Sivut

Sivut

keskiviikko 16. marraskuuta 2016

Elämän sointi

Viihdeohjelma Soitinmenojen tunnusmusiikin sanat menivät 80-luvulla seuraavasti: ”Elämän sain soimaan, musiikin vain voimaan, luottaessain sain tien löytää”. Jokaisen meidän elämä soi eri sävelmää. Jotta instrumentti soi hyvin, sen täytyy olla ehjä ja huollettu. Ihmisen kohdalla huolto tarkoittaa riittävää lepoa, ravintoa, liikuntaa ja ihmissuhteita. Näitä jokaista tarvitaan jokainen päivä jotta voimme hyvin. Kääntäen ajateltuna, monet meidän huolistamme liittyvät näihin asioihin ja häiriöt näissä perusasioissa heikentävät nopeasti hyvinvointiamme.

Tiedämme miten pitäisi elää terveellistä elämää, tietoa olemme kaikki saaneet kouluaikoina, ja tiedotusvälineetkin sitä jakavat. Kun katsomme kaupan kassajonossa toisiamme niin ulkoinen olemus saattaa jo kertoa terveydestä paljon. Ikääntyessä aika kohtelee toisia lempeämmin, toisia rouheammin. Samassa jononäkymässä voi kuvitella näkevänsä myös ihmisen oman toiminnan seuraukset: joku on tarkka ulkonäöstään ja pukeutumisestaan, toinen puolestaan on urheilullinen ja tulossa liikuntaharrastuksista, joku ei niin välitä mitä toiset hänestä ajattelevat.

Kaikilla meillä on tapoja ja elämänrytmejä. Huolehdimme terveydestämme eri tavoin, joku meistä joutuu diabeteksen takia elämään säännöllistä ateriarytmiä, toisen vatsa ei kestä kaalin syöntiä. Ei ole vain yhtä terveellistä elämäntapaa. Joka päivä voi tehdä pieniä valintoja, jokaisella valinnalla on vaikutuksensa.  Elämisen tapa muotoutuu vuosien saatossa.  Kaikki eivät välttämättä ole tietoisia tai tunne vastuutaan asiasta. Joskus sairaudet saattavat herättää terveyden huoltamiseen. Mitä luulet, millaista terveen energistä olotilaa sinun olisi mahdollista elämäntavoilla saavuttaa?

Tänään puhelinohjausasiakkaani antoi minulle vinkin TE-toimistojen tiloihin. Hän toivoi että työttömille olisi yhteinen paikka, missä voisi kohdata tehden työhakemuksia. Kotona yksin siihen kyllästyy eikä pysy vireänä. Totesin, että tunnistan tilanteen: kannattaa pukeutua ja lähteä päivävaatteissa ihmisten ilmoille ihan vaan saadakseen ryhtiä päiväänsä. Samalla näkee ihmisiä, ehkä keskustelee heidän kanssaan kuulumisia. Tulee yhteenkuuluvaisuuden tunne.  Kuulin juuri televisiosta että suomalaisista noin 2 miljoonaa asuu perheissä, en tiedä mitä kaikkea tähän oli laskettu, mutta yksinasuvia ja yksinäisyyttä kokevia on paljon. Valtiontasolla emme yksinäisyyteen paljon pysty vaikuttamaan, mutta omassa elämässä kannattaa ihmisten kohtaamisiin panostaa. Tarvitsemme toisiamme ja saamme energiaa kohtaamisista, pääsemme parempaan vireeseen.

Millä asioilla sinä aiot virittää elämäsi sointia tällä viikolla?
 
- Heli -

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti