Sivut

Sivut

keskiviikko 15. kesäkuuta 2016

Oman juttunsa löytäminen on polku elämän onnellisuuteen

”On tärkeää, että lapsi saa itse löytää oman juttunsa. Vain niin elämästä voi tulla onnellista.”

(Kari Uusikylä, Seiskan todistus ei tarkoita seiskan lasta http://www.vauva.fi/artikkeli/sina/vanhemmuus/kari_uusikyla_seiskan_todistus_ei_tarkoita_seiskan_lasta)

Kari Uusikylä on kasvatustieteen emeritusprofessori, joka meinasi itse aikoinaan jättää koulun kesken. Minä olen kasvatustieteen maisteri, joka aikoi jättää koulun kesken.

Muistan hyvin kirkkaana sen hetken, kun koulutaival alkoi. Jo ensimmäisen päivän jälkeen totesin kotona, etten halua mennä enää kouluun. Pidin koulua typeränä paikkana. Paikallaan istuminen tuntui hankalalta. Olisin halunnut tehdä ja liikkua koko ajan. Ihmettelin, miksi muut olivat innoissaan koulun alkamisesta.

Lukemaan opettelu oli vaikeaa, koska minua ei kiinnostanut. Paremmin sanottuna koko koulu ei kiinnostunut. En vain löytänyt omaa paikkaani koulussa. Vanhemmat yrittivät kannustaa minua parhaansa mukaan. Ehkä vanhempien kannustuksella oli osansa siinä, että suoriuduin peruskoulusta ja myöhemmin lukiosta keskivertoarvosanoin. Tein aina vain sen, mikä oli pakko. Vasta viimeisenä lukiovuotena kiinnostus opiskelua kohtaan heräsi. Aloin tiedostaa keinoja, joiden avulla oppiminen oli helpompaa. Vähitellen opiskelu tuntui mielekkäältä, koska taitojen kehittyessä koin onnistumisia.
Lukion lähestyessä loppua oli aika miettiä, mitä haluaisi tehdä isona. Haaveilin opettajan työstä, mutta ajattelin, ettei minulla ole mahdollisuuksia päästä opiskelemaan. Olin saanut kuulla aikaisemmin, ettei minun kannata edes hakea yliopistoon, koska en ollut ”lukuihminen”. Lopulta päädyin hakemaan ammattikorkeakouluun. Hain opiskelemaan sosionomin ja rakennustekniikan opintoihin. Sosionomin opinnot kiinnostivat vain sen vuoksi, että tutkinto antoi pätevyyden lastentarhanopettajan tehtäviin. Rakennustekniikka kiinnosti, koska olin ollut jo pienestä pitäen kiinnostunut kaikesta rakentamisesta ja suunnittelusta.

Sosionomin pääsykokeissa minulle tuli olo, etteivät opinnot ole minun juttuni. Toivoin, etten pääse opiskelemaan. Onnekseni toiveeni toteutui. Osallistuin rakennustekniikan pääsykokeisiin jo ihan sen vuoksi, että halusin kokeilla, mihin osaamiseni riitti. Opiskelukaverini epäilivät, etten tule sinne pääsemään. En ollut opiskellut lukiossa pääsykokeissa tarvittavia aineita enempää kuin pakolliset kurssit. Pääsykokeet menivät hyvin ja sain opiskelupaikan.
Harkinnan jälkeen päätin siirtää rakennustekniikan opintoja ja pitää välivuoden. Halusin saada lisäaikaa. Opiskelin välivuoden avoimessa yliopistossa kasvatustieteitä ja olin töissä. Vihdoin olin tilanteessa, jossa opiskelu vei mukanaan. Seuraavassa haussa hain opiskelemaan kasvatustieteitä ja sain opiskelupaikan. Opintojen alkaessa jännitin kovasti, miten selviän opinnoista. Yliopistossa opiskelu oli pääosin aika helppoa, vaikka muutaman kerran iski epätoivo ja epäilys omista kyvyistä. Kehityin jopa jonkinlaiseksi ”lukuihmiseksi”, mutta pärjäsin pitkälle hyvän muistini varassa.

Muutaman vuoden opiskelun jälkeen valmistuin erinomaisin arvosanoin kasvatustieteen maisteriksi. Sen jälkeen olen ollut työelämässä ja tehnyt erilaisia alan töitä. Olen onnellinen siitä, että olen saanut tehdä töitä, joista todella pidän. Olen monien vaiheiden kautta löytänyt oman juttuni. Saavuttanut sen, mikä tekee onnelliseksi. Kokemukseni myötä olen samaa mieltä Uusikylän kanssa siitä, että on tärkeää löytää se oma juttunsa. Ei pelkästään lapsen, vaan myös aikuisen.
Kertomukseni tarkoitus on rohkaista. En tarkoita, että kaikista pitäisi tulla maistereita. Haluan, että uskot itseesi ja omiin kykyihisi, vaikka muut niitä kyseenalaistaisivat. Kaikilla on mahdollisuutensa. Olet paljon muutakin kuin vain se seiskan oppilas. Koulumenestys ei mittaa sitä, mitkä mahdollisuudet sinulla on onnistua. Yritä parhaasi ja kokeile joskus rajojasi. Jos epäonnistut, kokeile uudestaan. Voit saavuttaa unelmasi vain, jos uskallat olla rohkea.

Miia

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti