Onnistuisiko opiskelu työn ohessa?

Ajatus opiskelusta kiehtoo ja pelottaa

Elinikäinen oppiminen on muuttunut teoriasta todellisuudeksi. Opiskelu ei kuulu vain nuoruusikään, vaan uutta opitaan pitkin matkaa –työpaikan järjestämissä koulutuksissa, vapaaehtoisena harrastuksena tai pätkätöiden välissä. Opiskelijat käyvät töissä, työssäkäyvät opiskelevat, työttömyysturvallakin voi opiskella… Jatkuvasta osaamisen kehittämisestä on tullut niin tavallista, että ilman opiskelua pelkää putoavansa kelkasta! Kahvipöytäkeskusteluissa ja facebook-päivityksissä kuvaillaan opiskelun iloja ja harmeja, ja levitetään näin mieliin mahdollisuutta omastakin opiskelusta. Esiin voi nousta monenlaisia kysymyksiä:

·         Vieläkö sitä oppisi?
·         Onko minulla varaa siihen?
·         Olisivatko läheiseni valmiita hyväksymään muuttuneen ajankäyttöni?
·         Auttaisiko opiskelu uudenlaisen työn alkuun?
·         Riittäisikö motivaationi alkuinnostuksesta eteenpäin?
·         Mitähän työnantajani suhtautuisi opiskeluuni?
·         Onko nyt sopiva hetki aloittaa opinnot?
·         Pääsisinkö opiskelemaan kiinnostavaa alaa?

Lisää tunteja vuorokauteen, kiitos!

Työssäkäyvän vuorokauden kaikki 24 tuntia ovat jo käytössä – kuinka ihmeessä siihen vielä mahduttaisi opiskeluun menevän ajan? Kysymys on tärkeä, eikä opiskelua ehkä kannata aloittaa kaikkein kiireisimmässä elämänvaiheessa.

Kaikki tekevät osansa kotitöistä!

Tiina, 37-vuotias aikuisopiskelija kertoo, että hänelle opiskeluun käytetyt tunnit ovat henkireikä. Opiskelu on sellaista omaa aikaa, jolloin voi hyvällä omallatunnolla kehittää itseään ja käyttää kykyjään. Tiina on tinkinyt television katselusta, elokuvissa käymisestä, muista harrastuksistaan ja vastuuttanut perheenjäseniä kotitöistä. ”Alussa oli vähän kahnausta etenkin siivouksesta ja pyykinpesusta”, Tiina huokaisee. ”Olin ehkä totuttanut perheen passaukseen. Uskon, että muutos olisi ollut hyväksi ilman opiskelujanikin! Nyt se oli opintojen vuoksi välttämätöntä. Ihmeen hyvin nuo isommat koululaiset oppivat käyttämään imuria ja pesukonetta.”.

Toinen aikuisopiskelija, Mika (42 v.), valmistaa viikonloppuna ison padallisen ruokaa, ja perhe lämmittää sitä useampana iltana viikolla. ”Laitan myös joka satsista pakkaseen kerta-annoksia, joita voi hyödyntää, jos kyllästyttää. Niin tein jo nuorena opiskelijanakin. Minä olen meillä se, joka nauttii kokkaamisesta, joten otin vastuulleni ruokaostokset ja ateriat. Vaimo huolehtii lapsista ja muusta arjen pyörityksestä, jotta ehdin myös opiskella. Ylitöihin ei kyllä enää liikene aikaa!”, kertoo Mika heidän ratkaisuistaan.

Lue lisää opiskelun ja työn yhdistämiseen liittyvistä käytännön kysymyksistä blogista toukokuussa!

Satu

Käy peremmälle!

”En minä juo kahvia!” tokaisi työelämään tutustumisjaksolla ollut nuori, kun sanoin, että kannattaisi tulla tauolle kahvihuoneeseen. Kannustin nuorta siitä huolimatta tulemaan mukaani. Työpaikan tärkeimpään huoneeseen. Taukotilaan.

Taukotilassa on useimmiten ainakin yksi pöytä, jonka päässä on tilaa. Usein pöydän päässä istuvat vaihtuvat ihmiset. Sellaiset, jotka ovat uusimpia.  Väliaikaiset, sijaiset, määräaikaiset.  Työntekijät, jotka tulevat ja menevät.

Pätkä- ja sirpaletyösuhteet kuljettavat ihmisiä eri työpaikkoihin.  Moni haaveilee työn pysyvyydestä. Ja tavoittelee vakinaista työsuhdetta – onhan taloudellinen turvallisuus avain oman elämän perustan luomiselle. Edelleenkin halutaan kiinnittyä johonkin, löytää oma pesäkolo, rakentaa koti ja perustaa perhe.

Jos joutuu olemaan kauan kahvihuoneen pöydän pään ihminen, voi joutua luopumaan yhdestä tai useammasta haaveestaan. Luopuminen on väistämätöntä, jos odottaa, että oma tilanne olisi täysin varma ja turvallinen ennen päätöksentekoa. Elämä voi lipua hiljalleen ohi, jos haluaa varmistua ihan kaikista valinnoistaan. Voi tulla katkeraksi ja alkaa ajatella, että elämä petti. Vanha kansa sanoisi ”Luu jää valitsijan kouraan” – eli paremmat tilaisuudet saavat nopeammin päätöksiä tekevät.

Mitä sinä oikeasti haluat? Voi olla, että sinulle sopiikin vaihteleva ja epäsäännöllinen työ. Toimeentulosi voi koostua useasta eri pikku palasesta erilaisissa töissä. Jotkut pitävät esimerkiksi vuorotöistä juuri sen vuoksi, että pääse hoitamaan omia asioitaan virka-aikana ja kiireettä. Jos elämäntilanne vaatii paljon ponnistuksia ja voimavaroja, voi olla hyväkin, että on vain kevyesti kiinnittynyt työelämään.

Jos huomaat, että sinua ärsytti tuo äskeinen, olet varmasti jo saanut tilapäisyydestä tarpeeksesi. Silloin kannattaa ottaa kurssi muutokseen. Muutos alkaa ensimmäisellä askeleella, ensimmäisellä tavalla, jota teet toisin. Uutta kohti voi edetä suurin tai pienin askelin.

Suuri harppaus on kouluttautuminen; opiskelet itsellesi ensimmäisen ammatin tai kouluttaudut esimerkiksi työvoimapoliittisessa aikuiskoulutuksessa osaamistasi täydentäen. Opiskelureittejä on monia ja niistä saat tietoa esimerkiksi Opintopolusta.

Pienempi askel uudella polulla on työpaikan valloittaminen omalla itsellään. Jos yrität sulautua työpaikalla väliseinien väriin ja luikahtaa kahvihuoneeseen aina silloin, kun muut ovat jo siellä käyneet tai vältellä huomenien ja hyvän päivän toivotusten huikkaamista, voit olla varma, ettei pätkäsi lopussa kukaan sinun nimeäsikään vielä osaa. Tee itsellesi palvelus astumalla esiin.  Vakituinen henkilöstö huomaa, että olet oikeastaan ihan ” hyvä tyyppi”, ja maineesi hyvänä työntekijänä kasvaa. Tämä edellyttää tietenkin sitä, että olet osaamisesi tasolla ja etkä ole tehnyt pahoja virheitä. Sinun tulee kysyä, jos et osaa. Kannattaa esittää mieluummin liian paljon kuin liian vähän kysymyksiä. Vanhemmat ja kokeneemmat sitä paitsi pitävät siitä, että heihin luotetaan ja heidänkin osaamistaan arvostetaan. Sinulla on tarjottavana uusi ja oma näkökulmasi. On työpaikan etu, jos uusi ja vanha lyövät kättä päälle – parhaimmat asiat tapahtuvat yhteistyön voimin.

Jokaisella ihmisellä on tarve tulla nähdyksi ja kuulluksi. Uskalla olla oma itsesi. Ota siis paikkasi ja käy peremmälle kahvihuoneeseen!

Elise

Kasvu valoa kohti

 Elävät kasvit kasvavat luontaisesti siihen suuntaan missä niiden on hyvä olla: missä on valoa, ravintoa, missä elämälle tärkeimmät asiat ovat hyvin. Siemen ei idä kalliolla, mieluiten se kasvaa siellä missä toisiakin kasveja kasvaa. Kasvit voivat kasvaa yhdessä siten että hyödyntävät ja edistävät toistensa kasvua. Toiset kasvit viihtyvät happamassa, toiset kalkitussa maassa, valossa tai varjossa. Eikö näin ole ammattialoille tai tehtäviin hakeutuessakin? Että olisi tarpeen kuunnella biokemiaa, intuitiota, omaa hyvinvointiaan? Kasvit eivät voi kokeilla eri ympäristöjä, ne tipahtavat sinne minne sattuman tuulet kuljettavat. Eläimillä ei ole ehkä tietoa muista mahdollisista ympäristöistä. Mutta me voimme valita ja kokeilla, myös harkiten sitä mikä ei ensivaikutelman perusteella innosta mutta harkiten vaikuttaa riittävän kunnolliselta ja kokeilemisen arvoiselta. 

Isälläni oli tapa sanoa ammatinvalinta-asioita pohtiessani että työstä voi oppia tykkäämään, melko lailla kaikista. Kyllä näinkin. Luokanopettajakorkeakoulussa 60-luvulla opiskelijatoverien kanssa olivat puhuneet että jos ei muualta saa töitä niin ainakin Sevettijärveltä. Niin, mahdollista on tehdä rohkeitakin siirtoja esimerkiksi paikkakuntien suhteen. Mutta mikä on oma tieni ja ketä kuuntelen ja mitä otan huomioon valintoja tehdessäni? Valintoja voi suunnitella. Toisaalta sattumallakin ja eräänlaisella johdatuksella on taipumus ohjata meitä päätöksentekotilanteisiin, joissa sitten vaan päätämme jotakin. Aika näyttää oliko se oikea suunta ojentaa lehtiä ja oksia kasvamaan vai pitäisikö kumminkin suunnata toiseen suuntaan missä ei tuule niin paljon? Kaunis puu ojentaa lehviään moneen suuntaan ja silti kasvu etenee ylöspäin valoa kohti. Juuret ja runko säilyttävät puun tasapainoisena ja kasvu on mahdollista. 

Heli

Tavallinen tarina iästä

Olipa kerran viittä kymppiä lähestyvä M. Meikäläinen. Hän näytti ikäistään nuoremmalta, huolehti kunnostaan ja ulkoisesta olemuksestaan. Hänellä oli alansa koulutus ja pitkä työhistoria. Hän piti työstään ja sai hyvää palautetta asiakkailta, työkavereilta ja esimiehiltä. Järkytyksekseen hänet YT-neuvottelujen tuloksena irtisanottiin. Tehtävät ulkoistettiin. Pitkän irtisanomisajan kuluessa hän haki lukemattomia työpaikkoja alaltaan ja lähialoilta, pääsi muutamiin haastatteluihin, mutta ei tullut valituksi. Hän huolestui kuukausi kuukaudelta enemmän: ”Missä vika, olenko jo liian vanha?”

Meikäläinen ei lannistunut, vaan alkoi tutkia asioita tarkemmin. Koska ikään ei voi vaikuttaa, olisiko jotakin, mihin voisi. Hän luki paikkailmoituksia entistä tarkemmin. Monissa niistä todettiin, että korkeakoulututkinto olisi eduksi, joissakin paikoissa sitä jopa edellytettiin. Valintapäätöksistä ilmoittavista ”Kiitos kiinnostuksestanne” –kirjeistä hän huomasi, että hakijamäärät olivat suuria, valituilla oli samankaltaista työkokemusta kuin hänelläkin, usein tosin vähemmän, mutta heillä oli yleensä alan ammattikorkeakoulu- tai yliopistotutkinto.

Meikäläinen päätti joustaa tavoitteissaan ja haki myös alansa vähemmän vaativiin, avustaviin tehtäviin. Ei haittaisi, vaikka palkkakin jäisi pienemmäksi. Olivathan lapsetkin jo muuttaneet omilleen. Yllätyksekseen ja pettymyksekseen häntä ei valittu niihinkään. Paikat täytettiin vähemmän koulutetuilla ja kokeneilla hakijoilla.

Meikäläisen koulutus oli opistotasoa, ammattikorkeakouluja ei siihen aikaan vielä ollutkaan, ja yliopistokoulutus oli tuntunut hänestä liian pitkältä ja teoreettiselta. Opistotutkinnolla oli nuorena päässyt hyvin töihin, ja kokemuksen kartuttua oli ollut helppo vaihtaa mieleisempiin ja haastavampiin tehtäviin. ”Tähänkö työura nyt loppuu”, hän pelkäsi. ”Mitä minun nyt kannattaisi tehdä?”

Meikäläinen päätti tutustua alansa ammattikorkeakoulututkintoon, voisiko siitä oikeasti oppia uutta, kiinnostavaa ja hyödyllistä. Tutkinto tutkinnon vuoksi ei tuntunut hänestä mielekkäältä. Hän hämmästyi ja ilahtui, sisällöt olivat monipuolisia ja kiinnostavia. Ne täydentäisivät hyvin hänen osaamistaan ja aikanaan opiskeltua melko suppeaa ja kapea-alaista tutkintoaan.

Meikäläinen haki ja pääsi ammattikorkeakouluun. Hän paneutui opintoihin tosissaan ja innostuneesti, vakavammin kuin nuorena. Puolisokin kannusti. Hän valmistui reilussa kahdessa vuodessa hyvin tuloksin. Meikäläinen oli hakeutunut opintoihin kuuluvaan työharjoitteluun alansa mieleiseen, vakavaraiseen yritykseen. Valmistuttuaan hän sai sieltä ensin sijaisuuden ja myöhemmin vakinaisen työpaikan.

Sari