Sivut

Sivut

keskiviikko 8. helmikuuta 2017

TE-palveluiden esittely: Koulutusneuvonta



 

 

 

Mikä on Koulutusneuvonta 
Kiinnostaisiko koulutus, mutta et tiedä, mistä lähteä liikkeelle? Koulutusneuvonta voi auttaa sinua silloin. Palvelumme on siitä mainio, että sitä ei ole kohdistettu tietylle asiakasryhmälle. Meihin ottavat yhteyttä sekä työssäolevat että työttömät, perhevapailla olevat ja nuoret. Valtakunnallisen palvelun etuna on, että meillä on hallussa koko Suomi. Emme ole myöskään sidoksissa yksittäisiin oppilaitoksiin tai maakuntiin.

Suurin osa asiakkaistamme on aikuisia, joilla on tarvetta opintoneuvonnalle. Aikuisia siksi, että opiskelevat nuoret saavat kouluissa opinto-ohjausta. Aikuiset jäävät monesti uranvaihtohaaveidensa kanssa yksin. Usein asiakkaitamme askarruttavat koulutuksen rahoittamiseen liittyvät asiat. Meidän kanssamme voi pohtia, täyttyisivätkö ehdot työttömyysetuudella tuettuun omaehtoiseen opiskeluun ja meiltä voi pyytää apua hakukäytäntöihin. Päätöksiä asiassa me emme tee, mutta voimme tarkistaa yleisiä edellytyksiä. Harkintavalta on puhtaasti TE-toimistolla. Autamme myös työssä olevia opintojen rahoituksen pohdinnassa. Usein Työllisyysrahaston aikuiskoulutustuki on tuki, jota yhdessä pohditaan.

Osaamme auttaa myös siinä tilanteessa, että asiakas tietää, minkä tyyppistä työtä tahtoo tehdä, mutta tarvitsee apua sopivan koulutuksen määrittelyyn tai parhaiten tarkoitukseen sopivan oppilaitoksen etsimiseen. Neuvomme myös koulutukseen hakeutumisessa.

Ohjaustyössämme hyödynnämme julkisesti tarjolla olevia sivustoja. Ammattitietoutta etsimme Foreammatista ja Ammattibarometrista. Sopivaa tutkintoa urahaaveiden pohjalle haarukoimme Ammattinetistä. Haussa olevat koulutukset löydämme Opintopolun kautta.  TE-palveluiden sivut tunnemme kuin omat taskumme. Periaatteessa käytämme julkisesti avoinna olevia sivustoja ja palveluja. Useimmille asiakkaille meidän tarjoamamme hyöty on, että osaamme suunnistaa sivustoviidakossa ja kokemuksen pohjalta pystymme yhdistelemään asioita asiakkaan eduksi ja avuksi.

Teemme tiivistä yhteistyötä uraohjauksen kanssa. Jos alanvalinta on vielä täysin auki, kehotamme varaamaan ajan TE-puhelinpalveluiden uraohjaukseen. Sen jälkeen on taas hyvä kääntyä meidän puoleemme konkreettisempien kysymysten kanssa. 

Meihin voi ottaa yhteyttä puhelimitse, chatissa tai sähköpostitse. 

Puhelinpalvelu

Voit soittaa meille arkisin klo 9–16:15. Jos meillä on jonoa, tarjoamme sinulle takaisinsoittomahdollisuutta. Asiat selviävät usein jo yhden puhelun aikana. Tarvittaessa ohjaamme sinut eteenpäin. 

Chat

Voit laittaa meille viestiä klo 9–15. Chatin löydät Koulutusneuvonnan tiedoista

Sähköposti 

Meille voi laittaa myös sähköpostia koulutusneuvonta@te-toimisto.fi. Sähköpostilla voimme ohjata sinua helposti eri tiedonlähteille (esim. oppilaitosten sivut, maksajien sivustot). Sähköpostin palvelulupaus on tällä hetkellä 5 arkipäivää.
Facebookissa jaamme tykkääjillemme ajankohtaista koulutustietoa. Jos koulutus kiinnostaa, kannattaa ehdottomasti jäädä seuraamaan sivustoa. 

-Kirsti 

Linkit päivitetty 12.5.2020

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti