Sivut

Sivut

keskiviikko 14. lokakuuta 2015

Arki on parasta




Monilla on nyt syysloman aika. Loman jälkeen moni harmittelee töihin paluutaan ja pohtii miten jaksaa taas arjessa ja työelämässä. Mediassa ja monissa blogeissa on lomien alkaessa esillä miten vältetään lomastressi ja mitä lomalla kannattaa tehdä, jotta siitä saa mahdollisimman paljon irti; lomien loputtua taas kirjoitetaan miten loman vaikutukset loppuvat jo melko pian ja taas ollaan siinä kuuluisassa ”oravanpyörässä” tai työputkessa ja eletään tiukkojen aikataulujen mukaan.


Paljon puhutaan myös lomien jaksottamisesta vuoden varrelle, pohditaan, onko pitkä yhtäjaksoinen loma välttämättä se paras. Myös politiikassa ollaan mahdollisesti tekemässä muutoksia työpäivien pidentämisestä ja lomien lyhentämisestä.


Loman jälkeen on hyvä muistaa, että suurimmaksi osaksi elämä on kuitenkin arkea. Lomat ja juhlat ovat harvinaisempia ja olisi hyvä löytää arjesta ja työstä voimaa tuovia asioita. Omasta arjestaan kannattaa tehdä niin paljon omannäköistä kuin se realististen mahdollisuuksien puitteissa on mahdollista. Voi luoda työhön omat rutiinit, vaikkei työn sisältöön välttämättä pystyisi suoraan vaikuttamaan. Tee työtäsi niin paljon omalla tavallasi kuin se oman työsi puitteissa on mahdollista sekä panosta mieleiseesi vapaa-ajan arkeen. 


Loman jälkeen työrutiineihin tottuminen ja arkeen totuttelu voi viedä joka tapauksessa oman aikansa. Lomaa sanotaan usein onnistuneeksi, jos työhön paluu tuntuu hieman vaikealta, onnistuneella lomalla olet onnistunut unohtamaan työasiat. Siitä ei siis kannata olla huolissaan, jossain vaiheessa arki alkaa taas rullata kuten ennenkin. 




Johanna

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti