Toivotamme rauhallista joulua 2019

Salomaan joulu

Metsä viettää joulua,

ja joulun tähdet palaa,

kuukin jouluhopeataan seudun yli valaa.

Kuusen oksat lumitähdin

nyt on koristettu,

koivuihin on kirkkaat jäiset

puikot ripustettu.

Karhu näkee luolassansa

joulun syvää unta,

Lumivaipan alla lepää

salon luomakunta.

Jänön jalka jätti pienet

jäljet kankahalle,

kun se juoksi joulunviettoon

kotiin,kuusen alle.

Järvellä on yksinäiset

hiihtosuksen ladut.

Hiljaa hyrrää salomailla

joulun suuret sadut!

– Arvid Lydecken –

Urataidot urasuunnittelun tienviittoina

Käsitteellä ”uranhallintakyky” kuvataan taitoja, ominaisuuksia, asenteita ja tietoja, joita yksilöinä tarvitsemme voidaksemme hallita aktiivisesti uraamme ja urakehitystämme. Urasuunnittelua on helpompi lähestyä, kun ymmärrämme sen joukkona erilaisia taitoja, joita voi jokainen oppia ammatillisen elämän matkan aikana. Olen aina ollut kiinnostunut parhaista arjessa toimivista työkaluista, joilla tukea ihmisiä löytämään oma ammatillinen suunta. Blogin tarkoitus on rohkaista tutkimaan erilaisia näkemyksiä​​, jotka voivat auttaa rakentamaan polkuja työelämän siirtymissä. Luovien keinojen löytäminen itsemme kehittämiseksi tarvitsee ajan varaamista ammatillisen osaamisemme ja uramme kehityskohtien tarkasteluun.

Tulevaisuuden ammatillisten tavoitteiden suunnittelu käynnistyy, kun kysyt itseltäsi mitä odotat tapahtuvaksi? Oletko suunnistamassa koulutukseen vai etsitkö työelämälähtöistä ratkaisua työurasi muutostilanteessa. Visualisoi eli kuvittele mielessäsi motivoiva merkityksellinen tavoite tulevaisuuden mahdollisuutena. Tavoitteista puhuttaessa voi pohtia alustavaa aikataulua, joka helpottaa henkisesti asennoitumaan ja arvioit, milloin muutosta toteutat. Mitä selkeämmin hahmotat tavoitteesi, sitä todennäköisemmin tiedät, mitä tehdä seuraavaksi. Kun selvität itsellesi, mitä hyvää elämässäsi voi seurata, kun näet vaivaa, auttaa toivomasi tulokset pysymään liikkeellä. Ajattele tavoitteitasi!

Itsearviointia ja tietoisuutta omista taidoista

Nykyisin käsitetään, että urahallintataitojen oppiminen on jatkuva ja elinikäinen kehitysprosessi. Ammatilliseen elämäämme liittyvien taitojen ja tietojen oppimisen ajatellaan rakentuvan, kun yksilöinä kohtaamme uusia tilanteita ja kokemuksia sekä samanaikaisesti tiedostamme omia uskomuksiamme. Kriittinen taito on reflektointi, joka ymmärretään omien mielen sisäisten ajatuksiemme, tunteidemme ja toimintamme harkitsevana ja tarkoituksellisena pohtimisena.  Mietiskellessämme syvällisesti muodostamme uusia ymmärrystapoja omiin kokemuksiimme liitettyinä. Taitoa on oivaltaa uutta ja kykyä käyttää ymmärrystään rohkeasti kokeilemalla itsellemme uusia toiminta- ja lähestymistapoja ammatillisen tulevaisuuden suunnitteluun.

