Sivut

Sivut

keskiviikko 24. lokakuuta 2018

Koululaisesta opiskelijaksi

Oppivelvollisuus Suomessa päättyy peruskoulun suorittamiseen tai kun peruskoulua on käynyt 10 vuotta tai kun nuori täyttää 17 vuotta. Yhteiskuntamme on rakentunut niin, että nuoria ohjataan jatkamaan opiskelua toisella asteella, ammattioppilaitoksissa ja lukioissa. Minulla on ilo tuntea kolme aikuisuuden kynnyksellä olevaa nuorta neitoa, jotka kaikki aloittivat tänä syksynä tämän uuden elämänvaiheen. 
 
Teea aloitti lukion. Miltä opiskelun aloitus on tuntunut Teea? 
  • Lukion aloitus tuntuu kivalta ja hyvällä tavalla uudelta. Peruskoulun loputtua tuntui haikealta, mutta oli kiva päästä uuteen kouluun ja saada uusia ystäviä. Uudessa koulussa tunnelmat oli alussa jännittävät, mutta nyt on jo paljon rennompi olo. 
Entä Aada, sinä aloitit kaksoistutkinnon – opiskelet lähihoitajaopintojen rinnalla lukion. 
  • Uuden kouluvaiheen aloittaminen ja uusi koulu on tuntunut tosi mielenkiintoiselta ja virkistävältä. Peruskoulun loppuessa oli vähän haikeat fiilikset, mutta kuitenkin odotti innolla tulevaa. 
Senni, sinä pääsit musiikkilukioon, miltä sinusta alku vaikuttaa? 
  • Koulun aloitus on ollut mukavaa! On ollut kiva tutustua uusiin ihmisiin ja tavallaan aloittaa ”alusta”. Enemmän on pitänyt ottaa vaan vastuuta, joka välillä tuntuu vähän stressaavalta. Peruskoulun loppuminen oli ihan mukavaa, vaikka vähän haikeaa. Alussa tunnelma oli jännittynyt, mutta nyt on jo enemmän selvillä asioista. 
Niin Senni, sinähän asut viikot musiikkilukion asuntolassa? 
  • Kyllä - asuntolassa asuminen on mukavaa ja kämppikset kivoja, vaikka omaa rauhaa kyllä välillä kaipaisi. Koko koulussa on hyvä yhteishenki ja opiskelukaverit ovat kivoja. Uusia hyviä kavereita ja ystäviäkin olen jo saanut. 
Paljon uutta pitää omaksua alussa, eikö vain Teea?         
  • Kyllä! Lukion alku on sujunut tosi hyvin, uutta tietoa on tullut paljon ja tulee lisää koko ajan ja alussa oli kaikki vähän sekavaa ja moni asia mietitytti, mutta kaikki on kumminkin sujunut hyvin! Meille on tehty valmiiksi lukujärjestys ja se on täynnä pakollisia kursseja, joten vielä en ole joutunut valitsemaan kursseja mutta jatkossa sitten. Koululta löytyy ihmisiä, jotka osaavat siinä auttaa ja on suositeltu, ettei ykkösluokalla vielä yksin kursseja valitakaan. 
Mistä muuten huomaa, että olet musiikkilukiossa, Senni? 
  • Siitä tietää, että on musiikkilukiossa, kun normaalien tuntien aikana voi olla erilaisia soittotunteja ja erilaisia kursseja musiikista on mahdollista ottaa normaalia enemmän. Esiintymismahdollisuuksia on myös paljon. 
Millainen tuntuma sinulla Aada on, oletko motivoitunut. Kaksoistutkintoa pidetään haasteellisena? 
  • No motivoi oikeastaan se, että aihe kiinnostaa ja kun vaihtuu välillä lukioon, tulee vaihteluakin.  
Aada, oletko viihtynyt uudessa oppilaitoksessa? 
  • Tähän mennessä ainakin olen pitänyt tosi paljon uudesta koulusta. Opiskelukaverit ovat suurimmalta osin todella avoimia ja helposti lähestyttäviä, ja on kerennyt tutustumaan jo moniin ihmisiin. 
 
Kaikki tytöt ovat selvästi innoissaan uudesta kouluvaiheesta. Mikäs sen hienompaa! Onnea opiskeluun ja hyvää syksyä! Ja kiitos haastattelusta! 
 
 
Elise 
 
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti