keskeisiä tavoitteita on refleksiivisyys, identiteetti, uran sopeutumiskyky ja tarkoituksellisuus. Uranrakennusteoriassa identiteetti tarkoittaa sitä, miten ihmiset ajattelevat itsestään suhteessa sosiaalisiin rooleihin. Identiteetti rakennetaan yhdessä sosiaalisen kanssakäymisen kautta!

Työelämän siirtymien seurauksena meidän on ikään kuin neuvoteltava henkilökohtainen psykologinen sopimuksemme uudelleen löytääksemme ammatillisen paikkamme ja sopeutuaksemme työelämän muutokseen. Ammatillinen minäkuva muotoillaan liittyessä aktiivisesti ammattialan sosiaaliseen ryhmään tai työyhteisöön, joka sosiaalisten tarinoiden kautta tunnistaa kykyjämme, tietojamme ja arvojamme vastaavan merkityksellisen työnteon tarkoituksen. Uusien näkökulmien avulla yksilöinä saamme itseluottamusta ja valmistaudumme tietoiseen ammatillisen suunnan valintaan ja päätöksentekoon. Hyvinvointiamme tukevan uuden ammatillisen suunnan löytämisestä otamme itse vastuuta sanoittamalla tulevaan työelämään liittyvien asioiden tärkeysjärjestystämme.

 

Minun uratarinani malli tarjoaa luovia ajattelun työkaluja siihen, miten tarkistamme ja reflektoimme käsityksiä itsestä ja odotuksista suhteessa työn ja ammattien mahdollisuuksiin. Reflektointi oman uratarinan rakentamisessa tarkoittaa kykyämme arvioida uudelleen tapahtuneita kokemuksiamme, ajatuksia ja tunteita ja millaista merkityksenantoa elämänkokemuksista tulkitsemme.  Ikään kuin käsikirjoitamme uudelleen uratarinan, jossa ihminen löytää uusien näkökulmien ja itselle joustavampien toimintasuunnitelmien avulla tasapainon ja vastaavuuden itselle mahdollisen opiskelun tai työn kontekstiin!

Esimerkiksi työntekijä, joka aloittaa uudessa työpaikassa, muutos haastaa sopeutumaan uuteen työrooliin. Alussa voi tuntua vaikealta oppia ammatissa käytettävä työtaitoja ja terminologia. Työnkuvan sisäistäminen osaksi ammatillista minäkuvaa edistää aktiivinen asennoituminen ja tuoreet näkökulmat uusien tehtävien hoitamiseen. Työpaikan sosiaalisten vuorovaikutus tilanteiden ja tiedonhaun avulla laajennamme näkymät ja selvitämme tehtävänkuvan ja rutiinit. Hiljalleen kasvava tietoisuus vakiinnuttaa työn rooliin, koemme hallitsevamme ammatillisen roolin ja työn vaatimukset. Lopulta luovumme siitä joko vapaaehtoisesti, kun haluamme uutta suuntaa vaihtamalla työpaikkaa, tai pakotetusti, kun organisaatiomuutokset edellyttävät ammattitaidon päivittämistä.

Sopeutumiskyky työelämän muutoksessa

 

Halukkuutemme todella kohdata stressiä aiheuttava epätasapaino tai työelämän siirtymä uratarinan yhdessä rakentamisena ja uramuutosta edistävillä käytännön toimilla, kutsuu esiin kunkin yksilöllisen sopeutumiskyvyn. Kun vallitseva tilanne ylittää oman sopeutumisemme rajat, olemme valmiita näkemään tosiasiat niin myönteiset kuin kielteisetkin. Pyrimme tavoitteelliseen elämän ja uran suunnittelua rakentavan tarinan työstämiseen. Pienten tarinoiden kertomisen kautta tutkimme vahvuuksiamme eri tekemisten äärellä! Arvioimme realistisesti ammatillista identiteettiä suhteessa työmarkkinoiden tarjoamiin mahdollisuus skenaarioihin. Elämän ja uran tarinoissa on tiedostettava mahdolliset itseä rajoittavat ajatukset ja huolet, jotka usein estävät meitä näkemästä jotain mikä puuttuu ammatillisesta elämästämme! Jotain, mitä yksilönä kaipaat ja tarvitset. Tarinoiden merkitys tulee esiin silloin, kun oivallamme jotain itselle merkityksellistä ja itse-tietoisuus auttaa näkemään ympärillämme olevia työelämän mahdollisuuksia. Savickasin uran rakentamisen teoriassa muutos merkitsee, että voimme muuttaa joko itseämme, ympäristöä tai molempia.

 

Yhteenvetona todetaan, että uran sopeutumiskyky nähdään ihmisten yksilöllisinä itsesäätelyn resursseina. Uran sopeutumiskykyjä kuvataan seuraavien käsitteiden avulla: huolenaihe, hallinta, uteliaisuus ja itseluottamus. Huoli omasta ammatillisesta tulevaisuudesta auttaa varautumaan siihen, mitä voi tulla seuraavaksi. Hallinta tarkoittaa halua ottaa vastuu itsensä ja ympäristönsä muokkaamisesta vastaamaan opiskeluja tai työelämää koskevaa muutostoiveita, joka vaatii itsekuria, ponnistelua ja sinnikkyyttä. Uteliaisuus merkitsee aitoa kiinnostusta ajatella itseään eri tilanteissa ja rooleissa eli muotoilla vaihtoehtoisia tulevaisuuden ura ja työ skenaarioita. Olennaista on aktiivinen omien ominaisuuksien ja kykyjen tutkiminen, vuorovaikutus ja tiedon hakeminen ammatillista teemoista, ja mahdollisuuksista työn maailmassa, joissa voi toteuttaa itseä. Itseluottamusta rakentuu, kun tunnistaa saavutettavissa olevan ammatillisen päämärän ja keinot toteuttamiseen.

 

Olennaista on, että elämme ammatillisen tarinamme todeksi eli teemme näkyväksi uratavoitteemme merkityksellisten ihmissuhteiden sekä opiskelu että työ verkostojemme kautta. Pelkkä yksin asioiden pohtiminen ei riitä muutoksen hallitsemiseksi ja ura tavoitteidemme saavuttamiseksi. On mentävä rohkeasti kohtaamaan ihmisiä, jotka työskentelevät aloilla ja työnkuvissa, antavat koulutusta aiheista, joista olemme kiinnostuneita.

 

Johanna Viheräkoski

Psykologi, ihmisten itsensä voittamisen ja osaamisen kehittämisen teemoista innostunut ja työhyvinvoinnin puolesta puhuja.

Lähteet: Savickas, M. L. (2012). Theory Life Design: A Paradigm for Career Intervention in the 21st Century. Journal of Counseling & Development Alexandria Vol. 90 (1), s. 13-19. Publisher: Wiley-Blackwell Publishing Ltd

My Career Story Workbook. Autobiographical workbook for life-career success.

 

http://www.vocopher.com/CSI/CCI_workbook.pdf

Äitillä on tänään työpäivä - 4 vinkkiä työelämään palaavalle

 

”Äitillä on tänään työpäivä” on meidän perheessä viime kuukausina tutuksi tullut lausahdus. Kolme vuotta kotona lasten kanssa päättyi, ja palasin työhön uraohjauksen psykologiksi. Työ on minulle pitkältä ajalta tuttua, mutta täysin uuden puolen yhtälöön toi lapset ja heidän kanssa uudenlaisen arjen aloittaminen. Nyt kun työssä käyminen ja perhe-elämä ovat jollakin tavalla jo löytämässä yhteistä säveltä, ajattelin jakaa muutaman ajatuksen perhevapaan jälkeen työelämään palaamisesta. Nämä ovat omia kokemuksiani asioita, joilla olen huomannut olevan suuri merkitys työn aloittamisen ja perhe-elämän yhteen sovittelussa.

1)     Ota työssä aloittamisen aikatauluihin väljyyttä

 

Voitko tehdä lyhennettyä työviikkoa tai työpäivää? Aina se ei ole mahdollista. Lyhyempi työaika voi auttaa koti- ja työelämän yhdistämisen harjoittelussa, varsinkin jos tilanne on sinulle uusi. Työ vie energiaa ja keskittymistä – samoin lapset, parisuhde ja kotityöt.

