Sivut

Sivut

keskiviikko 4. joulukuuta 2013

Viisi syytä vaihtaa työpaikkaa


Uskaltaisiko kokeilla onneaan?
Työmarkkinoilla on jatkuva käymistila: osalla ei ole töitä ollenkaan, kun toisella on liikaakin. Joku on unelmiensa työssä, kun toinen taas miettii onko tässä mitään järkeä. Töitä vaihdetaan ja uralla edetään (tai taannutaankin). Mikä on tarpeeksi hyvä syy heittäytyä etsimään uutta työtä?
Tässä minun listani hyvistä syistä. Ovatko ne tarpeeksi hyviä syitä juuri sinulle – se sinun täytyy ratkaista itse.

1.       Liian vähän henkilökuntaa työmäärään nähden. Harrastukset? Ei ole aikaa. Teet jatkuvasti pitkää päivää, olet päivästä toiseen kiireinen ja jäljessä aikatauluista, eikä työpaikalla pidetä lisähenkilöiden palkkaamista mahdollisena. Tilanteeseen ei ole helpotusta luvassa. Lopulta huomaat olevasi kireä niin töissä kuin kotonakin.

2.       Et ole tyytyväinen työhösi. Et ehkä pääse käyttämään taitojasi ja kehittymään työssä. Joudut toimimaan omien arvojesi vastaisella tavalla, tai työskentelyolosuhteet ovat huonot (esim. kylmä tai vetoisa tila). Syystä tai toisesta työ ei tunnu riittävän mielekkäältä.

3.       Vaikeus sovittaa työtä ja perhe-elämää yhteen. Joskus muuttunut tilanne perheessä esim. lasten syntymän tai omien vanhempien avuntarpeen vuoksi koskettaa myös työelämää. Olisiko palaset helpompi saada sopimaan yhteen, jos työaika olisi eripituinen tai sijoittuisi eri aikaan viikkoa tai vuorokautta? Jo työpaikan sijainti lähempänä kotia saattaa riittää ratkaisuksi.

4.       Työpaikan tulehtunut ilmapiiri. Kyse voi olla varsinaisesta työpaikkakiusaamisesta, tai ainoastaan huonosta yhteishengestä (kaveria-ei-auteta –toimintatavasta). Jos murehdit öisin työpaikan huonoa henkeä, saattaa nopein ratkaisu tilanteeseen olla uuden työn etsiminen. Yhteydenotto esimieheen, työterveyshuoltoon tai työsuojeluhenkilöön voi viedä asioita eteenpäin, mutta ongelmat ovat ehkä jo ehtineet mutkistua mahdottomiksi.

5.       Vähäinen mahdollisuus vaikuttaa omaan työhön. Etenkin korkeakoulutuksen hankkineet ovat hakeutuneet alalleen saadakseen itsenäisen työn ja vaikutusmahdollisuuksia työskentelytapoihin. Aina toiveet ja todellisuus eivät kohtaa! Mikäpä estää kokeilemasta kepillä jäätä...

Avoimia työpaikkoja löydät mm. TE-palvelut.fi  –sivuilta.
- Satu -

2 kommenttia:

  1. Kuule voin ottaa 2 noista syistä ilomielin kunhan saisin sen työpaikan ensin..

    VastaaPoista
  2. Kiitos kommentistasi! On totta, että työssäolevat ovat siinä mielessä etuoikeutettuja, että heillä on ainakin ajatuksen tasolla mahdollista pyöritellä vaihtoehtoja mielessään. Jos on kovasti nähnyt vaivaa löytääkseen töitä, voi tuntua kurjalta, että toisilla on varaa valitakin töitänsä... Olisipa mielenkiintoista kuulla, mitkä kaksi syytä olisivat sinulle olleet merkityksellisimpiä?

    VastaaPoista