Logiikka taustalla on seuraava: herätä kiinnostuksesi muutokseen: suunnittele visio - toteuta - arvioi kokemusta - toimi ja reflektoi oppimaasi. Hankkimalla uusia kokemuksia ja tietoa sovellamme oppimaamme ja muokkaamme kokemusta henkilökohtaiseksi. Alkuun pääsee, kun tarkastelee tapahtunutta ja kysyy, mikä muuttui ja mitä oikeasti opit. Reflektointi on avain muuttaa tarvittaessa toimintaa ja suunnata energia aidosti itselle merkityksellisten asioiden pariin. Mitä voisit tehdä toisin, kehittyäksesi lähemmäksi toivomaasi uratavoitetta? Ketterä kehittämisen malli on päivän sana ja viittaa iteratiiviseen eli pienissä osissa toimimisen tapaan, mikä voi olla osuva näkökulma urasuunnittelussa. Luo uteliaasti uratavoitettasi mahdollistavia vaihtoehtoja ja reittejä, kokeile pienellä tavalla kiinnostustasi (esim. tarjolla on valtava määrä verkossa tehtäviä kursseja, muotoile osaamista hyödyntäviä erilaisia työnkuvia, kokeile). Pohdi hetki, miltä sinun tilanteessasi ajatus ennakoivan urasuunnitelman rakentamisesta näyttäisi, tee mielikuvamatka tulevaan toimintaan.

Itsetuntemus on uraidentiteettisi pääomaa

Urahallintataidoissa tuodaan esiin näkökulma, jossa jokaisen on keskeistä kehittää työuransa muutoksessa soveltuvia strategioita navigoidakseen tehokkaasti erilaisissa työhaasteissa. Toimintasuunnitelmat ovat yksilöllisiä voimavaroja, joskin yhtäläisyyksiä löytyy taidoissa hallita työuran muutosta. Tietoinen oman itsen tutkiskelu on lähtökohta selkeämmälle itseymmärrykselle. Itsetuntemusta rakennetaan pohtimalla henkilökohtaisia luonteen vahvuuksia, kiinnostuksen kohteita, tunteita herättäviä sisältöjä, motiiveja ja ammatillisia toiveita. Voit kysyä itseltäsi: Mitä osaan tehdä hyvin? Mikä on tärkeää minulle? Minkä taitojeni käytöstä nautin eniten? Minkä tekemisestä en pidä? Nämä kysymykset ohjaavat sinut uratavoitteesi muotoiluun.

Kutsun tällaista itsetutkiskelusta kumpuavaa strategiaa nimellä ammatillisen minän käsikirjoitus tässä hetkessä. Kertomus, joka kuvaa sinun myönteisiä luonteenominaisuksia, taitojasi ja onnistumisen hetkiä tuoneita opiskelu- ja työkokemuksia. Unohtamatta aitoa tapaasi olla yhteydessä toisiin ihmisiin yhteisöjesi jäsenenä. Heikkoudet tunnistat kysymällä, minkä tekeminen on hankalaa tai suorastaan ärsyttää? Ratkaisevaa on kohdistaa huomiota ajassamme oleviin ilmiöihin ja tunnistaa, ja mikä uusi ammatillinen tietojen alue herättää aidosti sisäisen innostuksesi. On selvitettävä tarkemmin, mitä taitoja ja tietoja sinua kiinnostavassa työssä tarvitaan pystyäksesi toimimaan ammatissa. Onko työn tarkoitus niin mielekäs, että olet valmis kehittämään työssä tarvittavaa kyvykkyyttä itsessäsi lisää? Millainen olisi sinun ammattitaitoasi rakentava uratarina, jossa kuvaat sellaista osaamista, arvoja ja elämäsi ohjeita, joita odottaisit tulevassa työssäsi voivasi toteuttaa?  

Työelämätietämys on osa henkistä pääomaasi

Toinen strategia liittyy vahvasti tietoisena ja valppaana pysymiseen työelämän, koulutuksien ja ammattien vaihtoehdoista nykyhetkessä ja ennakoivasti. Uraohjauksessa ihmiset lukevat verkosta eri työnkuvista, yrityksien ja ammattiliittojen uratarinoista sekä koulutussisällöistä. Uratavoitteen todentumiseksi useat ottavat rohkeasti yhteyttä heitä kiinnostavista työnkuvista ja koulutuksista tietäviin ihmisiin. Vinkin voisi tiivistää: pyri ymmärtämään ja yhdistämään saamaasi tietoa muuttuvista työnkuvista, osaamisen tarpeista ja käynnissä olevista ja alkavista toimintamahdollisuuksista urasuunnitelmiisi. Sosiaaliset verkostot ja keskustelut laajentavat mahdollisuuksien näkemistä. Yhteenkuuluvaisuuden kautta löydät henkisen porukan, yhteisön, josta tunnistat tulevan työn rooliisi ja jonka osaksi haluat henkilökohtaisesti liittyä. Omaa ammatillista yhteisöllistä käsikirjoitusta on kyettävä päivittämään työympäristömme todellisuuden muuttuessa odottamatta.

Ammatillisen minän kehittämistä voi ajatella roolin rakentamisena "työn näyttämöille". Opi näkemään mahdollisuuksia ympäristössäsi ja ideoimaan vaihtoehtoja. Löydä paikkasi ammattialojen ja työnkuvien näkymästä ja suunnista tärkeille tapahtumapaikoille paikan päälle. Tarkastele ennen päätöksentekoa arvojasi tunnistamalla omat vakaumukset ja toiveet työn merkityksestä. Arvosi toimivat sisäistettyinä normeina ja arvosteluperusteina tulevalle. Arvot helpottavat valitsemaan ammatin ja arvioimaan, haluatko olla mukana työpaikan työhön liittyvien tavoitteiden toteuttamisessa.

Yksi toimiva tehtävä, josta moni on saanut apua navigoinnissa, voi auttaa sinua lausumaan ja sanoittamaan omat vuorosanasi.  Miten kuvaisit viidellä avainsanalla sitä osaamista, jota kohden haluat tulevaisuuden osaajana kehittyä? Minkälaisten ammatillisten aiheiden ja ongelmien ratkomisen parissa työskentely olisi arvokasta sinulle, ja sitä kautta teet itsestäsi merkityksellisen yhteisölle. Tee elämääsi ja työtä koskevat päätökset, joilla muutat urakehitystäsi paremmaksi ja mahdollistat tyytyväisyyden kokemuksia. Treenaa ja tule hyväksi akateemisten, ammatillisten ja yleisissä ammatillista kasvua edistävissä taidoissa, joilla saavutat, luot, ylläpidät ja edistät työllisyyttäsi. Uratavoitteet vaativat tavallisesti päättäväisyyttä, uskoa omiin kykyihisi, ratkaisujen hakua mahdollisiin esteisiin, joustavuutta eri reittien tiedostamiseksi ja kovaa työtä.

Johanna Viheräkoski

Psykologi, ihmisten itsensä voittamisen ja osaamisen kehittämisen teemoista innostunut ja työhyvinvoinnin puolesta puhuja.

Opiskelu työn ohessa – onnistuuko, jos ei ole superihminen

Koulutusneuvojan työssä rohkaisen päivittäin asiakkaitani koulutukseen. Vakuutan, että kyllä sinä pärjäät. Olen ajatellut, että työn ohessa opiskelevat ovat superihmisiä. Ei onnistuisi minulta eikä tarvitsekaan. Minulla on vakituinen työ, josta tykkään. Silti joka vuosi pyörittelen eri vaihtoehtoja mielessäni; ehkä psykologiaa tai hallintotiedettä vai pitäisikö sittenkin vahvistaa ohjausosaamista opettajan pedagogisilla opinnoilla.

Toissa vuonna hakuajan viimeisillä minuuteilla laitoin kokeeksi hakemuksen opettajan pedagogisiin opintoihin. Asiakkailleni toki neuvon, että hakemus kannattaa jättää hyvissä ajoin. Netin kanssa voi aina tulla vastaan ongelmia. Ei tullut. Sain paikan ja päätin aloittaa. Suunnitelmani oli kovin epämääräinen. Tiesin, että pitemmälle vapaalle en opintojen vuoksi voisi jäädä. Oulun ammattikorkeakoulun verkko-opintoihin saattoi käyttää aikaa vuodesta kolmeen vuoteen. Minä suunnittelin ehkä puoltatoista vuotta. Mies lupasi ottaa enemmän vastuuta kodin pyörittämisestä, jotta minä voisin keskittyä opintoihini.

Alussa opiskelu tuntui vaikealta. Tapa opiskella oli niin erilainen kuin yliopisto-opinnoissani. Luentojen ja tenttien sijaan puhuttiin osaamisperusteisesta koulutuksesta. Kukaan ei kertonut kuinka paljon mihinkin menee aikaa ja miten opinnot pitäisi järjestää. Harjoittelun kestoksi ilmoitettiin tarvittavan osaamisen saavuttaminen. Tarkasti mitattaviin asioihin tottuneelle se oli hämmentävää. 

Opinnot olivat kiinnostavia. Teimme paljon ryhmässä ja tapasimme netissä. Toisilla viikoilla oma panos yhteisiin tuotoksiin oli isompi, toisilla pienempi, mutta yhdessä edettiin. Ryhmän vuoksi piti ponnistella, eikä asioita voinut siirtää seuraavaan viikkoon. Pikkuhiljaa opinnot alkoivat hahmottua ja osaamista karttua. Blogin kirjoittaminen alkoi tuntua luontevalta tavalta jäsentää omaa osaamistaan. Tajusin, että ulkoa opitun paperille vuodattaminen tenteissä ei ole ainoa tapa osoittaa osaamistaan. 

Ajankäyttö tuotti ongelmia. Koskaan ei ollut riittävästi aikaa. Tuntui, että aikaa uupui opinnoista ja liikunnasta. Jumpat korvautuivat nettitreffeillä ryhmän kanssa ja pitkät lenkit vaihtuivat pikapyrähdyksiin. Se ahdisti. Kotityöt onneksi hoituivat. Ei niihin aina minua tarvittu. Teinit pystyivät moneen ja mies teki kotona ollessaan enemmän kuin osansa. 

Vuosi vaihtui ja elämä muuttui. Mies sai työtarjouksen toisesta kaupungista. Viideksi kuukaudeksi jäin pyörittämään taloutta lasten kanssa, valmistelemaan talon myyntiä, muuttoa, tekemään töitä ja opiskelemaan. Jo sovittu harjoittelu painoi päälle. Olisin laittanut opinnot hyllylle, mutta tutorini ja ohjaava opettaja olivat sitä mieltä, että pystyisin. Minä epäilin. Heidän rohkaisullaan lähdin silti. Päivät ja yöt venyivät ja liikunta jäi vähiin. Olin harjoittelussa pari päivää viikossa ja muun ajan normaalisti töissä. Viikonloput vietimme jo tulevalla kotipaikkakunnalla. 

Monesti teki mieli lyödä hanskat tiskiin, mutta päätin jaksaa vielä seuraavaan etappiin saakka. Harjoittelun jälkeen huomasin, että opinnot olivat jo melkein kasassa. Yllättäen sain opinnot valmiiksi vajaassa vuodessa. Ehkä tiukka rypistys sopi minulle parhaiten.

Pohdin, mitä tahdon sanoa tällä kirjoituksella. Ehkä sen, että voimavaroja löytyy, kun on tahtoa. Perhekin joustaa, kun tarvitaan. Teinit oppivat monia uusia juttuja vuoden aikana. Monta kertaa oli rankkaa, mutta jokaisen etapin saavuttaminen tuntui hyvältä. Se toi kokemuksen siitä, että pystyn mihin vain. Toinen opetus itselle oli, että kaikki ei välttämättä mene, kuten on suunniteltu, mutta siitä selviää. Jos mietin, mitä tekisin toisin, pitäisin tarkemmin kiinni omasta liikunnasta. Se olisi lisännyt jaksamista opintojen keskellä. 

Erityiskiitos opiskeluvuodestani kuuluu upealle perheelleni; miehelleni, joka vastasi täysihoidostani viikonloppuisin uudella paikkakunnalla ja lapsille, jotka hoitivat hommat kotona. Maininnan ansaitsevat myös ohjaava opettajani Anne, sillä parempaa ei ole sekä tutorini Kati. Ilman rohkaisua olisin lyönyt hanskat tiskiin. Onneksi myös työpaikkani jousti. Sain kymmenen palkallista opintovapaapäivää ja mahdollisuuden käyttää lomapäiviäni tarkoituksenmukaisesti. Työpaikan joustoja kannattaa aina kysyä. Suurimman työn tein kuitenkin itse. Upeaa, että onnistuin.

-Kirsti

Täydellisyyden tavoittelusta

Täydellisyyden tavoittelu eli perfektionismi jarruttaa usein urasuunnitelmien etenemistä. Tietyissä tilanteissa on hyvä pyrkiä tarkkuuteen ja virheettömyyteen, mutta monesti omia tavoitteita kannattaa punnita uudelleen. Asetatko riman liian korkealle? Odotatko itseltäsi mahdottomia?

Täydellisyyden tavoittelu on helposti raskas taakka, joka aiheuttaa stressiä, jännittyneisyyttä, huolta, ahdistusta, jopa masennusta. Ajatus, että kaikessa täytyy aina onnistua täydellisesti, saa joko suorittamaan loputtomasti tai lamaantumaan. Jos tavoittelee aina täydellistä lopputulosta, tekemisestä tulee pakonomaista suorittamista ja siitä katoaa ilo. Stressaaminen onnistumisesta ja lopputuloksesta häiritsee asiaan keskittymistä ja laskee motivaatiota. Täydellisen lopputuloksen hiomiseen menee aikaa ja voimavaroja. Jos pyrkii olemaan kaikessa täydellinen, on riski väsyä ja uupua. Usein työuupumuksen ja masennuksen taustalta löytyy perfektionismia.

Perfektionistit elävät yleensä kaikki tai ei mitään -ajatusmallin mukaisesti. Työtä ei voi edes aloittaa ennen kuin tietää varmasti onnistuvansa. Tämä johtaa usein viivyttelyyn sekä aloittamisen ja aikaansaamisen vaikeuteen. Perfektionisti välttelee tilanteita, jossa on riski epäonnistua.  Tämä saa pelaamaan varman päälle, tekemään vain tuttuja ja turvallisia asioita samoilla vanhoilla tavoilla. On vaikea oppia uusia asioita tai taitoja, jos ei salli itselleen mahdollisuutta epäonnistua. Pahimmillaan tilanne johtaa alisuoriutumiseen ja siihen, että ei saa omia vahvuuksiaan ja omaa potentiaaliaan käyttöön.

Riittämättömyyden tunne on usein täydellisyyden tavoittelun taustalla. Perfektionisti ajattelee, että tekemällä kaiken mahdollisimman täydellisesti saa osakseen hyväksyntää ja arvostusta eikä joudu kohtaamaan toisten kritiikkiä tai pettymystä. Taustalla on uskomus, että oma ihmisarvo ja toisilta tuleva arvostus riippuvat siitä, mitä itse saa aikaan. Nämä uskomukset ovat opittuja: ajattelumalli voi olla peräisin esimerkiksi lapsuuden ja nuoruuden kasvuympäristöstä tai koulusta. On hyvä pysähtyä pohtimaan, mistä oma suhtautuminen asioihin ja omat ajattelumallit kumpuavat. Kenen odotuksia pyrit täydellisyyden tavoitelulla täyttämään? Mitä olet jättänyt tekemättä epäonnistumisen pelon vuoksi? Mitä mahdollisuuksia olet jättänyt hyödyntämättä? Mitä tekisit, jos et pelkäisi? Miten täydellisyyden tavoittelu vaikuttaa tulevaisuuteesi, urasuunnitelmiisi, onnellisuuteesi?

Täydellisyyden tavoittelusta on mahdollista päästä eroon. Ensimmäinen askel on tiedostaa omat haitalliset ajatusmallit ja asenteet. Tietoiseksi tulemisen jälkeen voi alkaa haastaa omaa ajatteluaan, joka puolestaan vaikuttaa tunteisiin ja toimintaan. Kannattaa kysyä kriittisesti itseltään, voisiko tilanteita katsoa myös toisesta näkökulmasta ja tulkita niitä eri tavalla kuin yleensä tekee. Vaikka jonkin asian tekisikin epätäydellisesti, siitä tuskin seuraa mitään kovin kauheaa. Parhaan mahdollisen ja riittävän hyvän lopputuloksen välillä on paljon liikkumatilaa. Lisäksi aina voi yrittää uudelleen. On hyvä opetella priorisointia: mihin kannattaa panostaa enemmän, milloin taas riittää keskitason suoritus.

Miten suhtaudut epäonnistumisiin? Perfektionisti ei yleensä osaa nähdä epäonnistumista yksittäisenä tapahtumana, vaan siitä tulee helposti itseä määrittävä asia. Epäonnistuminen liittyy omaan ihmisarvoon ja identiteettiin: ”Epäonnistuin, olen siis huono ihminen.” On hyvä huomata, että kukaan ei ole aina täydellinen, vaan kaikki tekevät virheitä ja epäonnistuvat. Keskeistä on se, miten itse reagoi epäonnistumisiin. Jos suhtautuu kasvun asenteella ja näkee epäonnistumiset ne oppimiskokemuksina, on mahdollisuus kehittyä ja menestyä. Luovuus ja uudet ideat syntyvät vain tilanteissa, joissa saa tehdä virheitä ja epäonnistua. Monet suuret innovaatiot ovat syntyneet epäonnistumisen seurauksena, koska se pakottaa ajattelemaan asioita uusista näkökulmista.

Jos haluaa vapautua täydellisyyden tavoittelusta, on hyväksyttävä keskeneräisyys itsessä ja muissa sekä opittava sietämään epävarmuutta ja muita ikäviä tunteita. Missään ammatissa ei tule koskaan täysin valmiiksi, vaan osaaminen ja ammattitaito kehittyvät koko työuran ajan. Tulevaisuuteen liittyy aina epävarmuus. Kukaan ei voi luvata sinulle esimerkiksi varmaa työllistymistä tai hyvää työyhteisöä ja esimiestä. Et pysty hallitsemaan elämääsi täydellisyyden tavoittelulla, vaan kuormitat sillä itseäsi.

Se, mihin keskityt, vahvistuu. Miten puhut itsellesi? Etsitkö koko ajan virheitä? Oletko vaativa ja syyttävä? Vai suhtaudutko itseesi myötätuntoisesti ja lempeästi? Mihin perustat oman identiteettisi ja arvosi ihmisenä? Liittyvätkö ne omaan suorittamiseen vai siihen, kuka olet?

Perfektionismista vapautuminen tuo lisää voimavaroja ja energiaa. Jatkuvasta ylisuorittamisesta luopuminen antaa aikaa oikeasti tärkeille asioille elämässä. Lisäksi se auttaa löytämään omia vahvuuksia ja omaa potentiaalia, kun on mahdollisuus kokeilla, epäonnistua ja oppia.

Milla
urapsykologi

Lisätietoa aiheesta:

Oletko ylpeä perfektionisti? Tutkijan mukaan ei kannattaisi – ”Voi olla äärimmäisen haitallista”
https://duunitori.fi/tyoelama/perfektionismi-riittavan-hyva

Perfektionisti uupuu täydellistä tavoitellessaan
https://yle.fi/aihe/artikkeli/2015/10/05/perfektionisti-uupuu-taydellista-tavoitellessaan

Petri Hiissa: Täydellinen kirja