Sivut

Sivut

keskiviikko 9. joulukuuta 2020

Oman osaamisen markkinointi

Kuvituskuva

Tiedätkö, mitkä ovat sinun valttikorttisi työmarkkinoilla? Mitkä ovat juuri ne sinun osaamisesi ja taidot, joita markkinoit yritykselle? Lähdetään pohtimaan näitä yhdessä.

Oman osaamisen kartoittaminen on olennainen osa pohjatyötä koko työnhakuprosessille. Yleensä osaaminen nähdään laajempana kokonaisuutena kuin luettelona henkilön tiedoista ja konkreettisista työtaidoista. Osaaminen voi koostua esimerkiksi tiedoista, taidoista, tavoista ja luonteenpiirteistä.

Taidot ja osaamiset eivät lisäänny pelkästään koulutuksen kautta, vaan myös kokemuksen kautta. Kokemusta saat työelämästä, kotiarjesta tai vaikka harrastusten kautta. Harrastuksista voit saada esimerkiksi esimiestaitoja joukkueen kapteenina toimiessasi ja ryhmätyötaitoja ollessasi osa joukkuetta.

Osaaminen kehittyy ja muokkautuu koko elämän ajan. Avointa paikkaa hakiessa, kannattaa pohtia, mitä työnantaja hakee hakijalta ja keskittyä tuomaan esille näitä ominaisuuksia ja taitoja. Tämän takia ei kannata käyttää samoja työhakemuksia moneen paikkaan, vaan pyrkiä räätälöimään hakemus aina kyseistä työtehtävää varten. Kerro hakemuksessa niitä asioita ja ominaisuuksia/osaamisia, joista olisi tehtävässä hyötyä.

Vahvuuden ja heikkoudet

Kun tunnet omat vahvuutesi, sinun on helpompi tuoda niitä esille työhakemuksessa. Hakemuksessa ei riitä se, että listaat osaamisesi. Sinun pitää pystyä perustelemaan ja välittämään esimerkkien kautta se, miten osaamisestasi on hyötyä kyseisessä tehtävässä.

Jos sinun on vaikea nähdä omia vahvuuksiasi, voit aina kysyä lähipiirin mielipiteitä asiasta. Myös erilaiset itsearviointitestit ovat yksi ulkopuolisen näkökulman muoto ja toimivat hyvin apuvälineinä, omaa osaamisesta ja luonteenpiirteitä pohdittaessa. Alla on linkki Tunnista itsesi ® -persoonallisuustestiin. Se on yksinkertainen ja silti hyvin täsmällinen tunnistusmenetelmä. Kannattaa testata.

https://www.namaste.fi/fi/enneagrammi

Myös heikkoudet kannattaa tiedostaa, mutta niitä ei kannata tuoda esiin työhakemuksessa. Työhakemukseen vain positiivisia asioita, jotta työnantaja saa sinusta hyvän ensivaikutelman.

Heikkouksia voidaan kysyä kuitenkin esimerkiksi haastattelussa, jolloin olisi hyvä pystyä myös niistä keskustelemaan. Kannattaa siis miettiä jo tässä vaiheessa, mitkä omat heikkoudet ovat ja miten ne voisi kääntää positiiviseen sävyyn, tai jo työnalla olevaksi kehityskohteeksi.

Olen arka. -> Olen harkitsevainen.

Olen ehkä liian tarkka asioissa. -> Toisaalta se minimoi virheiden tekemisen.

”Huonot puolet” ovat todennäköisesti ominaisuuksia, jotka ovat negatiivisia jossakin tietyssä tilanteessa, mutta positiivisia jossain toisessa. Etsi asioille siis uusi näkökulma.

Osaamisten kokonaisuudet

Monet osaamisesi koostuvat erilaisten taitojen yhdistelmistä. Esimerkiksi asiakaspalvelutyöhön etsitään usein "sosiaalista asiakaspalveluhenkistä" ihmistä. Jos sinulla on tämä osaaminen, mieti tarkemmin, mistä se koostuu juuri sinun kohdallasi.

Kuvassa sosiaalisuuden (Kuva 1) ja asiakaspalveluhenkisyyden (Kuva 2)  taitojen yhdistelmät.

sosiaalisuus = puhuminen + helposti lähestyttävä + eriarvoisuuden hyväksyminen + kuunteleminen
Kuva 1 - Mistä osaamisista sosiaalisuus voi koostua
asiakaspaveluhenkisyys = ongelmanratkaisukyky + itsensä hallitseminen (tunnetyö) + sosisaalisuus + ystävällisyys
Kuva 2 - Mista osaamisista asiakaspalveluhenkisyys voi koostua

Kun löydät vahvuutesi, voit ryhtyä miettimään, miten myyt sen työnantajalle. Sinun tulee vakuuttaa työnantaja, että sinä olisit heille juuri se paras vaihtoehto. Kannattaa pitää mielessä myös se, että kerrot heille vain niitä asioita, jotka ovat relevantteja.

Sellaisista asioista, joita työnantaja tarvitsee ja sinä haluaisit tehdä, mutta et osaa, muodostuu sinun kehittämiskohteeksesi. Kannattaa tässä tilanteessa tuoda motivaatiota ja oppimisintoa esille. Tärkeää on halu oppia uutta.

Miten myydä osaamisesi työnantajalle?

Voit lähteä pohtimaan tätä asiaa niin, että kun sinä teet valintaa tai päätöstä jonkin sinulle tärkeän asian suhteen. Mikä on se asia, jonka perusteella sinä päädyt valitsemaan juuri tietyn vaihtoehdon. Vaihtoehtojahan voi olla satoja. Vaikuttaako tähän hinta, kaverin suositus, mielikuva tuotteesta (esim. mainoksen välityksellä), sosiaalisen median painostus tai ulkonäkö?

Rekrytointi on aina monien asioiden summa ja et aina voi vaikuttaa kaikkeen itse. Se, valitaanko sinut vai ei, voi olla työnantajan henkilökohtainen mieltymys tietyn tyyppisiin ihmisiin, ihan niin kuin sinulla on omat mieltymyksesi tehdessäsi päätöstä esimerkiksi lomakohdetta valitessasi. Tärkeintä sinun kohdallasi on pystyä tuomaan omat taidot ja osaamiset esille, jotta työnantaja päätyy valitsemaan juuri sinut.

Mitä paremmin tunnet työnantajan ja tiedät hänen tarpeensa, sen paremmin osaat korostaa juuri työnantajalle tärkeitä osaamisia ja sitä erottua joukosta. Tämä on mahdollisesti tärkein asia koko työnhaun prosessissa, jota ei ikinä tulisi ohittaa. Tutustu siis yrityksen nettisivuihin ja julkaisuihin. Ole tietoinen heille tärkeistä asioista, arvoista ja tavasta toimia. Näitä tietoja voi ujuttaa myös hakemukseen mukaan ja mahdollisessa haastattelussa voit sitten ¨mässäillä¨ näillä tiedoilla.

Hakemuksessa sinun tulisi kertoa itsestäsi niin selkeästi kuin osaat. Työnantaja ei voi arvata (eikä ole hänen tehtävänsä ottaa selville), mitä sinä osaat tai mitä hyötyä sinusta on hänelle.

Työnantajalla on tavoite palkata työntekijä ja hän asettaa tarpeelleen tietyt vaatimukset, jotka tulee esille työpaikkailmoituksesta. Työnhakijan tehtävä on selvittää nämä tarpeet ja tarjota niihin soveltuvaa osaamista työnantajalle. Jos sinulla ei kaikkea osaamista ole, voit tarjota työnantajalle vaihtoehtoista osaamista niiden taitojen tilalle, jotka sinulta jää uupumaan työnantajan vaatimuslistasta. Voit kertoa myös siitä, kuinka saavutat työn/motivaation ja oppimisen halun kautta tarvittavan osaamisen.

Jos lähetät avoimen hakemuksen työpaikkaan ja et oikein tiedä, mitä juuri niissä työtehtävissä voitaisiin arvostaa, voit käydä TE-palvelun sivuilla ja hakea sieltä avoimia työpaikkailmoituksia samanlaisiin tai samantyyppisiin tehtäviin. Sitä kautta näet, mitä työnantaja hakee ja arvostaa. Näitä ominaisuuksia ja taitoja voit sitten tuoda esille avoimessa hakemuksessa.

Ole siis rohkea ja lähde tavoittelemaan omaa unelmatyötäsi. Tiedä vahvuutesi ja tuo ne selkeästi esille! Luota omiin osaamisiin, niin työnantajakin voi luottaa siihen.

/Heli

Koulutusneuvoja
Valtakunnallinen koulutusneuvonta

4 kommenttia:

  1. Erinomainen kirjoitus - kannustava, positiivinen ja työnhakua tukeva. Hienoa!

    VastaaPoista
  2. Hyvä kirjoitus. Toivottavasti tästä on hyötyä monelle työtä hakevalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon sinulle kommentista! Toivon kovasti, että tästä olisi apua monelle työnhakijalle. -Heli

      Poista