Sivut

Sivut

keskiviikko 27. marraskuuta 2013

Opiskelemaan uutta työttömyysetuudella tuettuna

Opiskelemaan lähtö on aina uuden alku. Opinnot saattavat jännittää, sillä ne edellyttävät monen tutun ja turvallisen asian taakse jättämistä. Voi olla, että olet ollut vuosia työelämässä ja luulit löytäneesi sieltä paikkasi. Voi olla, että takana on vuosia kotona lasten kanssa. Aiemmista opinnoista on ehkä jo aikaa ja koulunkäynti tuntuu kaukaiselta asialta. Hirvittää miten muuttuneessa elämäntilanteessa saa kaiken järjestymään. Pystyykö arjen keskellä keskittymään etäopintoihin? Miten muu perhe selviää, kun äiti tai isä uppoutuu tenttikirjoihin? Entä, jos minä en osaakaan opiskella, entä jos en opi? Onko motivaationi varmasti riittävä, jotta se kantaa läpi opintojen. Yhtenä suurimmista kysymyksistä: kuinka raha riittää opiskeluaikana?

Tällöin voi TE-toimisto auttaa. Jos olet työtön tai työttömyysuhan alla, sinun kannattaa selvittää, olisiko sinulla mahdollisuutta saada opintoihisi työttömyysetuutta. Perusedellytyksenä tuen saannille on vähintään 25 vuoden ikä ja työttömyys. Mikäli itse irtisanoudut työsuhteestasi opintojen vuoksi, et voi saada tukea.
Tukea voidaan maksaa henkilölle, joka tarvitsee koulutusta työllistyäkseen. Koulutukset voivat olla moninaisia. Opiskelun kestolle ei ole vaatimuksia, mutta opiskelua tukevaa työttömyysetuutta voi saada enintään 24 kuukautta opintokokonaisuutta kohden.

Kun lähdet selvittämään, voidaanko opintojasi tukea työttömyysetuudella, toimi näin:
      1.       Hae kouluun

2.      Hae tuki heti saatuasi tiedon opiskelupaikasta. Toimita TE-toimistoon oppilaitoksen selvitys opinnoista ja omat perustelut koulutustarpeestasi.

3.       TE-toimisto arvioi koulutustarpeesi. Pohdinnassa huomioidaan koulutuksen vaikutus työllistymiseen.

4.       Saatuasi luvan opiskella työttömyysetuudella tuettuna, nauti opinnoista ja etene niissä sen verran joutuisasti, että saat pitää tukesi. Opintojen on edettävä keskimäärin vähintään viisi opintopistettä tai 4,5 osaamispistettä opiskelukuukautta kohden tai opiskelun työmäärän tulee olla 25 tuntia viikossa.
Elämässä on aina sääntöjä, niin tässäkin tuessa. Jos arvelet täyttäväsi tuen vaatimukset, ota selvää.

Muita mahdollisia omaehtoisen koulutuksen tukimuotoja:

-Kirsti-

Tekstiä on päivitetty 20.5.2022

10 kommenttia:

  1. "Opintojen on edettävä keskimäärin vähintään viisi opintopistettä tai kolme opintoviikkoa opiskelukuukautta kohden tai 25 tuntia viikossa."

    Eikös 3 opintoviikkoa ole 4,5 opintopistettä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei! Kiitos kommentistasi! Olitpa tarkkana. Tällä hetkellä opintoviikot eivät ole suoraan muunnettavissa opintopisteiksi. Alkuvaiheessa vanhojen kurssien opintoviikkoja muutettiin opintopisteiksi 1,8 kertoimella. Tämän mukaan 3 opintoviikkoa olisi yli 5 opintopistettä. Kela ja Työhallinto katsovat kuitenkin keskimäärin 5 opintopisteen opinnot kuukaudessa päätoimisiksi opinnoiksi. Halutessasi voit kysyä lisätietoja Työlinjan koulutusneuvonnasta 0295 020 702 tai https://www.facebook.com/Koulutusneuvonta.

      Poista
  2. Kannattaisi mainostaa myös sitä, että opiskella voi työttömyysetuudella myös silloin, kun opiskelu jää osa-aikaiseksi eli alle 25 h/vko. Tällöin opiskelija on velvoitettu ottamaan vastaan hänelle tarjottua työtä ja opiskelusta ei saa tulla estettä työn tekemiselle. Käytännössähän ammatillisen koulutuksen järjestäjät ovat velvoitettuja suunnittelemaan koulutuksensa aina opiskelijoiden henkilökohtaisten tarpeiden mukaiseksi, joko kokoaikaiseksi tai osa-aikaiseksi. Tämä tapahtuu esim. työssäoppimisen määrää säätelemällä. Henkilökohtaistamismääräys muuttuu asetukseksi 1.8.2015 alkaen, kun uusi laki ammatillisesta koulutuksesta tulee voimaan.

    Lisäksi henkilökohtaistaminen velvoittaa koulutuksen järjestäjää muuttamaan oppimiseen ja osaamisen hankkimiseen liittyvää suunnitelmaa aina opiskeljan elämäntilanteiden niin vaatiessa. Tämä tarkoittaa sitä, että kokoaikaisen opiskelijan voi muuttaa osa-aikaiseksi ja osa-aikaisen kokoaikaiseksi.

    VastaaPoista
  3. Hei! Hyvä huomio. Sivutoimisten opintojen ajalta voi tosiaan saada työttömyysetuutta. Tällöin etuus maksetaan työttömyyden perusteella, ei opiskelun. Opiskelu ei saa olla esteenä kokoaikatyön vastaanottamiselle. TE-toimisto tutkii opintojen sivutoimisuuden, joten opinnoista pitää aina ilmoittaa omaan TE-toimistoon. Onneksi on monenlaisia mahdollisuuksia opintojen rahoittamiseen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Työttömyyden, päätoimisen ja sivutoimisen opiskelun väliin voi jäädä myös loukkuun. TE-toimisto ehdotti opiskelujen jatkamista työttömyysetuudella, mutta virkamies ei kertonut asiasta riittävän tarkasti. Lopputuloksena 5400 euroa (veroineen 7200 euroa) ansiosidonnaisen takaisinperintää ja TE-toimisto pakottaa eroamaan koulusta juuri ennen kuin opiskelija saa viimeiset opintopisteet. Juuri tämäntyyppisen toiminnan takia TE-toimisto ei saa täysiä pisteitä toiminnastaan.

      Poista
    2. Kiitos kommentistasi! Ikävä kuulla, ettet ole saanut riittävästi tietoa TE-toimistosta. Pahoittelen, että tästä on aiheutunut sinulle seurauksia. Tilanne on varsin harmillinen. Valitettavasti on tilanteita, jolloin jää niin sanotusti tukijärjestelmien ulkopuolelle ja opintoihin ei ole mahdollista saada rahoitusta. 

      Miia koulutusneuvonnasta

      Poista
  4. Hei,
    Osaatteko neuvoa työkokeiluun liittyen:
    Pitääkö olla ollut työttömän jokin tietty aika ennen kuin voi hakea työkokeilua?
    Minulla on amk- ja yliopistotutkinto sote-alalta. Toivoisin voivani kokeilla viestintää/tiedottamista/markkinointia järjestöpuolella tai julkisessa hallinnossa. Saako työkokeilupaikka olla oman alan (tutkintoja vastaava) organisaatio jos kokeilun aikaiset tehtävät olisivat sellaiset joita ei alalla ole aiemmin tehnyt, eikä niihin ole aiempaa koulutusta?
    Onko mahdollista olla työkokeilussa ja samanaikaisesti opiskella sivutoimisesti? Mikä on tarkalleen sivutoimisen ja päätoimisen opiskelun ero? Esim opintopistettä/kk määriteltynä?
    Tavoitteenani on päästä takaisin töihin ja siksi haluaisin hakea aktiiviesti töitä myös mahdollisen kokeilun ja opiskelun aikana. Olen lähemmäs 40-vuotias ja jään mitä varmimmin määräaikaisesta työsuhteesta työttömäksi työsuhteen päättyessä vuoden lopussa. :-(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei!

      Kiitos kommentistasi! Pahoittelen vastauksen viipymistä. Kysymyksesi jäivät epähuomiossa joulunalustohinoiden jalkoihin.

      Työkokeilu on TE-palvelu, jota voi käyttää palvelutarpeen mukaan. Työttömyyden kestovaatimusta ei ole. Muutkin kuin työttömät voivat päästä kokeiluun, tosin ilman työttömyysetuuksia.

      Työkokeilu on tarkoitettu uuteen ammattiin tutustumiseen, ammatin kiinnostavuuden ja soveltumisen arvioimiseen. Kokeilua voidaan käyttää myös työhön paluun tukemiseen pitkän työelämästä poissaolon jälkeen. Oman alan työn haun tueksi voi tarvittaessa saada Duuni-kortin, jolla kerrotaan työnantajalle palkkatuen mahdollisuudesta.

      Päätoimiseksi katsotaan opiskelu, jonka laajuus on vähintään 5 op/kk, 3 ov/kk tai 25 h/vk.

      Kerrothan suunnitelmistasi, toiveistasi ja tarpeistasi omassa TE-toimistossasi, jossa palveluista ja tukikeinoista päätetään.

      Onnea suunnitelmiesi toteuttamiseen! Hyvää uutta vuotta!

      Poista
  5. Hei

    Olen vakituisessa työsuhteessa IT-alalla ja työnantajani painostaa minua irtisanoutumispaketilla. Seuraavat YT-neuvottelut, missä minut irtisanotaan, ovat todennäköisesti viimeistään tammikuussa 2016. Minulle on tehty selväksi, että panostani ei enää tarvita ja työtehtäväni on siirretty konsernissa ulkomaille, eli tällä hetkellä olen ”odotusajalla” ja opiskelen avoimessa yliopistossa.

    Opiskelen siis parhaillani avoimessa yliopistossa tietojenkäsittelyn perusopintoja (25op). Jos ja kun saan nämä suoritettua hyvin arvosanoin (keskiarvo vähintään 3/5, aloituspaikkoja suosituksen mukaan 20), saisin varsinaisen opiskelupaikan yliopistosta, eli oikeuden suorittaa tutkinto. Tieto tästä opiskelupaikasta selviää toukokuussa 2016. Opinnot alkaisivat syksyllä 2016.

    Voinko ottaa irtisanoutumispaketin vastaan nyt ja päästä opiskelemaan ansiosidonnaisella työttömyysturvalla? Vai täytyykö minun odottaa, että työnantaja irtisanoo minut? Tieto opiskelupaikasta tosiaan selviää vasta toukokuussa 2016 ja irtisanomispaketista täytyisi päättää lähipäivinä.

    Kandidaatin tutkintoon olisi syksystä 2016 jäljellä kahden vuoden opiskelut, sillä siihen mennessä olen suorittanut noin kolmanneksen, eli 60 opintopistettä avoimessa yliopistossa, tutkinnon laajuus on 180 opintopistettä (myös kesällä suoritan opintoja, eli tarkoitus on valmistua mahdollisimman nopeasti).

    Minulla ei ole ammatillista tutkintoa, olen ylioppilas. Kuitenkin olen IT-alalla työskennellyt laskutavasta riippuen 15-20 vuotta (5 vuotta ATK-opettajana kansanopistossa ja 15 vuotta nykyisessä työpaikassani). Muuta työkokemusta minulla ei juuri ole, joten opiskelisin omaa alaani. Olen hakenut jo useaan paikkaan syksyn aikana, mutta eteneminen on tyssännyt tutkinnon puutteeseen. Ikää minulla on 40 vuotta.

    Irtisanomisaikani on työsuhteen pituudesta johtuen 6 kk. Nyt minulle tarjotaan 6 + 3 kk irtisanomispakettia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei!

      Harmi, että työsi ovat vähentyneet. Hienoa, että olet tehnyt suunnitelmia tulevaisuutesi suhteen. Jos irtisanoutuisit itse työsuhteestasi opintojen vuoksi, ei opintoja voitaisi lähteä tukemaan työttömyysetuudella. Jos irtisanoutumisen syy on muu kuin opintojen tukeminen, voi TE-toimisto harkita opintojen tukiasiaa.

      Onko irtisanoutumisellesi sellaista vaihtoehtoa, että jäisit töihin? Jos tällaista vaihtoehtoa ei ole, voi opintojen tukeminen olla mahdollista.

      Opintojen aloittamiseen yliopistossa on vielä aikaa. Ota yhteyttä omaan TE-toimistoosi heti, kun saat tiedon opiskelupaikasta ja lähde selvittämään tukiasiaa.

      Ehdotan, että etenet seuraavasti:

      1. Käynnistä työnhakusi http://www.te-palvelut.fi/te/fi/.
      2. Pyydä oppilaitosta täyttämään opinnoista lomake TEM6.21 http://www.suomi.fi/suomifi/suomi/asioi_verkossa/lomakkeet/tm_tem621/ ja täytä itse opintojen perustelulomake TEM623 http://www.suomi.fi/suomifi/suomi/asioi_verkossa/lomakkeet/tm_tem623/index.html.
      3. Ota yhteyttä omaan TE-toimistoosi ja kerro, että tahtoisit lähteä opiskelemaan työttömyysetuudella.
      4. Opintojen tukemisesta tulee sopia ennen opintojen aloittamista.

      Onnea matkaan!

      Poista