Opettele heräämään aamuisin vartin verran aiemmin, millä saat sopivasti pelivaraa aamuisten yllätyskäänteiden selvittämiseen. Kaikenlainen kiire ja hoputtaminen työaamuina syö vanhemman kärsivällisyyttä ja energiaa, mikä tarttuu lapsiin hyvin sukkelaan. Kannattaa pysähtyä miettimään miten oman perheen aamuista voisi saada kiireettömältä tuntuvia vaikka aikataulujen mukaan täytyykin mennä. Kaksosten äitinä olen välillä kysynyt ja ihaillen kuunnellut kokeneempien kaksosten vanhempien vinkkejä, joilla työ- ja päiväkotipäivien aamuja voi sujuvoittaa. Vau! Lapsille tosiaan voi pukea jo illalla nukkumaan mennessä seuraavan päivän vaatteet. Tai jopa lähteä aamulla yöpuvussa päiväkotiin (lapsella olemme toistaiseksi kokeilleet tätä).

Työaamuisin kello tikittää tavallistakin nopeampaan tahtiin, joten kaikki uutta arkea sujuvoittavat asiat ovat kullanarvoisia. Kysy ihmeessä ystäviltä, tuttavilta ja naapureilta miten heillä työaamut pienten lasten kanssa sujuvat, ja olisiko heillä jakaa hyviä käytännön vinkkejä. Kaikkea ei tarvitse opetella itse kantapään kautta.  

2)     Kodin ulkopuolella hoidossa aloittamista kannattaa harjoitella

Esimerkiksi kuntien varhaiskasvatuksen ja seurakuntien järjestämät päiväkerhot ovat tähän hyvä vaihtoehto (tämän tyyppiset kerhot ovat usein 2 vuotta täyttäneille ja sitä vanhemmille lapsille). Kun lapsi on tottunut jäämään ulkopuoliseen hoitoon, voi kynnys päiväkodissa tai perhepäivähoitajan hoidossa aloittamiseen olla pienempi. Lapsi tietää miten kodin ulkopuolella järjestetty kerho-, hoito- tai päiväkotikuvio menee. Tämä voi auttaa ihan merkittävällä tavalla siinä, että hoitoon lähtemisen ja sinne jäämisen opettelussa ei tarvitse lähteä ihan alusta liikkeelle. Se on iso helpotus tilanteessa, jossa kotona ollut vanhempi aloittaa työn ja arkipäivien rytmi ja sisällöt muuttuvat kertaheitolla. Jos kerhoon meneminen ei ole mahdollista, löytyisikö vakiohoitaja, jonka luona käydään tai joka säännöllisesti käy hoitamassa lasta/lapsia vaikka muutaman tunnin kerrallaan?

Kun varsinainen päivähoito alkaa mieti pystytkö menemään mukaan muutamina ensimmäisinä päivinä lapsen kaveriksi. Oman vanhemman kanssa uuteen paikkaan, aikuisiin ja lapsiin tutustuminen sekä päiväkodin rutiineihin mukaan meneminen ei jännitä niin paljon. Jokainen lapsi ottaa omalla tavallaan uutta tilannetta haltuun, kuten vanhemmatkin yksilöllisesti. Hoitopaikkaan yhdessä tutustuminen helpottaa sekä lasta että vanhempaa kun paikan päivärytmi tulee tutuksi (”päiväunien ja välipalan jälkeen menette ulos, sitten isä/äiti tulee hakemaan”. Eli jälleen aamut voivat sujua mukavammin, ja vanhempien on helpompi olla hermostumatta kun lapsella on turvallinen olo aamulla hoitoon lähdettäessä. Hermostuminen on inhimillistä ja kaikille käy niin jossain kohdassa. Usein siitä jää vanhemmalle itselleen typerä ja pettynyt olo, miksi suutuin noin tuossa tilanteessa, eihän pieni lapsi tahallaan vitkastele matkalla keittiöstä kylppäriin käsienpesulle. Aina ei vaan huvita tai jokin asia voi jännittää tai siirtymän varrelle vaan mahtuu niin monta muutakin mielenkiintoista asiaa. Ihannetilanteessa sulkiessasi päiväkodin portin perässäsi voit rauhallisin mielin siirtää ajatukset tulevaan työpäivään ja olla tyytyväinen, että kaikkien päivä on saatu käyntiin mukavalla ja rauhallisella tavalla.   

3)     Opettele viimeistään tässä vaiheessa jakamaan lastenhoito ja kotityöt

 

Jos perheessänne on toinen vanhempi, on oikeasti tärkeää tarkistaa säännöllisin väliajoin, että perheen sisäinen työ on jaettu sopivalla tavalla. Siis juuri teidän perheelle sopivalla tavalla. Voi olla aika tavallista, että kotona pienten lasten kanssa oleva vanhempi huomaamattaan ottaa isomman vastuun molempien vanhempien kesken jaettavissa olevista kotitöistä ja lastenhoidosta. Jos huomaat, että näin on käynyt ja vaikkei se juuri nyt tunnu erityisen kuormittavalta, voi painolasti käydä huomattavasti suuremmaksi työn aloitettuasi.

Mitkä arkiset askareet sujuvat luontevasti toiselta vanhemmalta? Näistä ääneen sopiminen auttaa siinä, että hommat aiemmin hoitanut vanhempi voi päästää niistä irti – ja hänen täytyy päästää. Vaikka toinen ei olisi aiemmin hoitanut perheen pyykkihuoltoa tai lasten nukuttamista, on tärkeää ymmärtää, että hän osaa hoitaa ne – ja nimenomaan omalla tavallaan. Mikään ei ole niin ärsyttävää kuin se, että toinen neuvoo koko ajan vieressä miten pyykit ripustetaan, viikataan, lajitellaan.

Kotitöiden ja lastenhoidon vastuiden jakaminen vapauttaa toista vanhempaa ottamaan pieniä hetkiä omaa aikaa, joka on juuri niin tärkeää kuin sen sanotaan olevan. Työhön palaamisen lähestyessä voi olla hyvä miettiä jo etukäteen miten käytät nuo omat hetket työssä ja arjessa jaksamista tukevalla tavalla. Vapailla omilla hetkillä on taipumuksena täyttyä hyvinkin nopeasti jollakin eteen tupsahtavalla kotityöllä tai lapsen leikkiin kutsulla. Siksi molempien vanhempien omat hetket on usein varminta laittaa perheen yhteiseen kalenteriin ja pitää sovituista ajoista kiinni. Entä vanhempien yhteinen aika, miten sen voisi saada järjestymään?

Jos perheessänne ei ole toista vanhempaa arkea jakamassa on olennaisen tärkeää suunnitella miten omien hengähdystaukoja järjestäminen onnistuu. Löytyykö tuttavapiiristä tai lastenhoitopalveluja järjestäviltä tahoilta (esim. MLL:n hoitajavälitys) luottohenkilöä säännölliseksi lastenhoitoavuksi arkipäiviin ja vapaapäiviin?

4)     Nauti työstä!

 

Kotona lapsen tai lasten kanssa eletyn ajan jälkeen kodin ulkopuoliseen maailmaan ja työhön lähteminen voi tuntua kaivattuun pelastusrenkaaseen tarttumiselta, välttämättömältä pahalta tai joltakin siltä väliltä. Nauti nyt työn tarjoamasta mahdollisuudesta päästä käyttämään niitä puolia ja taitoja, joita vanhemmuus ja työ kotona ei ole mahdollistanut.

Jos palaat aiempaan työhösi tai ammattiisi tauon jälkeen, saatat huomata, että suhtautumisesi työhön on muuttunut. Vanhemmuus on muuttanut ja kehittänyt sinua väistämättä johonkin suuntaan. Niinpä työelämään palaa ainakin joiltain osin eri ihminen kuin ennen vanhemmuutta. Tunnustele ja tunnista missä kohdissa suhtautumisesi työhön on nyt erilaista. Tuntuuko muutos hyvältä vai onko se muutos huonompaan? Onko muuttuneessa olossa riittävän hyvä olla ja tehdä työtä? Ethän aseta itsellesi heti työn alkaessa liian suuria tavoitteita tai paineita. Lähde ikään kuin palauttamaan mieleen ja uudestaan perehtymään mitä työsi tai ammattisi sisältää, ja mitä sinulta työntekijänä odotetaan. Yllättävän nopeasti saatat huomata, että ruostuneiksi luulemasi taidot ja työkalut ovatkin taas käytettävissä, ihan riittävän sujuvasti. Tauon jälkeen työhön palatessasi voi olla myös otollinen kohta löytää jotakin uutta näkökulmaa tai ottaa käyttöön uusia työtapoja omaan työhön.   

Entä miltä tuntuu päästä syömään lämmin ruoka valmiiseen pöytään työpäivän lounastauolla? Ehkä aika hyvältä. Kohtuullisen kiireetön kahvikupillinen katkaisemaan iltapäivän kiireen? Niinpä.

Perhevapaalta työelämään paluun aiheesta toinen blogi tästä.

Iloa ja intoa työhön paluuseen!

Jenni