Sivut

Sivut

keskiviikko 31. lokakuuta 2018

Hae piilotyöpaikkoja – moninkertaistat mahdollisuutesi työllistyä!

”Olen katsonut kaikki avoimet työpaikat, mutta siellä ei ole mitään minulle sopivaa.” Moni uraohjauskeskustelu alkaa tällä huolestuneella toteamuksella. Usein kuulen asiakkailta myös siitä, että he ovat hakeneet kymmeniä avoinna olevia työpaikkoja, mutta töitä ei siitä huolimatta ole löytynyt. Se ymmärrettävästi lannistaa ja vetää mielialan matalaksi. Tällaisissa tilanteissa herättelen asiakkaita pohtimaan myös muita työnhaun tapoja kuin työpaikkailmoituksiin vastaamista.

Sitra tutki vuonna 2015, miten suomalaiset ovat saaneet viimeisimmän työpaikkansa. Kyselyyn vastasi 5 000 suomalaista. Noin 70 prosenttia työnhakijoista oli löytänyt uuden työn muuten kuin avoimeksi ilmoitettua työpaikkaa hakemalla. Julkisia työnvälityspalveluja hyödyntämällä töitä oli löytänyt vain alle 10 prosenttia työnhakijoista. Julkisesti avoinna olevat työpaikat eivät siis kerro läheskään koko totuutta kaikista olemassa olevista työmahdollisuuksista. Hakemalla töitä vain työpaikkailmoituksiin vastaamalla joutuu usein kilpailemaan kymmenien tai jopa satojen muiden hakijoiden kanssa. Sellaisessa joukossa on vaikea erottua hyvälläkään osaamisella.

Sen sijaan, että selailisi epätoivoisena avoimia työpaikkoja, on hyvä kääntää näkökulma siihen, missä itse haluaisi olla töissä. Minkälaisessa yrityksessä tai organisaatiossa omaa osaamista ja omia kiinnostuksen kohteita voisi parhaiten hyödyntää? Mikä työnantaja kiinnostaa erityisesti? Minkälaisia tarpeita siellä on? Miten omalla osaamisella voisi vastata näihin työnantajan tarpeisiin?

Kiinnostaviin työnantajiin voi tutustua nettisivujen ja sosiaalisen median kautta ja pohtia, mitä lisäarvoa omalla osaamisella voisi kyseiselle yritykselle tai organisaatiolle tuoda. Sen jälkeen kannattaa laatia juuri tuohon organisaatioon kohdennettu avoin hakemus tai markkinointikirje, jossa kerrot omasta motivaatiostasi, kiinnostuksen kohteistasi ja osaamisestasi. Myöhemmin on hyvä olla puhelimitse yhteydessä ja pyrkiä sopimaan tapaaminen työnantajan kanssa paikan päälle. Kohdennettu avoin hakemus ja yhteydenotto työnantajaan kertovat aktiivisuudesta ja motivaatiosta, joita työnantajat arvostavat. Julkisen rekrytoinnin toteuttaminen on työnantajille työläs ja aikaa vievä prosessi, johon ryhdytään monesti vasta silloin, kun työntekijää ei löydetä muilla tavoin. Suora yhteydenotto työnantajiin siis kannattaa.

Duunitorin tutkimuksen mukaan tärkeimmät rekrytointipäätökseen vaikuttavat tekijät ovat työntekijän motivaatio työtehtävää kohtaan sekä sopivuus yrityskulttuuriin. Nämä ovat asioita, joihin voit työnhakijana vaikuttaa, ja niitä kannattaa tuoda rekrytointitilanteessa aktiivisesti esille. Saman tutkimuksen tulokset kertovat, että tärkeimmät rekrytointikanavat tänä päivänä ovat LinkedIn ja Facebook. Seuraa siis kiinnostavien työnantajien sosiaalisen median tilejä ja pidä huoli siitä, että olet myös itse löydettävissä noista kanavista ja oma osaamisesi tulee niissä hyvin esille.

Piilotyöpaikkoja voi löytää seuraamalla uutisia: Jos mediassa kerrotaan yrityksen tai organisaation toiminnan laajenemisesta tai muuttumisesta, uusille työntekijöille on siellä todennäköisesti tarvetta. Järjestöpuolella uudet, juuri rahoituspäätöksen saaneet hankkeet tarjoavat työllistymismahdollisuuksia. Työnhausta ja omista uratoiveista kannattaa keskustella avoimesti omissa verkostoissa, koska sieltä saattaa löytyä henkilö, joka on kuullut sinulle sopivasta työmahdollisuudesta tai pystyy suosittelemaan sinua toivomallesi työnantajalle.

Muistathan, että TE-palvelut tarjoavat monenlaisia työnhakuun liittyviä valmennuksia, joita voit halutessasi hyödyntää. Niistä löydät lisätietoa oman TE-toimistosi nettisivuilta. Verkossa kokoontuvista työnhakuryhmistä löydät tietoa JoBitin sivuilta.

Tsemppiä työnhakuun!

Milla

Lähteet:
Duunitorin kansallinen rekrytointitutkimus 2018: https://duunitori.fi/rekrytointi/rekrytointitutkimus/

Sitran tiedote Uuden työn valmiudet ja reitit työelämään –tutkimuksesta: https://www.sitra.fi/uutiset/vain-joka-neljas-suomalainen-tyollistynyt-avointa-tyopaikkaa-hakemalla/

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti