Sivut

Sivut

keskiviikko 26. joulukuuta 2018

Osatyökykyiset työelämään

Hallituksen yhtenä kärkihankkeena on osatyökykyisten suurempi työelämään osallistaminen. On arvioitu, että jopa 600 000 tuhannella suomalaisella on jokin sairaus, vika tai vamma, joka vaikuttaa työn tekemiseen. Suurimmalle osalle löytyy kuitenkin työ, jossa voi toimia rajoitteista huolimatta tai osa-aikaisesti. Osatyökykyiset ovat hyvin heterogeeninen ryhmä: osa tekee täysipäiväistä työtä terveydelle soveltuvalla alalla, osalle terveys mahdollistaa osa-aikaisen työnteon. Osatyökykyisyys voi olla myös tilapäistä. Yhteistä osatyökykyisille on se, että työntekemisen halu harvoin katoaa ja osatyökykyiset ovatkin usein erittäin motivoituneita työntekijöitä terveydelle soveltuviin työtehtäviin. Työnantajille puolestaan 100-prosentista työkykyä tärkeämpää on työmotivaatio ja halu oppia uutta, joka käy ilmi työnantajille tehdystä selvityksestä työkyky ja motivaatio.

Työkyvyn säilymisen kannalta on tärkeää ennaltaehkäisevä työ, jossa riittävän ajoissa puututaan ongelmiin ennen kuin ne aiheuttavat sairauslomia ja työkyvyttömyyttä. Avainasemassa on työntekijä itse (tai lähiesimies), jonka kannattaa ottaa esiin työkykyyn liittyvät ongelmat työterveyshuollossa tai muissa terveydenhuollon palveluissa. Joskus työnkuvan mukauttaminen voi riittää, mutta joissakin tilanteissa ainoa vaihtoehto on työnkuvan ja joskus myös työpaikan vaihtaminen. Työeläkekuntoutus auttaa, jos työkykysi on uhattuna. Työeläkekuntoutuksen avulla jopa kaksi kolmesta kuntoutukseen osallistuneesta palaa joko työhön tai aloittaa opiskelun. Työeläkekuntoutusta järjestävät työeläkeyhtiöt ja Kela.

Jos työttömänä ollessasi epäilet terveydentilan vaikuttavan työkykyysi, voit ottaa asian esille TE-toimistossa asioidessasi. TE-toimiston psykologien, asiantuntijoiden ja työkykykoordinaattorien työnkuvaan kuuluu asiakkaiden ohjaaminen myös työkykyyn liittyvien haasteiden osalta. Usein asian esille ottaminen ja keskusteleminen ammattilaisen kanssa vähentää huolia ja avaa uusia näkökulmia tai mahdollisuuksia, joita ei ole tullut miettineeksi. Tarvittaessa TE-toimiston asiantuntija tai psykologi ohjaa sinut eteenpäin, jos tarvitset terveydenhuollon, työeläkeyhtiön tai Kelan palveluita ennen työelämään siirtymistä.

Suosittelen myös tutustumaan OSKU - Tie työelämään –verkkopalveluun. Verkkopalvelu on osa hallituksen osatyökykyisten kärkihanketta ja sinne on kerätty tietoa osatyökykyisten tueksi sekä työelämässä jo olevan, että työelämään haluavan näkökulmista. Sivustolta löydät myös 10 videota, joissa työntekijät kertovat mikä heidän työssään on merkityksellistä ja miten he ovat päässeet toteuttamaan unelmiaan haasteista huolimatta. Tärkeää on keskittyä henkilön osaamiseen, ei vammaan tai sairauteen.

Marianna

 

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti