Sivut

Sivut

keskiviikko 3. lokakuuta 2018

Hiekkalaatikon laidalta työelämään

Lapsen myötä tullaan perheeksi. Tämä tapahtuu monin eri tavoin ja eri elämäntilanteissa. Lapsi muuttaa paljon vanhempiaan ja sukua, samalla syntyy paljon uusia rooleja ja ihmissuhteita. Syntyy iloa ja merkitystä sekä vastuuta ja huolta: näitä kaikkia yhtä aikaa. Lapsen vanhemmilla on oma roolinsa yhteiskunnassa, kenties opiskelemassa tai töissä, ehkä työttömänä. Kun perhevapaa on lopuillaan, pohdinta kiihtyy: miten ja koska palaan työelämään ja miten lapsi asettuu päivähoitoon siksi ajaksi.

Työajoilla ja työnantajan joustavuudella on tärkeä rooli siinä, miten työntekijä saa pidettyä lapsiperheaikana kaikki pallot ilmassa. Asiantuntijatehtävissä voi olla liukuva työaika käytössä ja päivätyö auttaa lasten hoidossa – lapset ovat koulussa tai päiväkodissa suuren osan työpäivästä. Haasteellisempaa on, jos toinen tai molemmat vanhemmista tekevät vuorotyötä. Joskus myös matkatyö vähentää perheen yhdessäoloaikaa. Palapeliä ratkotaan myös lomien ja pidempien koulutusten ja harrastusten suhteen. Aina on helpompaa, jos on löydettävissä aikuisia tueksi – isovanhempia, setiä, tätejä, kummeja tai perhetyöntekijöitä. He voivat paikata pahimpia päällekkäisyyksiä kalenterissa. Myös kouluikäisten keskinäiset kyläilyt ja harrastusajat sekä kesäleirit tulevat kaikki tarpeeseen.

Paljon on mietittävää. Vanhemmilla on vaara hautautua kalenterimerkintöjen alle. Aina ei ole mahdollista antaa parasta suoritusta joka taholle, on priorisoitava, hyväksyttävä paljon ja muutettava suunnitelmia. Usein myös oma ura mietityttää juuri tässä vaiheessa. Äitiysloma on tuonut äidille odotetun uuden elämänvaiheen. Lasten hoitoon käytetyn vapaan jälkeen aletaan rakentaa uudelleen työroolia. Uusi alku on myös uusi mahdollisuus. Työkavereiden pariin ja töihin pääseminen on tärkeä vaihe. Jos lapsiluku alkaa olla jo täynnä ja on useampi vuosi mennyt pienten ehdoilla, voi olla työelämää ajatellessa ontto tunne – olenko jotenkin jäänyt jälkeen, olenko kehittänyt itseäni tarpeeksi. Opinnoista voi olla jo kulunut tosi pitkä aika. Monen äidin kanssa on puhelinlinjoillakin mietitty kysymystä ”olenko tehnyt tarpeeksi?” Voi tuntua että toiset ohittavat, saavat kiinnostavia työpaikkoja ja etenevät urallaan.

Kotivanhemman kannattaa rauhassa katsella ympärilleen, ikään kuin tehdä tilaa omille mietinnöilleen. Mitä nyt jo on olemassa: onko työ, onko taitoja, onko kiinnostuksen kohteita ja yhteyksiä. Miten haluan vapaan käyttää? Vapaallakin on tärkeä olla vain itselle tarkoitettuja omia juttuja ja sellaista aikaa että ei tarvitse olla käytettävissä. Jotkut hankkivat koulutuksen vasta perhevapaan jälkeen, toiset ehkä miettivät paluuta omiin tehtäviin, jotkut huomaavat että haluavatkin muutosta työhönsä. Tilanteet ovat hyvin erilaisia. Uraohjauksessa voimme olla apuna miettimässä kokonaisuutta ja vaihtoehtoisia suuntia. Koulutusneuvonta voi auttaa etsimään sinua kiinnostavia avoimen ammattikorkeakoulun tai avoimen yliopiston kursseja. Niillä on helppo aloittaa jos aikeenasi on harjoitella perheen, opintojen ja työn yhteensovittamista. Jos olet lähdössä suurempaa koulutuskokonaisuutta tekemään, harkinta on vielä tärkeämpää rahoituksineen. Ja yleensä kun laskee elämäntilanteen palaset yhteen: jokainen on tehnyt tarpeeksi. Ohjauskeskustelun jälkeen saattaa nähdä mitä asiaa haluaa muuttaa: ajankäyttöä, työnjakoa perheessä, omia taitojaan tai vapaa-aikaa. Suuremmat uramuutokset edellyttävät myös perheen sopeutumista ja monet vuorottelevat sen suhteen, kumman aika on opiskella tai tehdä pidempää työaikaa.


Heli

Linkit päivitetty 21.9.2022

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti