Sivut

Sivut

keskiviikko 13. marraskuuta 2013

Mä mistä löytäisin sen motivaation… työnhakuun


Työnhaku tuntuu usein työläältä ja monimutkaiselta. Siihen liittyy monia vaiheita ja vielä useampia ajatuksia ja tunteita. Motivaatiota ei aina ole tai se keskittyy johonkin sillä hetkellä mukavammalta tuntuvaan toimintaan. Kiirekin voi vaivata. Ei ehdi istua alas ja syventyä hakemiseen. Ehkä on hyvä kuitenkin pysähtyä miettimään, miksi hakee työtä ja mitä siltä haluaa. Mielekästä tekemistä, onnistumisen elämyksiä, taloudellista turvaa, uusia kokemuksia, arkirytmiä, hyödyksi olemista, yhteenkuuluvuuden tunnetta? Mitä hyvänsä se kohdallasi onkin, pidä se mielessäsi.

Mistä sitten aloittaa? Ansioluettelo on päivittämättä ja työ- ja opiskelutodistukset ovat hukassa. Ilmoitukset avoimista työpaikoista odottavat perehtymistä. Tietokoneen ruudulla Word-tiedosto loistaa tyhjyyttään. Onneksi sen saa piiloon avaamalla nettiselaimen – ja kas, sosiaalinen media ja päivän polttavat puheenaiheet ovat käsillä. Hakukohteen nettisivuihin tutustuminen saa odottaa. Miten helposti me itseämme huijaammekaan!

Koko työnhaku-urakka tuntuu sekavalta ja monesti liian suurelta hallittavaksi. Voi tuntua helpommalta antaa asian olla ja ajan kulua. ”Tuleehan noita uusia työpaikkoja. Eihän oma koulutuskaan oikein vastaa työpaikkailmoituksessa mainittua. Tuskin olisin kuitenkaan tullut valituksi.”

Tunnistatko itsesi tästä ajattelutavasta?


Mitä haluat?
Muutos vaatii ponnistelua. Kaikki ei voi, eikä kaiken tarvitse olla helppoa ja vaivatonta. Itsensä voi laittaa ottamaan haasteen vastaan. Motivaation salaisuus piilee siinä, että sitä ei yleensä synny tyhjästä. Motivaatiota voi synnyttää.

Kokeile tehdä itsellesi aikataulu, johon merkitset niin työnhakuun kuin muihin tehtäviin, harrastuksiin, lepoon ja palautumiseen tarkoitetun ajan. Tee sellainen aikataulu, joka on inhimillinen ja mahdollista toteuttaa. Muista, että kaikki ei aina suju suunnitellusti ja aikataulun pettäminen jossain kohtaa ei tarkoita ettei sitä voisi enää noudattaa. Ota kiinni sieltä, mistä saat!

Oletetaan, että aikataulussa on tälle päivälle varattu vaikkapa tunti aikaa työnhakuun keskittymiseen. Nyt on tärkeää, että määrittelet tarkemmin, mihin aiot tämän tunnin aikana keskittyä. Rajaa tavoite selkeämmäksi. Aloita vaikka päivittämällä CV. Tee varatussa ajassa kaikki, mitä pystyt. Tietokoneohjelman kanssa säätämiseen menee epäilemättä oma aikansa. Se kuuluu asiaan, älä lannistu! Tee valmiiksi se, minkä saat ja ole tyytyväinen lopputulokseen. Voit jatkaa myöhemmin. Monesti vaikean alun jälkeen työskenteleminen usein helpottuu. Samalla motivaatio kasvaa.

Työnhaku on verrattavissa työn tekemiseen. Se vaatii aikaa, perehtymistä ja panostamista. Valmista ei synny hetkessä. Jos kuitenkin ryhdyt toimeen, todennäköisyys prosessin loppuunsaattamiseen kasvaa huomattavasti! Jos kaipaat tukea ajankäyttöön ja apua aloittamiseen, tutustu Pomodoro-tekniikkaan. Kyse on hyvin yksinkertaisesta, ajankäyttöä helpottavasta tekniikasta, jossa keskitytään työskentelemään jaksoittain, aina 25 minuuttia kerrallaan. Keskeytyksettömän jakson jälkeen kirjataan ylös, mitä on saatu aikaan ja pidetään viiden minuutin tauko. Sama toistetaan aikataulun niin salliessa neljä kertaa, jonka jälkeen pidetään pidempi tauko. Suomeksi voit lukea tekniikasta lisää esimerkiksi täältä: http://www.gradutakuu.fi/2010/02/18/pomodoro-tekniikalla-tehokkuutta-ja-ajanhallintaa/.

Neuvoja ja vinkkejä hakemuksen ja ansioluettelon laatimiseen: http://te-palvelut.fi/te/fi/tyonhakijalle/loyda_toita/vinkkeja_tyonhakuun/tyohakemus_ja_cv/index.html.

- Hannele -

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti