Paras mahdollinen ura?

Kovin moni aloittaa keskustelut uraohjauksessa naurahtamalla, ettei tämä kovin ihanteellisesti ole mennyt tämä minun urani… on ollut katkoksia, en ole päässyt opiskelemaan mitä halusin, enkä työllistynyt kuten olisin toivonut. Niinhän se monilla menee, ja silti ura voi olla ihan kelvollinen, ja sitä voi suunnitella mahdollisimman hyväksi. Jäin kuitenkin miettimään millainen se paras mahdollinen ura sitten olisi, jos joskus sellaisen kohtaisi.

Ilmeisesti ihanteellinen ura olisi pitkä. Se olisi alkanut varhain: kyseinen henkilö olisi heti tiennyt mitä hän haluaa opiskelemaan, hän olisi saanut opiskelupaikan ensi yrittämällä ja opiskelu olisi sujunut ripeästi. Jo opintojen aikana kuvitteellinen ihannehenkilömme olisi työllistynyt joko kesien ajaksi tai palkallista harjoittelua tekemään sellaiselle työnantajalle, joka olisi antanut hyvän alun uralle. Siellä opiskelija olisi otettu mukaan porukkaan, hänelle olisi annettu hyviä vinkkejä uraa ajatellen, ja hän olisi osannut yhdistää pänttäämiään tietoja ja taitoja työssä eteen tulleisiin asioihin. Näin hän olisi motivoitunut entisestään ja saanut suosittelijoita, jotka olisivat auttaneet häntä ensimmäiseen varsinaiseen työpaikkaansa. Työura olisi jatkunut lähestulkoon keskeytymättä eläkeikään asti - tottahan hän olisi viettänyt vuoden, parin mittaisen sapattivapaan, jonka aikana hän kuitenkin olisi tehnyt jotain ansiokasta, kuten kirjoittanut kirjan tai hionut huippuunsa tuotteen, jota alettaisiin tuottaa hänen perustamassaan yrityksessä. Eläkkeelle siirryttyään hän luonnollisesti olisi tuotteliaampi kuin koskaan omalla alallaan, ja kysytty vieras television keskusteluohjelmissa.

Pituuden lisäksi ihanteelliseen työuraan liittyisi varmaan poikkeuksellinen laatu. Hän olisi ollut jo opiskelijana parhain arvosanoin etenevä ja useita opiskelijakilpailuita voittanut. Työpaikalla hänet olisi nopeasti "keksitty" ja hän olisi suoriutunut kaikista hänelle annetuista tehtävistä niin hyvin, että hän olisi edennyt vauhdilla hyvinkin vaativiin tehtäviin. Tämä luonnollisesti olisi vaikuttanut myönteisellä tavalla hänen ajattelunsa kehittymiseen ja monipuolistanut hänen taitojaan, jotka kukoistaisivat mentorien opastuksessa.

Paras mahdollinen ura olisi myös kansainvälinen. Ihanneurahenkilömme olisi tietenkin jo lapsuudessaan viettänyt perheensä kanssa aikaa eri maissa, ja puhuisi kahta tai kolmea kieltä äidinkielenään, minkä lisäksi hän luonnollisesti olisi opiskellut muitakin kieliä. Yhtä luontevasti hän osallistuisi työnantajiensa tarjoamiin mahdollisuuksiin ulkomaankomennuksille. Hän omaksuisi nopeasti kunkin maan toimintakulttuurin, ja osaisi kameleontin tavoin sopeuttaa toimintansa asiakkaiden ja työtovereiden mukaan.

Huh, jo kuviteltuna alkaa kuulostaa melkoiselta, eikö? Mahtaisiko kuviteltu uratimanttimme olla onnellinenkin? Eiköhän hänellä olisi mielenkiintoisia, työstä palautumista tukevia harrastuksia. Hänellä olisi puoliso, joka olisi jo opiskeluaikoina ollut hänen rinnallaan, rohkaisten tarttumaan kaikkiin tilanteisiin jotka häntä kiinnostaisivat. Sopivassa vaiheessa uraa perheeseen olisi tullut lapsiakin, jotka olisivat uraäitinsä tai uraisänsä tärkein asia elämässä. Perhe matkustaisi yhdessä ja ottaisi kaiken irti niistä hetkistä, jotka he saisivat viettää keskenään - olisihan ideaaliuraa tekevällä äidillä tai isällä niin paljon muitakin, jotka vaatisivat heidän aikaansa ja panostaan. Taloudellisia huoliahan perheellä ei olisi, ihanneuraan liitettäneen myös hyvät ansiot palkkiona kaikesta menestyksestä.

Se, mitä itse kukin pitäisi ihanteellisena urana, kertoo tietenkin sekä vallitsevan kulttuurin arvoista että omista henkilökohtaisista arvoista. Tällainen kuvitelma nousi minun mielestäni, kun yritin yhdistää yhden ihmisen uraan kaikki ne asiat, joita olen käsittänyt monien arvostavan. Minkälainen ihanneura sinun mielestäsi olisi ollut?

 

Satu