Koulutusneuvojan työssä rohkaisen päivittäin asiakkaitani
koulutukseen. Vakuutan, että kyllä sinä pärjäät. Olen ajatellut,
että työn ohessa opiskelevat ovat superihmisiä. Ei onnistuisi minulta
eikä tarvitsekaan. Minulla on vakituinen työ, josta tykkään. Silti joka vuosi pyörittelen eri vaihtoehtoja mielessäni; ehkä
psykologiaa tai hallintotiedettä vai pitäisikö sittenkin vahvistaa
ohjausosaamista opettajan pedagogisilla opinnoilla.
Toissa vuonna hakuajan viimeisillä minuuteilla laitoin kokeeksi
hakemuksen opettajan pedagogisiin opintoihin. Asiakkailleni toki neuvon, että
hakemus kannattaa jättää hyvissä ajoin. Netin kanssa voi aina tulla vastaan
ongelmia. Ei tullut. Sain paikan ja päätin aloittaa. Suunnitelmani oli kovin
epämääräinen. Tiesin, että pitemmälle vapaalle en opintojen vuoksi voisi jäädä.
Oulun ammattikorkeakoulun verkko-opintoihin saattoi käyttää aikaa vuodesta
kolmeen vuoteen. Minä suunnittelin ehkä puoltatoista vuotta. Mies lupasi ottaa
enemmän vastuuta kodin pyörittämisestä, jotta minä voisin keskittyä opintoihini.
Alussa opiskelu tuntui vaikealta. Tapa opiskella oli niin
erilainen kuin yliopisto-opinnoissani. Luentojen ja tenttien sijaan puhuttiin
osaamisperusteisesta koulutuksesta. Kukaan ei kertonut kuinka paljon mihinkin
menee aikaa ja miten opinnot pitäisi järjestää. Harjoittelun kestoksi
ilmoitettiin tarvittavan osaamisen saavuttaminen. Tarkasti mitattaviin asioihin
tottuneelle se oli hämmentävää.
Opinnot olivat kiinnostavia. Teimme paljon ryhmässä ja tapasimme netissä. Toisilla viikoilla oma panos yhteisiin tuotoksiin oli
isompi, toisilla pienempi, mutta yhdessä edettiin. Ryhmän vuoksi piti ponnistella,
eikä asioita voinut siirtää seuraavaan viikkoon. Pikkuhiljaa opinnot alkoivat
hahmottua ja osaamista karttua. Blogin kirjoittaminen alkoi tuntua luontevalta
tavalta jäsentää omaa osaamistaan. Tajusin, että ulkoa opitun paperille
vuodattaminen tenteissä ei ole ainoa tapa osoittaa osaamistaan.
Ajankäyttö tuotti ongelmia. Koskaan ei ollut riittävästi
aikaa. Tuntui, että aikaa uupui opinnoista ja liikunnasta. Jumpat
korvautuivat nettitreffeillä ryhmän kanssa ja pitkät lenkit vaihtuivat
pikapyrähdyksiin. Se ahdisti. Kotityöt onneksi hoituivat. Ei niihin aina minua
tarvittu. Teinit pystyivät moneen ja mies teki kotona ollessaan enemmän kuin osansa.
Vuosi vaihtui ja elämä muuttui. Mies sai työtarjouksen toisesta kaupungista. Viideksi kuukaudeksi jäin pyörittämään taloutta lasten kanssa,
valmistelemaan talon myyntiä, muuttoa, tekemään töitä ja opiskelemaan. Jo sovittu
harjoittelu painoi päälle. Olisin laittanut opinnot hyllylle, mutta tutorini ja
ohjaava opettaja olivat sitä mieltä, että pystyisin. Minä epäilin.
Heidän rohkaisullaan lähdin silti. Päivät ja yöt venyivät ja liikunta jäi
vähiin. Olin harjoittelussa pari päivää viikossa ja muun ajan normaalisti
töissä. Viikonloput vietimme jo tulevalla kotipaikkakunnalla.
Monesti teki mieli lyödä hanskat tiskiin, mutta päätin
jaksaa vielä seuraavaan etappiin saakka. Harjoittelun jälkeen huomasin, että opinnot olivat jo melkein kasassa. Yllättäen sain opinnot valmiiksi
vajaassa vuodessa. Ehkä tiukka rypistys sopi minulle parhaiten.
Pohdin, mitä tahdon sanoa tällä kirjoituksella. Ehkä sen,
että voimavaroja löytyy, kun on tahtoa. Perhekin joustaa, kun tarvitaan. Teinit
oppivat monia uusia juttuja vuoden aikana. Monta kertaa oli rankkaa, mutta
jokaisen etapin saavuttaminen tuntui hyvältä. Se toi kokemuksen siitä, että pystyn mihin vain. Toinen opetus itselle oli, että
kaikki ei välttämättä mene, kuten on suunniteltu, mutta siitä selviää. Jos mietin, mitä tekisin toisin, pitäisin tarkemmin kiinni
omasta liikunnasta. Se olisi lisännyt jaksamista opintojen keskellä.
Erityiskiitos opiskeluvuodestani kuuluu upealle perheelleni;
miehelleni, joka vastasi täysihoidostani viikonloppuisin uudella paikkakunnalla
ja lapsille, jotka hoitivat hommat kotona. Maininnan ansaitsevat myös ohjaava
opettajani Anne, sillä parempaa ei ole sekä tutorini Kati. Ilman rohkaisua
olisin lyönyt hanskat tiskiin. Onneksi myös työpaikkani jousti. Sain kymmenen
palkallista opintovapaapäivää ja mahdollisuuden käyttää lomapäiviäni tarkoituksenmukaisesti.
Työpaikan joustoja kannattaa aina kysyä. Suurimman työn tein kuitenkin itse.
Upeaa, että onnistuin.
-Kirsti
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti